Walesinspringerspanieli
Kartoitus mahdollisen roturisteytysprojektin perusteista
Walesinspringerspanieli
1. Taustaa
Walesinspringerspanieli kuuluu FCI-ryhmään 8: Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat. Spanieleita on tyypillisesti käytetty ylösajavina ja noutavina koirina, mutta nykyisin suurin osa walesisnpringerspanieleista toimii seura- ja harrastuskoirina ja vain murto-osa metsästyskäytössä. Metsästyskoirina tarvittavat ominaisuudet, kuten rohkeus, leikkisyys ja noutohalukkuus, ovat kuitenkin edelleen tavoiteltavia luonteenpiirteitä. Rotujärjestö Springerspanielit ry toimii rotujärjestönä sekä walesin- että englanninspringerspanieleille.
Rodun terveydelliset riskit ovat keskimääräistä suurempi sairastuvuus verrattuna rotukoirien keskiarvoon, keskivertoa enemmän autoimmuunisairauksia, allergioita ja atopiaa sekö silmäsairautta glaukoomaa. Lisäksi rodussa yli 40 % kuvatuista on selkämuutoksia (LTV) ja välilevytyrien riskiä suuresti nostava retrogeeni CDDY vaikuttaa fiksoituneen rotuun. Rodun rotuprofiili on myös valitettavan aran koiran ja myös noutohalukkuutta saisi olla enemmän.
Rodun geenitesteihin perustuva sukusiitosaste on huolestuttavan korkea ja myös rodun alkuperämaan tehollinen populaatio on hyvin pieni.
Risteytyksen perusteet
2. Rodun nykytila
2.1. Alentunut perinnöllinen monimuotoisuus ja sen mukanaan tuomat haasteet
Walesinspringerspanieli on rotuna rekisteröity vuonna 1902 Englannin The Kennel Clubi:issa. Rotukirjat suljettiin 1970-luvulla ja sen jälkeen on tehty vain yksi roturisteytys käyttölinjaiseen englanninspringerspanieliin Ranskassa.
Walesinspringerspanieleiden perinnöllinen monimuotoisuus on heikentynyt ja se altistaa rotua erilaisille sairauksille. Rodussa ei ole erillisiä linjoja ja samansukuisia koiria löytyy ympäri maailman. Rodun alkuperämaassa tehollinen populaatiokoko (Ne) Kennel Clubin populaatioanalyysissä v. 2015 oli 36,4, mikä on kriittisen alhainen luku. Myös viimevuosikymmenten rekisteröintimäärien perusteella UK:ssa rotu on luokiteltu termillä ”vulnerable breed”, ja rekisteröintimäärien trendi on laskeva. Ulkomailla Ruotsissa on suurin kanta ja sieltä tuodaan paljon koiria myös Suomeen ja samoja sukuja käytetään laajasti kummassakin maassa.
Sukusiitosaste walesisnpringerspanieleilla maailmanlaajuisesti on geenitestien perusteella 28,3 % (Bannasch et al. 2021).
Suomessa rekisteröidään noin 200 walesinspringerspanielia vuosittain. Tehollinen populaatio Suomessa on 121 (yliarvio) ja sukusiitosasteen kasvunopeus on 0,41 %. Suomessa vain 10 % uroksista ja 20 % nartuista tulee jalostuskäyttöön eikä ulkomaillakaan ole linjoja, jotka olisivat täysin erisukuisia (KoiraNet, JTO).
Kapean geenipoolin ja korkean sukusiitosasteen myötä todennäköisyys hedelmällisyyden ja elinvoiman heikkenemiseen kasvaa, ja nähdään esimerkiksi lisääntymisvaikeuksia, pentukuolleisuuden nousua, pentujen epämuodostumia, vastustuskyvyn heikkenemistä sekä tulehdusalttiutta. Korkea sukusiitosaste on yhdistetty myös lisääntyneeseen sairauksien riskiin ja lyhyempään elinikään. Sukusiitostaantumasta on jo useita merkkejä walesinspringerspanieleilla.
Korkea sukusiitosaste vaikuttaa myös pentuekokoihin
Myös pentuekoko on pienentynyt selvästi verrattuna 1960-70-lukuihin, jolloin keskimääräinen pentukoko oli lähes kahdeksan ja nykyisin se on alle 6.
2.2. Korkea yleinen sairastuvuus, autoimmuunisairaudet, allergiat ja atopia
Sairastuvuus Agrian Ruotsin vakuutustilastoissa kaikissa roduissa on keskimäärin 1574 (laskettuna 10 000 vakuutusvuotta kohti eli englanniksi Dog Years At Risk). Walesinspringerspanieleilla se oli 1655 eli sairastuvuus oli jonkin verran korkeampi kuin rotukoirilla yleensä. Samassa tutkimuksessa verrattiin sairastuvuutta sukusiitosasteeseen seuraavin tuloksin: alle 12,5 % sukusiitosasteen omaavilla roduilla sairastuvuus oli 1282 (95 % CI 1173–1391), 12,5–25 % sukusiitosasteen omaavilla roduilla sairastuvuus oli keskiarvoltaan 1537 (95 % CI 1468–1606) ja roduilla, joiden sukusiitosaste oli yli 25 %, sairastuvuus oli korkein eli 1626 (95 % CI 1562–1690). Vertailtuna matalan sukusiitosasteen omaavilla koirilla sairastuvuus oli 1 % korkeampi kuin sekarotuisilla, toisessa ryhmässä (12,5–25 % sukusiitosaste) sairastuvuus oli noussut 22 % ja kolmannessa korkean sukusiitosasteen omaavassa ryhmässä 29 %. Walesinspringerspanielin sairastuvuus oli siis vielä hieman korkeampi kuin sukusiitetyimmän ryhmän keskiarvo. (Lähde: The effect of inbreeding, body size and morphology on health in dog breeds: https://cgejournal.biomedcentral.com/articles/10.1186/s40575-021-00111-4#MOESM1)
Walesinspringerspanieleilla tavallisimpia terveysongelmia ovat autoimmuunisairaudet, atopiat ja allergiat.
Suomalaisessa tutkimuksessa walesinspringerspaieli oli 11. sijalla kun verrattiin eri rotujen sairastuvuutta atopiaan ja tutkimukseen osallistuneista atopian yleisyys oli lähes 30 %. (https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0178771)
Myös kattavassa englantilaisessa terveyskyselyssä 32,2 % koirista oli ongelmia ihon, karvapeitteen ja korvien vuoksi (skin, coat and ear). (https://www.wssc.org.uk/health-and-welfare/) Suomen Kennelliiton terveyskyselyssä lähes 40 % walesinspringerspanieleista on ollut pidempiaikaista kutinaa, ihotulehduksia, korvatulehduksia ja/tai tassujen oireita (eli vastaus “Ei pidempiaikasita kutinaa, ihotulehduksia, korvatulehduksia ja tassujen oireita” oli annettu 61,9 % koirista).
Hyvin todennäköisesti näiden ongelmien taustalla on liian kapea geneettinen monimuotoisuus, koska liian kapea DLA-diversiteetti (MHC-alue) on tutkimusten mukaan yhteydessä autoimmuunisairauksiin (Kennedy et al. 2007, Pedersen et al. 2016, Lewis et al. 2018). Geneettinen monimuotoisuus myös MHC-alueella korreloi parempaan terveystilanteeseen (Bannasch et al. 2021)
Eläinten hyvinvointilaki linjaa autoimmuunisairauksista seuraavasti: “Perinnöllisen monimuotoisuuden lisäämisen pitäisi vähentää näiden sairauksien sekä muiden perinnöllisten sairauksien esiintyvyyttä.”
2.3. Kondrodystrofia (CDDY)
Muuan muassa välilevytyrille altistava CDDY-geeni vaikuttaa olevan (lähes) fiksoitunut rotuun (MyDogDna:n mukaan 92 %, Wisdom Panel 100 %) eikä geenimuunnoksen vähentäminen populaatiossa onnistu enää rodun sisällä. Agria-tilastoiden mukaan walesinspringereillä on kaksinkertaisesti muihin rotuihin verrattuna selkärankaan liittyviä kipuja sekä oireita ja ne ovat myös kaksi kertaa yleisimmin syy koiran lopetukseen kuin koirilla keskimäärin. Lievinä nämä kivut voivat oireilla myös kutinana, jota esiintyi myös keskimääräistä enemmän.
Eläinten hyvinvointilaki linjaa seuraavasti: ”Roduissa, joissa alleeli on fiksoitunut eikä normaalialleelia esiinny ollenkaan, ei ole mahdollista karsia retrogeeniä tai vähentää sen esiintymistä ilman roturisteytyksiä. Nykytiedon mukaan retrogeenin esiintyvyyden vähentämisen tulisi kuitenkin olla jalostuksen prioriteettina (Dickinson & Bannasch 2020, Batcher ym. 2019).”
2.4. Muita terveysongelmia
Muita rodussa yleisiä sairauksia on glaukoma (Agria-tilastoissa kuusi kertaa yleisempää kuin koirilla keskimäärin) ja syöpäsairaudet, jotka tosin ilmenevät yleensä korkeammalla iällä.
Myös selän LTV-muutokset ovat tavallisia ja niitä on 44 % koirista.
5. Luonne
Arkuutta, ääniarkuutta ja pehmeyttä esiintyy rodussa yleisesti. Lähinnä arkuuden ja epävarmuuden takia 40 % osallistuneista hylätään helpossa taipumuskokeessa ja MH-luonnekuvauksen rotuprofiili näyttää koirien olevan pelokkaampia ja vähemmän leikkisiä kuin Ruotsin palveluskoirien keskiarvo, jota voi käyttää rotuprofiilien vertailuun. Metsästyskokeisiin osallistuu tällä hetkellä vain 1 % kannasta.
Kennelliiton terveyskyselyssä hieman yli 20 % koirista esiintyi arkuutta ja yhtä suurella määrällä eroahdistusta. Myös Briteissä juuri julkaistussa terveyskyselyssä käytösongelmia oli n. 20 %:lla tutkimukseen osallistuneista lähes tuhannesta walesinspringeristä.
Yhteenvetona
Walesinspringerspanielien suljetussa populaatiossa ei ole enää riittävästi geneettistä liikkumavaraa
valikoivalle jalostukselle. Jalostusohjelman eettinen perusta edellyttää eläinten hyvinvoinnin
asettamista ulkonäköihanteen edelle. Rodun sisäinen jalostus ei kykene geneettisen
monimuotoisuuden palauttamiseen eläinten hyvinvointilain edellyttämälle ja eettisesti
hyväksyttävälle tasolle. Sukusiitos kumuloituu sukupolvelta toiselle.
Roturisteytyksen tavoitteet:
• Vaikutetaan rodun genomiseen sukusiitosasteeseen, jolloin turvataan geneettinen liikkumavara pitkällä aikavälillä jalostuksen mahdollistamiseen ja sairauksien torjuntaan
• Geneettisen monimuotoisuuden lisääminen vaikuttaa etenkin autoimmuunisairauksien, allergioiden ja atopioiden osalta tuomalla mm. uusia DLA-geenimuotoja kantaan.
• CDDY-villityypin alleelin lisäämistä rotuun (nykyisin retrogeeni vaikuttaa olevan fiksoitunut rotuun).
• Luonteiden parantaminen eli roturisteytyksissä tulee kiinnittää huomiota risteytysrotujen rohkeuteen.