Springerspanielit ry

Luonnehdinta ja historiaa

 

Rotumääritelmän maininnat luonteesta ja käyttäytymisestä sekä rodun käyttötarkoituksesta


Rotumääritelmä kuvaa walesinspringerspanielin luonnetta hyvin lyhyesti seuraavin sanoin: ”Hyvin vanha, oma, puhdas rotunsa. Vahva, iloinen ja hyvin toimelias; ystävällinen, ei aggressiivinen eikä hermostunut.”

Walesinspringerspanieli on käyttötarkoitukseltaan ylösajava ja noutava lintukoira.

Rodun ”isä” Mr. A. T. Williams on kuvaillut rotua 1900-luvun alkuvuosina seuraavasti: ”Ihanteellisen walesinspringerspanielin tulee olla äärimmäisen aktiivinen ja vahva. Walesissa maastot, joissa koirat työskentelevät, ovat luonteeltaan mitä tiheimpiä ja karuimpia. Ne vaativat koiralta erittäin rohkeata, aktiivista ja periksi antamatonta luonnetta. Nämä spanielit ovat nopeita ja innokkaita. Ne kohtaavat ja tunkeutuvat läpi tiheimmänkin kasvuston. Niillä on erityisen herkkä hajuaisti ja työskennellessään ne osoittavat mitä suurinta kestävyyttä ja sitkeyttä. Nämä koirat ovat älykkäitä, tämä piirre yhdistettynä merkkiin (esim. haulikko) alkavasta toiminnasta, saa sen innostumaan entisestään. Sen suurin intohimo on työskennellä ohjaajalleen, etsiä riistaa ja ajaa se liikkeelle. Sen tulee osoittaa täyttä omistautumista isännälleen, ja olla rohkea. Se ei pelkää puolustaa itseään tarpeen tulleen, mutta riidanhaastaja se ei ole. Se ei mene lukkoon pienestä kurituksesta, vaan on valmis jatkamaan työskentelyä saman tien.”

Walesinspringerspanielin perusluonne liittyy vahvasti sen käyttötarkoitukseen ja käyttöominaisuuksiin ja metsällä tarvittavat ominaisuudet mahdollistavat sen käytön harrastuskoirana myös muissa harrastusmuodoissa. Käyttötarkoituksen mukainen luonneprofiili on tavoiteltava ja ylläpidettävä asia. Tasapainoinen, rohkea, leikkisä ja sopivan vilkas koira soveltuu myös kotikoiraksi arkaa ja stressaantuvaa yksilöä paremmin.
Walesinspringerspanielin ihanneluonteen tavoiteltavia piirteitä voisi kuvailla seuraavin sanoin; yhteistyökykyinen, sosiaalinen, helposti motivoitavissa, leikkisä, utelias ja miellyttämisenhaluinen. Sen tulee olla myös rohkea ja toimintakykyinen, olematta kuitenkaan aggressiivinen. Luonteen vahvuuden tulee näkyä toimintakykynä, kykynä tehdä itsenäisesti ratkaisuja ja erityisesti kykynä palautua ja rentoutua nopeasti myös vaikeista tilanteista. Yleisesti ottaen luonteen piirteiden tasapainoisuus sekä rodun sosiaalisuus, koulutuskelpoisuus että yhteiskuntakelpoisuus ovat tärkeitä ylläpidettäviä ja vahvistettavia osa-alueita.

Luonnehdinta

Mikä sitten welshissä meitä miellyttää?

Sitä on vaikea sanoa, jokaisella on oma erityinen syy, miksi welshiin ihastuu. Ehkä se on pään kaunis ja elegantti ilme, vapaat voimakkaat liikkeet, ihastuttava punainen ja valkoinen väri tai ystävällinen ja luottavainen luonne.


Parhaiten welshin erottaa serkustaan englanninspringeristä värinsä puolesta. Väri on aina syvänpunainen ja valkoinen, mikään muu väri ei ole sallittu, punaisen sävyerot toki sallitaan. Valkoisen ja punaisen määrää ei ole rajoitettu, kunhan kumpaakin on, yleensä ainakin korvat ovat punaiset. Valkoisella pohjalla voi olla punaisia laikkuja tai punainen voi muodostaa koko selän kattavan manttelin. Jaloissa ja kuonossa voi myös olla pienempiä pilkkuja. Karvan laatu on silkkinen ja suora sekä tuuhea, kihara ja laineikas turkki ei ole toivottavaa. Welshin korvien tulisi olla muodoltaan hieman viininlehteä muistuttava ja korvakarvat tulisi olla nypitty lyhyeksi.


Luonteeltaan se on ehkä hieman pidättyväinen, sitä ei tule rankaista, jos se ei heti ole nuolemassa vieraan naamaa, vaan tutustuu omilla ehdoillaan. Arka tai aggressiivinen se ei kuitenkaan saa olla, kaikesta uudesta se on uteliaan kiinnostunut. Tuttujen ja kotiväen kanssa se ei pidättele iloisuuttaan ja onneaan, jos vaikka tulet roskat viemästä, on vastaanotto kuin olisit ollut kuukauden poissa.

Energiaa koirassa riittää ja itsepäinen ohjaaja saa sen koulutettua hyvinkin monenlaisiin asioihin, mutta aina tulee varautua siihen, että koira tekee jonkin tutun asian ihan omaksi huvikseen päinvastoin, katsoen sinua kuin sanoen ”Älä ole liian itsevarma, minä kuitenkin päätän itse mitä teen. Ja milloin “.

Historia

Rodun historia ja kehitys Iso-Britanniassa

Rodun varhaishistoriaa

Spanielityyppisiä koiria on ollut eri puolilla Eurooppaa vuosisatojen ajan. Iso-Britanniaan spanielien uskotaan tulleen keskiajalla Länsi-Euroopasta tai joidenkin uskomusten mukaan Espanjasta. Toiset teoriat tukevat ranskalaista alkuperää. Setteri- ja spanielityyppisten koirien uskotaan kehittyneen avuksi keskiajalla suosittuun haukan kanssa metsästykseen.

Termiä ”spanieli” käytetään ensi kertaa todistettavasti kirjallisuudessa 1300-luvun loppupuolella Chaucerin runossa ”The Canterbury Tales”. 1400-luvun alkupuolella ranskasta englanniksi käännetyssä Gaston de Foix’in koirista kirjoitetussa teoksessa mainitaan myös spanielit. Viittaus punavalkoiseen väriin löytyy Dr. Caiuksen 1576 englanniksi julkaistusta teoksesta ”Of English Dogges – Englantilaisista Koirista”. Lainauksessa kerrotaan spanieleista, joiden turkit ovat pääasiassa valkoisia ja jos niissä on laikkuja, ne ovat yleisimmin punaisia. Taiteessa punavalkoisia, eri kokoisia spanieleita on kuvattu Tudorin ajoista (1485-1603) lähtien. Walesissa rodusta käytettiin nimeä ”tarfgi” (englanninkielinen vastine ”starter”), joka viittaa suoraan käyttötarkoitukseen eli ylösajoon. Rotu tunnettiin pitkään walesincockerina. 

A. T. Williams oli suurena vaikuttajana, että Kennelklubi hyväksyi walesinspringerspanielin omaksi rodukseen vuonna 1902. Mr. Williamsin perheessä näitä koiria oli käytetty metsästykseen hänen isoisänsä ajoista lähtien eli 1700-luvun loppupuolelta. Muita merkittäviä rodun harrastajia Walesissa olivat mm. eversti Blandy-Jenkins ja Sir John T. D. Llewelyn. Ennen vuotta 1902 spanielit jaoteltiin painon mukaan: alle 25 paunaa (n. 12 kg) painavat olivat cockereita ja painavimpia kutsuttiin yleisnimityksellä ”fields”.  Helmikuussa 1902 Kennelklubi hyväksyi englannin- ja walesinspringerspanielit omiksi erillisiksi roduikseen.

1900-luvun alku


A.T. Williams kirjoitti walesinspringerspanielista lukuisia artikkeleita Kennel Gazetteen rodun virallisen hyväksymisen jälkeen. Näissä artikkeleissa Mr. Williams kirjoitti erityisesti rodun käyttöominaisuuksien säilyttämisen puolesta. Hänen perheessään oli yleisesti metsästetty kymmenen tai kahdentoista koiran tiimillä. Riistana oli pääasiassa lehtokurppa. Maasto, jossa koiria käytettiin, oli erityisen tiheäkasvuista ja vaikeakulkuista. Tällaisissa olosuhteissa koiran tuli olla rohkea, kestävä ja aktiivinen. Sen tuli myös kestää työskentelyä päivästä toiseen. Mr. Williams kuvaili omia koiriaan seuraavasti; ne ovat nopeita, iloisia työskentelijöitä. Ne kohtaavat rohkeasti vaikeammankin maaston, niillä on harvinaisen tarkka nenä ja erityinen kestävyys työssä. 

Rodun virallisen hyväksymisen jälkeen näyttelykäynnit olivat vähäisiä. Olihan suurelle osalle rodun kasvattajista koiranäyttelymaailma täysin vierasta. Rotu kuitenkin herätti mielenkiintoa uusien harrastajien keskuudessa ja pikkuhiljaa levisi Walesista myös muualle Brittein saarille. Suurin näyttelytähti oli aluksi walesincockeriksi rekisteröity A. T. Williamsin omistama uros Corrin, joka omasi ilmeisesti myös erinomaiset käyttöominaisuudet. Pian hyväksymisen jälkeen perustettiin oma rotuyhdistys The Welsh Spaniel Club, jonka sihteerinä toimi Mrs H. D. Greene (kennel Longmynd). Hänen kaksi valiokoiraansa (Longmynd Megan ja Longmynd Calon Fach) on kuvattu tunnetussa Maud Earlin maalauksessa. Ensimmäinen maailmansota keskeytti valitettavasti rodun lupaavan kehityksen ja mm. Mrs Greene lopetutti kaikki koiransa ruoan puutteen vuoksi. Tämä oli suuri menetys, koska hänen koiransa olivat erittäin rotutyypillisiä.

Sotien välinen aika

Rotu saatiin elvytettyä muutamien kasvattajien toimesta sodan jälkeen. Vuonna 1923 perustettiin the Welsh Springer Spaniel Club, jonka johdossa toimi eversti Downes Powell (kennel O’Matherne). Samana vuonna järjestettiin ensimmäiset metsästyskokeet klubin toimesta. Näyttelykäyntien määrä kasvoi tasaisesti ja vuonna 1925 ylitettiin rekisteröinneissä ensimmäistä kertaa sadan raja, kun rekisteröintimäärä oli 127. 1930-luvulla rotu sai uuden merkittävän vaikuttajan, kun Harold Newman (kennel Pencelli) aloitti yli 50 vuotta kestäneen kasvatustyönsä.

Toinen maailmansota

Eversti Downes Powell pyysi Harold Newmania jatkamaan kasvatustyötään sodan aikana, jotta rotu saataisiin säilytettyä. Muita kasvattajia olivat Mrs Mayall (kennel Rockhill) ja Mr Hal Leopard (kennel Rushbrooke). Cliff Payne (kennel Tregwillym) hankki sodan aikaan useita walesinspringereitä aloittaen merkittävän kasvattajanuransa rodun parissa.

Sodan jälkeen

1946 the Welsh Springer Spaniel Club elvytettiin toimintaan. Rodun tilanne oli huomattavasti parempi  kuin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Näyttelytoiminta käynnistyi myös uudelleen ja niissä oli myös omat luokkansa walesinspringerspanieleille. Suuria näyttelyvoittajia olivat Harold Newmanin Sh Ch Dewi Sant ja T. H. Morganin Sh Ch Dere Damsel, joista ensimmäisenä mainittu on vaikuttanut rodun kehitykseen merkittävänä siitosuroksena. Metsästyskokeita ei sodan jälkeen järjestetty, koska oli puutetta riistasta ja sopivista maastoista. Kuitenkin valtaosa klubin jäsenistä oli kiinnostunut pelkästään käyttöpuolesta. Kasvattajista mainittakoon edellä mainittujen lisäksi Miss D. H. Ellis (kennel Downland), joka aloitti Harold Newmanin avustuksella.

1950- ja 60-luvut

Vuonna 1950 Miss Ellis teki rodun historiaa matkustamalla viiden walesinspringerspanielin kanssa Yhdysvaltoihin. Siellä hän osallistui koirineen useaan näyttelyyn ja myi sitten koirat sinne. Tapaus herätti suurta kiinnostusta ja keräsi julkisuutta. 

Näyttelykäynnit lisääntyivät edelleen, mutta huolta herätti vähäinen kiinnostus rodun harrastajien keskuudessa käyttökokeisiin. 50- ja 60-lukujen taitekohdan näyttelytähtiin lukeutui Cliff Paynen Ch Statesman of Tregwillym, jota käytettiin paljon siitokseen. Uusia rotuun suuresti vaikuttaneita kasvattajia olivat tältä ajalta Frank Hart (kennel Denethorp), Ann West (kennel Linkhill), Dr Esther Rickards (kennel Tarbay), Dorothy Morris (kennel Stokecourt), Ken Burgess (kennel Plattburn) ja Anne Walton (kennel Hillpark). Walesinspringerspanielien rekisteröintimäärät kohosivat tasaisesti lähennellen 60-luvun lopulla neljääsataa.

1970-luvusta nykypäivään

Vuonna 1970 the Welsh Springer Spaniel Club järjesti ensimmäisen Open Show:n ja Championship Show:n. 70-luvulla kasvatustyönsä aloittivat Noel ja Dodo Hunton Morgan Dalati-kennelnimellä. Useat heidän kasvattinsa vaikuttivat rodun kehitykseen merkittävällä tavalla. Muita mainittavia rotuun vaikuttaneita olivat Ken Burgessin Plattburn-, Harold Newmanin Pencelli- ja Cliff Paynen Tregwillym-koirat. Muita merkittäviä kasvattajia olivat Gordon Pattinson (kennel Tidemarsh) ja Barbara Ordish (kennel Goldsprings). 70-luvulla walesinspringerspanielit saavuttivat suosiota mainoksissa, korteissa, kalentereissa ja postimerkeissä. 

80-luvulla suosio jatkoi kasvuaan ja vuosikymmenen lopulla rekisteröinnit saavuttivat 800:n merkkipaalun. Rodun kasvattajat alkoivat enenevissä määrin osoittaa mielenkiintoa käyttöpuoleen. Vuonna 1983 järjestettiin 23 vuoden tauon jälkeen the Welsh Springer Spaniel Clubin omat metsästyskokeet (Field Trial). Osallistujamäärät käyttöpuolen kokeisiin kasvoivat. Menestyneitä nimiä kasvattajien puolella olivat mm. Kath ja Len Morgan (Cwrt Afon), John Thirlwell (Ferndel), Gill Tully (Highclare), Julie Revill (Julita), Frank Whyte (Kazval), Christine McDonald (Northey), Doreen Gately (Russethill), Mansel ja Avril Young (Wainfelin), John ja Joy Hartley (Weslave) ja Ken ja Del Spate (Delkens). 80-luvulla mainetta niitti siitosuroksena Sh Ch Dalati Sioni. Tämä nimi löytyy myös useimpien suomalaisten koirien sukutaulusta.

1980-luvun lopun huippurekisteröintimääristä on tultu alaspäin. 1990- ja 2000- luvuilla rekisteröintejä on 400-500. Nykypäivänä walesinspringerspanieli on Iso-Britanniassa monipuolinen ja monikäyttöinen harrastuskoira, unohtamatta sen tärkeää roolia perheenjäsenenä.

Rodun historia Suomessa

Pohjoismaiden ensimmäiset walesinspringerspanielit tulivat Ruotsiin 1963, jolloin Marianne Ahrenback-Hermelin, kennel Mustela, tuotti Englannista N&DK Mva Linkhill Five To One-nimisen nartun ja uroksen nimeltä Gay Boy of Tregwillym. Näistä kahdesta tuli Ruotsin ensimmäisen walesinspringeripentueen vanhemmat ja tähän pentueeseen kuuluivat mm. Kans&Pohj Mva Mustela F Titania, Mustela F Tirana ja Mustela F Tizian. 

Vuonna 1967 Misse Puolakkainen, kennel of Skyway, toi Ruotsista pentuesisarukset Mustela T Pomperipossa ja Mustela T Pompadour (Plattburn Pimlico – Mustela F Tirana). Pomperipossa ja Pompadour olivat ulkomuodoltaan tyypillisiä, kestäviä ja iloisia walesinspringereitä, joista myöhemmin tuli kansainvälisiä muotovalioita. Mikä onnekkainta ne osoittautuivat myös erinomaisiksi periyttäjiksi jääden koko Suomen walesinspringerspanielikannan kantakoiriksi. Ensimmäiset suomalaiset walesinspringerspanielin pennut syntyivät vuonna 1968 of Skyway-kennelissä, jolloin Pomperipossa ja Pompadour astutettiin ruotsalaisuroksilla Mustela F Tizian sekä Maroon Jonathan. Näistä ensimmäisistä pennuista Suomen muotovalioksi tulivat of Skyway Peggy, Pansy sekä Puppet, josta tuli tunnetun ulkomuototuomarin Eero Santalan omistaman Gritty’s-kennelin kantaemo.

Kiinnostus rotua kohtaan lisääntyi, vaikkakin pentuja syntyi harvoin. Vuonna 1968 rekisteröitiin 15, v-69 11 ja v-70 jo 38 yksilöä. Vaikeutena oli jalostusmateriaalin puuttuminen Suomesta, niinpä vuonna 1969 Misse Puolakkainen tuotti Englannista kaksi urosta, Nobleman of Tregwillym ja Ambassador of Tregwillym, sekä yhden nartun Golden Charm of Tregwillym. Vakava työ rodun parissa oli alkanut.

1970-luvun alussa Tuulikki ja Reino Mäkitalo perustivat Sinsir-kennelin, jonka kantanartuksi tuli Ruotsista tuotettu narttu Fin Mva Lundkullas Liv, jolla oli vahva Brent-tausta Hedley Perkinsin kennelistä. Myöhemmin maahan tuotiin tämän kennelin toimesta myös uros Brad Brent ja narttu Kans&Fin Mva Hillpark Cleopatra. Ensimmäinen Suomen muotovalion arvon saavuttanut suomalaissyntyinen walesinspringerspanieli oli Fin Mva Lucas April. Suurimman työn Suomessa rodun puolesta sen esille tuomiseksi ja pysyväksi ilmiöksi saattamiseksi ovatkin tehneet kennelit of Skyway, Lucas, Sinsir ja Gritty’s.

1975 maahan tuotiin Misse Puolakkaisen toimesta Iso-Britanniasta uros Kans&Fin&N Mva V-76, -77, -79 Dalati Dyma Fi, joka jätti jälkeensä erinomaisia rotutyypillisiä ja menestyneitä jälkeläisiä. Tämän jälkeen maahan tuotiin useita koiria Iso-Britanniasta ja Ruotsista. Mainittakoon näistä mm. Kans Mva Dalati Helgi, Kans Mva Pencelli Hapus, Pencelli Proceed, Kans&Fin&N Mva Hillpark Robin Goodfellow, Kans Mva Envoy, Kans Mva Clumbrolds Red Star sekä Kans Mva Clumbrolds Purpurdöd.

Vuonna 1977 perusti Tiina Mattila Rwyn-kennelin, jonka kantanarttuna toimi Kans&Fin&N Mva Fin Tva Gritty’s Lily. Tiina Mattilan menestyksekäs kasvatustyö jatkui aina 1990-luvun lopulle saakka, ja hänen kasvattamansa koirat hallitsevat edelleen suurelta osin tämänkin päivän koirien sukutauluja. Tiina Mattilan kasvattamista koirista noin 70 on saavuttanut näyttelyissä vähintäänkin sertin, valioita hän on kasvattanut kaiken kaikkiaan 50, ja lisäksi useita voittajia. Yksi tämän kennelin menestyksekkäimmistä nartuista lienee ollut Ruotsista tuotu Kans&Fin&N Mva PohjV-87 EuV-91 Clumbrolds Flitiga Lisa, jolla on ollut myös suuri vaikutus rodun kehitykseen jälkeläistensä myötä. Tauon jälkeen hän jatkoi kasvatustyötään vuonna 2022.

Vuonna 1979 perustettiin yhä edelleen aktiivinen Kirsti Väisänen-Hostikan Mawredd-kennel, josta on tullut useita Suomen ja kansainvälisiä valioita.  

1984 Marjo Jaakkolan maahan tuoma Multi Ch Delkens Turul oli aikansa suosituimpia jalostusuroksia ja on jättänyt useita kotimaassa ja maailmalla menestyneitä jälkeläisiä.

80-luvulla kasvatustyötään aloittelivat muun muassa seuraavat kennelit;  Sprightly (Hannu ja Terttu Suonto, nykyisin Terttu Suonto kasvatti waleseja kennelnimellä Boniton), Rocbee (Sari Kauppinen, nykyisin Sari Lukkari), Llawen (Sanna Varjus), Sweetie-pie (Marja-Liisa Tuominen), Lucky Moor (Pauli Huttunen, tytär Mirva Huttunen kasvatti myöhemmin waleseja kennelnimellä Soniarus) ja Twist and (Erkka Suominen ja Tuija Virtanen). Näistä ainoastaan Sari Lukkari, kennel Rocbee toimii edelleen aktiivisesti.

Viime vuosikymmeninä Marjo Jaakkolan ja nykyisin myös Piia Serguskinin Benton-kennel on merkittävästi vaikuttanut rotuumme Suomessa, ja suomalaisten walesinspringereiden maineeseen maailmalla. Benton-koirat ovat menestyneet näyttelyissä ympäri maailman. 

1990-luvulla rotua alkoivat kasvattaa myös mm. Benchmark (Anett Finnig ja Mariann Korpi), Dirlian (Maarit Ruotsalainen), Doniol (Mirka Saarentaus), Eastfarm’s (Malin Carlsson), Kiikurin (Marja Tanninen), Milfeddyg (Liisa Kotisalo ja Silja Ahonen), Standard-Bearer (Suvianna Virkkunen), Twitters (Gunda Theqvist) ja Wesper (Virpi Lakso) –kennelit, joista osa on aktiivisia myös nykyään. 

2000-luvun alulla saatiin yhä uusia kasvattajia rodun pariin ja näistä mainittakoon Castiog (Virpi Saarinen), Didilcom’s Hen (Jaana Kerman), Donzara (Airi Lehto), Jangas (Tiina Janka), Magicstream’s (Sirkka Leinonen), Twigle (Maarit Karhu) ja Wild Fellow’s (Minna Hallikainen) kennelit. 

2000-luvun loppupuolella myös Breuddwyd (Tiia Kansikas), Eirian (Marjukka Nissinen), Elonkerjuun (Marita Jääskä) ja Llewpart´s (Heidi Toivanen, nykyisin kasvattajina myös Jasmin Kyöstilä ja Miina Tattari) aloittelivat kasvatustyötään.  

90-luvulta alkaen rajojen avautuminen muualle Eurooppaan on tuonut mukanaan kansainvälistymistä myös walesinspringerspanielien kasvatustyössä. Maastamme on viety eri puolille Eurooppaa useita koiria ja tuominen on myös helpottunut. Suomalaiset walesinspringerspanielit ovat niittäneet mainetta menestyksellään ulkomaisissa näyttelykehissä. 

Pienimuotoisesti rotua kasvattavien kenneleiden määrä on lisääntynyt viime vuosina, ja pentuja rekisteröidäänkin nykyään noin 170–250 vuosittain. 

Scroll to Top