Springerspanielit ry

Kirjoittanut: Hannu Väisänen

ENSIMMÄINEN SPME-V EDESSÄ – MITÄ NYT?

KOIRAN JA OHJAAJAN KUNTOTESTI
Sekä koiran että ohjaajan hyvä pohjakunto kuuluvat olennaisena osana SPME-V -kokeen onnistuneeseen läpivientiin. Koeolosuhteet voivat vaihdella kokeissa erittäin paljon koepaikasta riippuen. Esimerkiksi Iissä voi ilman lämpötila koeaamuna olla jopa pakkasen puolella. Tähän kun vielä yhdistetään mahdollinen venekuljetus ja pahimmillaan tunnin odottelu ennen oman suorituksen alkua, niin molempien korkea fyysinen sietokyky on tarpeen. Ohjaajan kannattaakin varautua pitämään sekä itsensä että koiransa lämpimänä ja kuivana. Eteläisemmässä Suomessa maastot voivat olla hyvinkin raskaat ohjaajille korkeine kaislikkoineen ja pehmeine pohjineen. Hyvässä kunnossa ollessa pystyy keskittymään paremmin koiran työskentelyyn ja tekemään nopeitakin muutoksia tilanteen niin vaatiessa.

Kahlattaessa kainaloita myöten pehmeäpohjaisessa kaislikossa, on lihaskramppien vaara erittäin suuri, jos lähtee äkkiseltään tällaiseen maastoon. Tilanteessa, jossa jalka äkkiä painuukin syvälle toisen jäädessä koukkuun, voivat koukkuun jääneen jalan lihakset krampata voimakkaasti. Silloin ovat hyvät neuvot kalliit, jos sattuu vielä olemaan etäällä rannasta. Tämän vuoksi olisi erittäin tärkeää ennen koetta käydä kokeilemassa, miten hyvin kykenee työskentelemään yhtäjaksoisesti tunnista kolmeen tuntiin tämäntyyppisissä olosuhteissa. Harjoittelu ei ole haitaksi tässäkään lajissa. Hyvä lihaskunto auttaa myös palautumaan raskaan kokeen jälkeen seuraavia koitoksia varten ja estää jälkikramppien syntymistä. Ei ole harvinaista sekään, että muutama tunti koesuorituksen jälkeen jalkoihin tulee niin pahoja kramppeja, että ollaan jo tajunnan rajamailla. Sellaistakin on kokeissa tapahtunut.

Koiraa tulee myös harjoittaa kahlaamaan vedessä ja kaislikossa. Tämä taito kun ei aina ole niin itsestään selvää. Joskus näkee koiria, jotka eivät osaa särkeä eteensä kertyvää kaislavyötä, vaan keräävät siitä pannan kaulansa ympärille. Jossain vaiheessa panta tulee niin raskaaksi, että koira jääkin paikalleen polkemaan. Pahimmillaan käysitten niin, että koiran takaosa alkaa vajota ja ohjaajan täytyy pelastaa koira tukalasta tilanteesta. Metsästyksestä ei oikein tule mitään, jos ohjaaja joutuu koko ajan avustamaan koiraansa. Kannattaa siis harjoitella kulkemista vedessä ja tarkkailla mihin koiran rahkeet riittävät. Tällöin pystyy kokeen aikana hiukan kiertelemään sellaisia paikkoja, joista koira ei selviydy. Toimitaan taas tässäkin tilanteessa koiran kykyjen mukaan.

Koiran ohjaajan on seurattava koiran toimintaa vedessä, jottei väsymys tai kylmettyminen pääse yllättämään. Sopivasti välillä kuivalla maalla käyttäen koira pysyy lämpimänä, jos vähääkään näyttää siltä, että koiran toiminta alkaa hiipua. Ohjaajan tulee tuntea koiransa liikehdintä ja miten se toimii vedessä. Mikään ei ole niin ikävää kuin keskeyttää koe-erä koiran vetäessä itsensä vedessä köyryyn kylmettymisen ja ylirasitustilanteen vuoksi.

OIKEAT VARUSTEET KEVENTÄVÄT IHMISEN TYÖSKENTELYÄ

Ohjaajan perusvarusteisiin kuuluvat kahluuhousut ja vyö. Vyötä tarvitaan varmistamaan, etteivät kahluuhousut hörppää vettä, jos käydään kaaduttaessa veden pinnan alla. Kahluuhousut kannattaisi olla hengittävää tyyppiä, sillä peruskumisissa hikoaa aivan valtavasti ja varsinkin kuumina päivinä nestehukka tulee yllättävän suureksi. Vyön voi myöhemmin korvata vaikka kahluutakilla, jolloin myös yläkroppa on vedeltä suojassa sateelta eivätkä pienet nurinmenot kastele niin herkästi. Varsinkin aloitettaessa vesilinnustusta, kaatuminen veteen tapahtuu usein ns. honkana, kun taas kokemuksen myötä oppii hieman ohjailemaan kaatumistaan.

Aloittelevalle SPME-V-kokeen kävijälle saattaa tulla ensimmäisenä mieleen lähteä lainavarusteissa liikkeelle. Ihan vain kokeilumielessä, ennen kuin hankkii omat varusteet. Jos nuo lainakamppeet eivät täydellisesti sovikaan ohjaajalle, on koe lähtenyt menemään pieleen ennen kuin koepäivän aamu ehtii edes sarastaa. Jos kahluuhousuissa on kiinteät kengät jane eivät täysin käy omaan jalkaan, joutuu joka kerta jännittämään jalkaterää mättäiköstä jalkaa nostettaessa, jotta kenkä seuraisi perässä.Tällöin kokeen edetessä tulevat tuskaiset hetket jossain vaiheessa. Miten sitä pystyy seuraamaan ja ohjaamaan koiraa sekä vielä ampumaan, jos pitää keskittyä ihan toissijaisiin ongelmiin. On varmaa, että jonain hetkenä alkaa lihaskrampeista tulla ongelmia.

Kokemuksen myötä kahluuvehkeissä kuljettaessa, pitäisi jalkapohjiin syntyä eräänlaisen ”silmät” kertomaan minkälaisessa pohjan rakenteessa edetään, minne kannattaa seuraavaksi jalkaa siirtää ja miten painoa muuttaa jalalta toiselle. Sopimattomilla varusteilla vain menee maku koko touhusta ja vesilinnunmetsästys koetaan yhtenä kärsimysnäytelmänä.

Erityisesti naisohjaajien on lähdettävä hyvissä ajoin kahluuvarustekaupoille. Kahluuhousut on pääsääntöisesti suunniteltu miespuolisia käyttäjiä silmälläpitäen ja kurvit ovat ihan eri paikassa kuin naisilla. Sopivien housujen löytyminen saattaa ollakin työlästä ja niitä ei ihan ensimmäisestä kaupasta löydä itselleen.
Sukkien istuvuus jalkaan on myös huomioitava, jotta ne pysyvät hyvin jalassa, eivätkä mene kahlatessa makkaralle jalkaterän ympärille. Ihoa vasten voi laittaa vaikka ohuen liner-tyyppisen sukan ja sen päälle paksumman sukan kengän koon mukaan. Siten että kokonaisuus on napakka, mutta ei liian puristava. Mutta ei missään niemessä väljä ja hölskyvä.

Koiran varusteet ovat sitten vähän koirasta ja omasta kokemuksesta riippuvaisia. Pieni pyyhe, lämmittelyliivi ja pikku annos ”raksuja” koiralle ei niin paljon paina, etteikö niitä voisi mukanaan kuljettaa. Kuumina päivinä on ohjaajan pidettävä huolta myös omasta nestetasapainostaan.
Haulikkoon ja patruunoihin en tässä yhteydessä puutu. Haulikon käyttöön pitää jokaisen tutustua ja harjoitella paljon ennen koe-tapahtumaa, jotta oma koe-erä saadaan vietyä turvallisesti läpi.

KOIRAN TOTTELEVAISUUDEN JOUSTAVA TOIMIVUUS TÄRKEÄÄ

Tottelevaisuus ja ohjattavuus ovat vesilintukokeessa yhtä tärkeitä kuin maalintukokeessa. Vaikkakin itsenäisellä ja laajemman hakukuvion omaavalla koiralla voi päästä parempiin tuloksiin vesilintukokeessa kuin maalintukokeissa. Kun lähestytään huippusuorituksia VOI-luokassa, koiran on toimittava niin maalla kuin vedessäkin. Usein joudutaan tilanteisiin, että vesilintua ei löydyja koetuloksen saamiseksi siirrytään lehtokurpan pyyntiin. Tällöin hakukuvio on erilainen, joten sekä koiran sekä ohjaajan tulee osata muuttaa metsästystyyli maastoon siten sopivaksi, ettei metsästyksestä tule yhtä pillitystä ja huutamista.

Vaikka vesilintukokeessa koiran työskentelylle on annettava suurempia vapauksia, on sitä silti pystyttävä ohjaamaan hiukan etäämpääkin. Jos koira karkaa käsistä, kun ollaan kainaloita myöten vedessä, niin mitään ei ole tehtävissä. Näin voi käydä myös kun mennään kuivan maan reunaan. Jos koirasta on hauskempaa metsästää kuivalla maalla kuin vedessä, se pyrkii sinnikkäästi metsän siimekseen. Lopulta se saattaa lähteä jahtaamaan omin päin esimerkiksi lehtokurppia. Koiralle on siis annettava mahdollisuus työskennellä kauempanakin, mutta se pitää myös pystyä kutsumaan takaisin tai ohjaamaan sitä haluttuun suuntaan. Muuten vesilintumetsästyksestä katoaa sen perusidea.

HALLITTU JÄNNITTÄMINEN KUULUU KOKEISIIN

Jännittäminen kuuluu osana kokeen kulkuun, halusi sitä tai ei. Kaikki jännittävät ennen koetta ja sen aikana enemmän tai vähemmän. Tilanteen kanssa on vain pärjättävä. Tämä on tietysti yksilöllistä ja mitä enemmän käy kokeissa, sen paremmin sen kanssa tulee toimeen. Kokeneella kokeissa kulkijalla jännitys tiivistyy juuri ennen koe-erälle lähtöä ja häipyy sitten kokeen alettua. Kokemattomalla saattaa jännittäminen näkyä koko kokeen ajan ja vaikuttaa joskus huomattavastikin kokeen kulkuun ja tulokseen. Kun ohjaaja ei pysty toimimaan luonnollisesti, niin eipä sitten koirakaan aina ymmärrä mitä ohjaajan päässä liikkuu, kun ohjaaja käyttäytyy niin oudosti normaaliin päivään verrattuna. Lääkkeenä jännittämisen vähentämiseen on vain käynti kokeissa ja totuttautuminen koetapahtumaan. Kun tuomarit ja lajin harrastajat tulevat tutuiksi, vähenee myös jännittäminen.

SPME-V -KOE ON LUONNON LINNUN KÄYTÄNNÖN METSÄSTYSTÄ

Vesilintukokeessa paikallistuntemus on kaiken metsästyksen a ja o. Kysymyksessä on luonnonlinnun metsästys, jolloin tieto lintujen mahdollista oleskelupaikoista on kallisarvoista tietoa. Tavallisesti kokeneille tuomareille on jo kehittynyt hyvä maaston tuntemus ja samoilla koealueilla useina vuosina arvostelleilla tuomareilla ovat koealueen parhaat lintupaikat hyvin tiedossa. Koemaastossa kannattaa kokeen aikana kysellä rohkeasti neuvoja tuomarilta. Myös maasto-oppailta kannattaa kysellä heidän mielipiteitään lintujen olinpaikoista, varsinkin jos koealue on myös tuomarille outo. Vilkaisu myös koealueen karttaan ei ole sekään pahitteeksi. Kokonaiskuva koealueesta helpottaa etenemistä ja luo mielikuvan kuljettavasta alueesta.

Itse metsästys on erilaista verrattuna fasaani- ja maalintukokeisiin. Ylösajo tapahtuu harvoin linnun pyrstösulissa kiinni kuten fasaanilla. Vesilintu,etenkin sinisorsa karkottuu huomattavasti kauempana. Siksi ohjaajan on keskityttävä katselemaan välillä myös kauemmaksi ympäristöön ja sen tapahtumiin.Oman koiran käyttämisen tunteminen helpottaa huomattavasti tätä asiaa. Koiran liikkeet vilkastuvat, kun sillä on vainu linnusta. Silloin koiran pitää antaa tehdä töitä, eikä käskyin ja komennoin ohjailla sitä. On luotettava koiran hajuaistiin ja työskentelyyn. Fasaanikokeille tyypillinen pillittäminen pitää saada lähes olemattomiin ja koiraa ohjaillaan vain käsimerkein. Tällöin päästään ” hiljaa hyvää tulee” -tyylillä parhaimpaan tulokseen. Tärkeänä periaatteena voi pitää sitä, että koira metsästää ja ohjaaja ohjailee koiraansa haluamaansa suuntaan.

Ylösajossa koiran ja linnun välimatka voi olla pitkä. Lintu voi lähteä jopa aivan eri suunnasta, kuin missä koira vielä työskentelee. Usein koira on vasta menossa hajuvanaa pitkin kohti lintua, kun ylösajo tapahtuu.Tämän vuoksi ohjaajan ripeä toiminta ampumatilanteessa on suotavaa, jottei lintu ehdi liian kauas ennen ampumatilannetta. Haulikon supistuksiakin voi hiukan miettiä ennen kokeeseen lähtöä. Puoli – täyssuppea yhdistelmä voi olla ihan hyvä, riippuen käytettyjen patruunoiden laadusta. Patruunoita voi olla mukana eri kokoja, sillä esimerkiksi Iissä joudutaan hyvin usein kurppajahtiin. Silloin tarvitaan pieniä hauleja, jopa erikoishajottavia, koska ampumamatka on hyvin lyhyt ja tapahtuma nopeatempoinen.

Kuten edellä jo todettiin, koiran ohjailu tapahtuu parhaimmillaan käsiohjauksilla ja hiljaisilla komennoilla. Pilliä tulee käyttää säästeliäästi, ettei koko homma mene yhdeksi pillitykseksi. Usein näkee tilanteita, että koira on saanut vainun ja se pyrkii hiukan etäämmälle ohjaajasta ja silloin sitä ruvetaan pillittämään takaisin, kun sen pelätään karkaavan käsistä. Vesilintukokeessa tämä ei johda hyvään tulokseen. Ohjaajaan tulee omalla toiminnallaan antaa koiralle työskentelyrauha ja on itse sijoituttava sellaisiin asemiin, että pystyy toimimaan ylösajotilanteessa. Metsästyskoe ei sinällään ole mikään koulutustapahtuma, vaan ihan oikea metsästystilanne. Jos koiralla on taipumusta karata käsistä, niin sitä on toki pyrittävä ohjailemaan sellaisiin paikkoihin missä sillä ei ole niin suurta mahdollisuutta tähän ole. Oma kulkeminen ja sijoittuminen ovat tällöin ratkaisevia. Useinhan tällainen laajan hakukuvion omaava ja itsenäisesti metsästävä koira saattaa pärjätä paremmin vesilintukokeessa kuin maalintukokeessa. Mutta esimerkiksi Iissä, missä lehtokurppia täynnä oleva lepikko on aivan vesirajassa kiinni, tuottaa se tämäntyyppiselle koiralle suuria vaikeuksia ja johtaa usein koiran karkaamiseen sekä kokeen keskeyttämiseen.

Kokeen ylituomaripuhuttelussa käydään läpi, miten toimitaan ylösajotilanteessa. Koirahan on silloin usein vedessä, joten istuminen on mahdotonta ja paikallaolokin hankalaa. Tavallisesti ylituomari puhuttelussa antaakin ohjeen lähettää koira heti noutoon, kunhan sen liike on hetkeksi pysähtynyt ylösajon ja ammunnan jälkeen. Tai koiran ollessa näkyvissä, se ottaa hetkeksi katsekontaktin ohjaajaan. Pudotetun linnun talteenotossa ei saa jäädä vesilintumetsästyksessä aikailemaan, vaan koira pitää lähettää heti noutoon. Näin vältetään varmimmin hankalat haavakon jahtaustilanteet. Mikään ei ole niin työlästä kuin haavoitetun vesilinnun etsintä kaislikosta.

Hakukuviolla koiraa tulee ohjata niin, että hakukuvion peittämä alueesta tulee mahdollisimman kattava ja laaja. Hakualueen kokoon vaikuttaa suuresti se, miten ohjaaja osaa sijoittua kulkusuunnan mukaan. Jo avoimessa luokassa tulee pyrkiä ohjailemaan koiraan niin, että koira ohjataan tarkistamaan sellaiset paikat minne ohjaaja ei itse pääse tai ei kannata lähteä kulkemaan. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi kanavien ja ojien ylitykset. On turha ohjaajan lähteä hyppimään isojen kanavien tai ojien yli vaan annetaan ne koiran tehtäväksi. Usein rantojen lähettyvillä on pieniä lampareita, jotka vetävät lintuja puoleensa. Niissäkin annetaan koiralle tehtäväksi kiertää ne ja itse sijoitutaan sopivaan kohtaan odottamaan mahdollista ylösajoa. Niemenkärjet on myös hyvä kierrättää koiralla ja itse oikaistaan sopivasta kohdasta vastaan.

Näissä tilanteissa ja yleensäkin metsästyksessä, tuulen suunta kannattaa aina mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon. Vastatuuleen koira työskentelee aivan eritavalla kuin takatuuleen. Vastatuuli on paras mahdollinen tilanne, koska hajut tulevat silloin tuulen mukana koiran nenään ja sen käyttäytymistä on silloin ihmisen helpompi seurata. Myöskään linnut eivät ole niin arkoja karkkoamaan. Myötätuuleen metsästettäessä pitää kulkunopeutta hidastaa ja siten antaa koiralle mahdollisuus toimia. Varsinkin jos kuljetaan kovempia rantoja pitkin, joissa kävelyvauhti voi kasvaa. Parhaimmillaan myötätuulessa koira menee ensin eteen ja sen jälkeen tulee hakukuviolla ohjaajaa kohti vastatuulessa. Kun koira on ohjaajan kohdalla, siirrytään taas nopeasti kohtaan mistä koira kääntyi takaisin ja sama kuvio toistetaan. Tällainen kuvio vaatii jo koiraltakin osaamista ja se ei välttämättä avoimen luokan koiralta vielä onnistu. Kannattaa siis pyrkiä käyttämään tuulta hyväksi ja metsästämään vastatuuleen, jos suinkin mahdollista.

LOPUKSI JOITAKIN AJATELMIA

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole antaa kaikenkattavaa ohjeistusta ensimmäistä tai ensimmäisiä vesilintukokeitaan käyville ohjaajille. Tavoitteena on ennemminkin herättää ajatuksia, kuinka omalla kohdalla voisi valmistua ja parantaa koesuoritustaan. Tosiahan on, että metsästämään oppii metsästämällä, ampumaan ampumalla, koiranohjaajaksi ohjaamalla ja kokeissa toimimaan vain käymällä kokeissa. Silti ei kannata ottaa kokeeseen osallistumisesta sen suurempia paineita, sillä kaikki ovat aloittaneet koeuran jossakin vaiheessa. Kokeen kaikkein kriittisin tuomari on ohjaaja itse ja sitä välillä vaatii itseltään sekä koiraltaan suoritusta, johon ei ole realistista mahdollisuutta sen hetkisellä tasolla. Koepaikalla valitsee aina leppoisa ja mukava tunnelma, eikä siellä tarvitse kenenkään pelätä joutuvansa mitenkään erilaiseen asemaan, vaikka koepäivä ei olisi mennytkään ihan putkeen. Epäonnistumisia on sattunut kaikille ja tulee myös jatkossa sattumaan. Sitten kun se hyvä päivä koittaa, niin taas päivä paistaa ja koiran kanssa puuhastelu saa uuden ulottuvuuden. Tämähän se on vesilintukokeiden ja muittenkin kokeiden suola eli mikään ei ole varmaan ennen kuin koe-erä päättyy.

Vaikka tuomari antaakin yleisen kulkusuunnan, kysele tuomarilta tai maasto-oppaalta mitkä paikat vetävät lintuja puoleensa. Sieltä niitä kannattaa lähteä pyytämään. Koeaika on kuitenkin rajattu vähintään puolesta tunnista muutamaan tuntiin. Pääasiassa ei mennä yli kolmea tuntia yhtä koiraa kohti, koska se käy jo ohjaajan ja koiran fysiikalle. Etenkin jos vielä seuraavana päivänä startataan kokeeseen. Kannattaa hiukan säästellä, ettei vedä itseään ja koiraa ihan piippuun heti ensimmäisenä päivänä.
Suuntaa katseesi eteenpäin ja mieti mihin itse menisit lintuna, jos takaa alkaisi kuulua molemmilta puolilta epämääräistä koiran kahlauksen ääntä ja sen tulosuuntaa ei pysty hahmottamaan. Onko se mahdollisesti edessä oleva niemekkeen nokka, jossa on helppo nousta siivilleen, vai hiukan poikkeava harveneva kaislikko?
Riistatilanteita ei vesilintukokeissa tule tuhkatiheään. Niitä voi olla vain se yksi ja sitä ei kannata hukata ainakaan sen takia, että on keskittynyt vääriin asioihin ylösajotilanteen koittaessa. Opettele näkemään ja toimimaan erilaisissa tilanteissa.