Springerspanielit ry

Kirjoittanut: Mauri Koivuporras

Pennusta metsästyskoiraksi  

Pikkupennun alkeisopetus (8-12 viikkoa) 

Taloon on tulossa springerin pentu! Mitä sen kanssa harrastat vai harrastatko mitään? Jos olet  metsämiehiä, niin todennäköisesti pennusta tulee joskus metsästyskaverisi ja silloin toiminta pennusta  alkaen on määrätietoista metsästykseen tähtäävää opetusta. Ainakin toivottavasti. 

Jos sinulla ei ole pentua hankkiessasi vielä tietoa sen tulevasta käytöstä, vaan pentu otetaan enemmän  kotikoiraksi, sen mahdollinen metsästyskäyttö on huomattavasti haasteellisempaa ja saattaa tuottaa  pettymyksiä. Jos alat koulia koirasta metsästyskaveria esim. vuoden /puolentoista ikäisenä, tulee työmäärä  olemaan suurempi ja onnistumisen edellytykset huomattavasti huonommat.  

Lopputuloksen kannalta olisi erittäin tärkeää tietää jo pentua otettaessa, että sitä tullaan käyttämään  metsästyksessä. Näin sen nopean oppimisen kautta (7 viikosta aina noin 5-6 kuukauteen) voidaan  hyödyntää mahdollisimman hyvin ja lopputulos on yleensä paras mahdollinen. Perusasiat olisi hyvä saada  opetettua ennen puberteettia eli pennun ollessa alle 6-7 kk (koirakohtainen ikä). Murrosikä tuo usein pikku  tauon asioiden opettamiseen. Nopean oppimisen kauden aikana opitut asiat pysyvät koiran käytöksessä  hyvin voimakkaasti ja niiden muuttaminen myöhemmin on vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Kontaktinpito,  hallittavuus ja yhteistoiminta ovat asioita, jotka on opittava nopean oppimisen kauden aikana. Osa  teknisestä suorittamisesta voidaan opettaa vähän myöhemminkin, kunhan perusteet on luotu ajallaan. 

Kun lähdemme kouluttamaan spanielia metsästyskäyttöön, on kaiken a ja o pennun halu totella ja  miellyttää ohjaajaa. Pentu, joka seuraa ohjaajan jokaista liikettä kuin jotain odottaen, on todennäköisesti  helpommin koulutettavissa kuin omia retkiään jo pikku pentuna tekevä pentuesisar. Valitse pentu luonteen  ja eloisuuden perusteella. Vauhtia saadaan koulutuksella hillityksi, mutta vauhdin lisääminen on lähes  mahdotonta. Myös perusluonne ja noutohalukkuus ovat ominaisuuksia, joita ei voida juurikaan muokata.  Koira voidaan kyllä pakottaa tottelemaan ja noutamaan, mutta tällaisesta pennusta ei tule koskaan  perimässä innon saaneen veroista. 

Kun olet valinnut temperamentiltaan ja eloisuudeltaan itsellesi sopivan pennun, alkaa yhteistyön opettelu  heti tultuanne kotiin. Yhteistyössä ohjaaja oppii tuntemaan koiransa ja ennakoimaan sen liikkeet, jolloin  virheet pystytään mahdollisimman hyvin eliminoimaan. Koiran taas olisi opittava ohjaajan liikkeiden ja  eleiden merkitys. Puhu pennulle, tee sen kanssa kaikki yhdessä, ole sille maailman tärkein olento. Kun  pentu on oppinut luottamaan sinuun ja oikeudenmukaisuuteesi, voit ruveta vaatimaan siltä asioita. 

Tärkeää on myös se, että koira toimii vasta saatuaan sinulta luvan. Eli se ei koskaan saa aloittaa syömistä,  ennen kuin olet antanut luvan. Se ei koskaan saa hypätä autoon tai autosta pois ennen kuin olet antanut  luvan. Se ei koskaan mene ovesta ulos tai sisään, ennen kuin olet antanut sille luvan. Se ei koskaan lähde  

paikalta johon olet sen viheltänyt, ennen kuin olet sen käynyt vapauttamassa. Se ei koskaan lähde noutoon,  ennen kuin olet antanut sille siihen luvan. Se ei koskaan ryntää riistan perään. Sanalla sanoen, sen on  opittava johtajuus. Koira on laumaeläin, joka vaatii ehdottomasti selkeän johtajan. 

Mikä sitten tekee sinusta lauman johtajan? Sinun on oltava selkeä, koskaan ei saa jäädä epäselväksi mitä  haluat! Käytä käskyjä, joita koira ymmärtää. Vahvista oikeaa toimintaa! Kanna vastuu ”laumasta”! Koira ei  koskaan ole vastuussa laumaa kohtaavista epämiellyttävistä asioista, vaan sinä. Älä koskaan sorru  jankuttamiseen! Ellei ensimmäinen käsky mene perille, älä jankkaa vaan toimi. Yksinkertaisesti; sinä 

laumanjohtajana määräät! Paras määritelmä johtajuudelle, mitä olen lukenut, on Gunilla Wedeenin kirjassa  Arjelle kultareunus, sinulle ja koirallesi: ”Minä määrään missä, kuinka ja milloin! Olen äärimmäisen  johdonmukainen siinä, että minun sanani on laki… kaikissa tilanteissa!” 

Ihmettelet varmaan, mitä hyötyä edellä mainituista esimerkeistä on metsästyksessä? Ei niistä  metsästettäessä sinällään mitään hyötyä olekaan, vaan kyse on pennun maailmankuvan muokkaamisesta ja  kontaktin oppimisesta.  Koirahan oppii toistojen avulla. Opetettava asia on toistettava riittävän usein. Kun  pentu jokapäiväisessä elämässä oppii siihen, että kontakti isäntään on jatkuvaa, se oppii samalla  seuraamaan ohjaajan liikkeitä ja eleitä kuin ohjetta odottaen. Näin opetettuna se ei aikuisena tiedä muuta  mahdollisuutta olevankaan. Silloin voidaan keskittyä koulutuksessa ja metsästyksessä oleelliseen ja jättää  koiran tottelemattomuudesta johtuva turha ”rähinä” pois. Aika riittää toistojen tekemiseen eikä yhteistyö  kärsi ohjaajan ylikuumenemisen vuoksi. Kontaktin luominen pentuna on ratkaisevan tärkeää, kun puhutaan hallittavuudesta. Ellei koira ole hallinnassa, sillä ei voi metsästää! Spanielilla metsästäminen perustuu  siihen, että koira ei koskaan etene haulikon ampumamatkan ulkopuolelle eikä se koskaan aja riistaa ylös  liian etäällä ohjaajasta. 

PERUSASIOIDEN OPETUS 

Kontakti 

Mitä tarkoitetaan, kun puhutaan kontaktista? Tästä on kirjoitettu varmaan useampia kirjoja, mutta jos  keskitymme tässä teeman mukaiseen kontaktiin. Kontaktilla tarkoitetaan halua toimia ja tehdä asioita  yhdessä. Eli koira keskittyy ohjaajaan eikä muihin ympärillä vaikuttaviin houkutuksiin. Tässä on  ehdottomasti muistettava, että kontakti ei koskaan ole yhdensuuntaista. Ohjaajan on yhtä ehdottomasti  keskityttävä toiminnassa koiraansa. Kun koiran ja ohjaajan keskinäinen kontakti on kunnossa, molemmat  tietävät tehtävänsä ja keskittyvät toimimaan yhdessä. Kyse on enemmänkin henkisestä yhteydestä ja  luottamuksesta kuin mistään fyysisestä. Ohjaajalla on tästä yhteistyöstä suurempi vastuu, siksi kontaktin  puute on yleisemmin ohjaajasta kuin koirasta johtuvaa.  

Huom! Kontaktia ei luoda pakottamalla! 

Mistä tiedät kontaktin pentuusi olevan kunnossa? Jos ulkona ollessanne pentu kiinnittää huomionsa  jatkuvasti mieluummin ympäröivään maailmaan sinun sijastasi, ei kontakti ole sitä mitä pitäisi. Sinun on  oltava mielenkiintoisempi kuin ympäröivä maailma sekä uudet hajut ja kokemukset. Vaikka pentu  luonnostaan tutkii ja ihmettelee uusia asioita ja tuoksuja, on sen vihjeestäsi kiinnitettävä huomionsa sinuun  ja toimittava haluamallasi tavalla. Sen tulisi olla niin keskittynyt sinuun, että se ulkonakin seuraa sinun  liikkumistasi ja mukailee kulkuasi. Koira toimii siten kuin sille itselle on eniten hyötyä. Näin ollen kontaktin  opetuksessa ja sen ylläpidossa käytetään aluksi palkitsemista hyödyksi. Joko fyysisesti makupaloilla tai  henkisesti kehumalla ja antamalla pennun tehdä asioita, joista se todella pitää. Kontaktissa ja sen  luomisessa on kyse pennun huomiosta kilpailemisesta. Jos pentu saa palkkion aina muualta kuin sinulta, ei  kontaktia välillenne synny.  

Esimerkiksi: Jos pentu saavuttaa mielenkiintoisen hajun tai vieraan pennun kiskomalla taluttimessa, se oppii  aina kiskomaan taluttimessa. Siten pääsee tavoitteeseen! Kun asia hoituu kontaktissa ohjaajaan, pääsee  pentu samaan lopputulokseen sinulta saamansa luvan kautta. Kontakti ei ole pelkkien rajojen tai esteiden  luomista, se on myös pennulle mielenkiintoisten ja positiivisten kokemusten saamista yhdessä ohjaajan  kanssa ja tämän luvalla.

Kuinka sitten kontaktia voidaan harjoitella. Pennun oikea-aikainen huomioiminen on tärkeintä. Aina kun  pentu ottaa sinuun kontaktia esim. katsomalla sinuun, sinun on siihen reagoitava positiivisesti. Aloita  harjoitteet sisätiloissa, jossa ei ole muuta pennun mielenkiintoa herättävää. Olet itse passiivinen ja seuraat  vain tarkkaavaisena pennun touhuamista. Jossain vaiheessa pentu vilkaisee sinuun ja silloin sinun on  välittömästi huomioitava tämä kehumalla pentua ja antamalla sille esim. makupala palkkioksi. Sama jatkuu;  sinä olet välinpitämättömän passiivinen ja pentu touhuaa omiaan, kunnes taas vilkaisee, saisiko isännän  mukaan. Välitön huomiointi kehumalla ja palkkaamalla. Eli pennun ottaessa kontaktia se palkitaan aina  välittömästi. Ajoitus on erittäin tärkeää, joten älä keskity mihinkään muuhun kontaktiharjoituksia  tehdessäsi. Voit ilmaista kontaktin rekisteröimisen jollain merkillä, koiran nimellä, naksauttamalla suullasi  tai jotenkin muuten. Tällä on merkitystä siinä vaiheessa kun alat itse vaatia koiralta kontaktin ottamista.  Aika nopeasti pentu käsittää, että olemalla yhteydessä isäntään, saa jotain mukavaa palautetta. 

Kun nämä perusharjoitteet alkavat sujua sinun ollessasi passiivinen osapuoli, on aika alkaa tehdä niitä  liikkeessä. Alkuun liikkeet ovat hyvin pieniä ja palkkioiden väli lyhyt. Kun voit lähteä liikkeelle ja pentu  seuraa sinun perässäsi keskittyen sinuun, olet jo erittäin hyvässä vauhdissa kontaktin luomisessa. Metsästykseen riittää se, että pentu kulkee mukanasi huoneesta toiseen ja aina välillä kehut sen kontaktin  ottoa. Palkkio voi siinä vaiheessa olla jo jotain muuta kuin makupala, esim. jotakin yhteistä tekemistä, mistä  pentu erityisesti pitää. Tarkoitus ei ole kontaktin luomisessa edetä tottelevaisuuskoe-seuraamiseen. Koiran  huomion keskipisteenä oleminen riittää.  

Kun tämä toimii sisätiloissa, aloitat saman ulkona. Alkeista sielläkin kuten sisällä ja jatkossa liikkeessä sekä pienten häiriöiden alaisena. Muista pitää harjoitusjaksot lyhyinä ja alkuun palkkiot runsaina. Mitä  aktiivisempi koira on näissä kontaktin-otto harjoituksissa, sen parempaan lopputulokseen päästään.  Tarkoitushan on se, että koira keskittyy sinuun, koska sinulta saa positiivista palautetta. Pidä huoli siitä, että  koira ei ehdi kyllästyä. 

Kun pentu on tajunnut kontaktin oton mielekkyyden, alat sinä vaatia pennulta kontaktia. Olet rekisteröinyt  pennun kontaktin oton esim. naksauttamalla suullasi. Nyt teet saman, naksautat suullasi. Se on pennulle  merkki kontaktista ja se pyörähtää luoksesi. Tavoitteena sillä on tietenkin saada makupala ja sen se myös  saa. Eli nyt myös sinä saat olla aktiivinen kontaktin otossa. Kun olet päässyt niin pitkälle, että tämä toimii,  voit aina pennun huomion herpaantuessa palauttaa sille kontaktin mieleen naksauttamalla ja palkitsemalla  yhteyden pidosta. Ei liian usein eikä liian kauaa kerralla. Pennulle asian on oltava positiivinen kokemus eikä  se saa kyllästyä kontaktin ottoon. 

Käytännössä kontaktin ylläpito pitää toimia silloin, kun teet pennun kanssa harjoituksia. Alkuun jaksot ovat  hyvin lyhyitä, minuutin maksimissaan ja palkkaus pennulle ruhtinaallinen. Ajan myötä pentu oppii  seuraamaan isännän liikkeitä ja keskittymään yhteiseen tekemiseen, mikä onkin koko kontaktin päätavoite.  Kun olet siinä tilanteessa, että pentu kulkee kanssasi ulkona vapaana ja huomatessaan toisen pennun  lähettyvillä se nimensä tai naksautuksen kuullessaan pyörähtää luoksesi, niin teidän yhteytenne alkaa  toimia. Voit palkkauksen jälkeen antaa pennullesi luvan tutustua uuteen kaveriin. Jos puhumme otsikon mukaisesta iästä eli alle 12 vk pennusta, niin vaatimustasoksi riittää hyvin sama taluttimessa. Oleellista on,  että toiseen pentuun tutustumiseen tulee lupa isännältä eikä taluttimessa kiskomalla. 

Itse pyrin opettamaan kontaktin pidon jokapäiväisen elämän yhteydessä. En tee siitä numeroa, vaan pentu  pyörii mukana kaikessa ja kaikkialla. Käyttölinjaisilla pennuilla isännän seuraaminen on monesti jo  perimässä. Kun pentu on siinä seitsemän viikon ikäinen, on se jo oppinut kantelemaan kaikkea mahdollista.  Meillä on sisällä aina jotain luvallista kannettavaa lattialla; sukkanyyttejä, paperirullia yms. Kun pentu näitä 

kuljetellessaan välillä tulee näyttämään aarrettaan, otan tämän kontaktin oton hyvin tarkasti. Huomioin  aina pennun ja sitten sen kanteleman tavaran. Mahdottomat hyvittelyt ja alkuun makupalalla palkaten otan  kanneltavan tutkittavaksi. Hetken pennun kantamaa tavaraa tutkittuani palautan sen takaisin pennulle. Se  ei koskaan menetä aarrettaan, vaan saa sen tuomisesta palkkion. Samoin pennun tapa seurata sisällä  isäntää huoneesta toiseen on huomioitava. Kun se tulee perässäni toiseen huoneeseen ja napottaa silmiin  tuijottaen, kiittelen pennun kontaktin oton rapsuttelemalla ja hyväksyvästi puhelemalla. Sen kiitoksen ei  tarvitse aina olla makupala. Huom! pennun pitää välillä rauhoittua omalle paikalleen nukkumaan, joten tee  sille sekin asia selväksi. Jatkuvasti ei ole kontaktiharjoitus päällä. Jos sanon, että huomioin pennun aina kun  sillä näyttää olevan minulle asiaa, niin ymmärrät varmaan tarkoitukseni. Aivan pikkupennulle käytän  pennun huomion kiinnittämisessä yksinkertaisesti sen nimeä tai annan suullani sille merkin; napsaus,  vihellys tai vastaava. Kun pentu tällöin käsittää isännällä olevan asiaa, palkataan se ruhtinaallisesti. Tästä  muodostuu nopeasti sellainen yhteys, että pentu sisätiloissa kulkee perässäni joka paikkaan.  

Huom! Kontaktin ottamista ja sen harjoittelua ei saa missään nimessä pitää yllä koko ajan. Alkuun se kestää  pikkupennun kanssa vain joitain sekunteja pidentyen pikku hiljaa minuutiksi. Anna pennun olla pentu ja  opeta se olemaan välillä tekemättä mitään. Kun olet siinä pisteessä, että pentu seuraa sinua sisällä  huoneesta toiseen, on kontakti jo luotu. Älä menetä sitä ulkona! 

Ulkona kontakti pysyy yllä samalla periaatteella. Pentu on minulla aina vapaana ja pidän yhteyden yllä  puhumalla pennulle ja tarkkailemalla koko ajan sen liikkeitä. Pentu ottaa kontaktia ulkonakin hyvin usein  katsomalla ja silloin huomioin sen aina. Kutsun luokse tai näytän kädelläni mihin jatketaan. En koskaan  päästä näin nuorta (alle 3 kk) pentua itsestäni ulkonakaan yli kymmenen metrin päähän. Kuljemme aina  yhdessä pihalla jommankumman kiinnittäessä vuorollaan toisen huomion. Käytän hyvin vähän makupaloja,  yleensä vain aivan uuden asian opetuksen alkuvaiheissa. Kontakti on pikkupennulle itselle erittäin  palkitsevaa, eikä se tarvitse yleensä muuta kuin isännän kiitoksen. 

Huom! Omalla tarkkaavaisuudellasi ja pennun kontaktinoton huomioimisella on ratkaiseva osuus kontaktin  syntymiseen. Jos et reagoi pennun yhteydenottoihin, se lopettaa kontaktin tarjoamisen ja sinun työmääräsi  moninkertaistuu. 

Kontaktin saaminen pentuun on kaikkein tärkein asia pikkupennun koulutuksen aloittamisessa. Se on  kaiken yhteistoiminnan perusta. Sitä ei voi korostaa liikaa! 

PILLILLÄ ISTUMINEN JA LUOKSETULO 

Kun pentu on tuotu kotiin, alkaa tutustumisen jälkeen välittömästi pillillä luokse tulon ja istumisen opetus.  Käytä pilliä, kun olet laittanut pennulle ruuan valmiiksi ja aiot ruokkia sen. Ensin pelkkä pillin vihellys ei  aiheuta pennussa mitään reaktiota, mutta kun kutsut pentua samalla nimeltä ja houkuttelet sen luoksesi, ei  vie montakaan päivää, kun se jo osaa yhdistää pillin vihellyksen ruokaan. Silloin kutsut sen pelkällä pillillä  luokse aina kun annat sille ruokaa. Pentu oppii yhdistämään pillin kutsuvihellyksen ja sille mieluisan asian  toisiinsa. Luoksetulokutsuna kaksi lyhyttä tai sarja lyhyitä vihellyksiä;” pip… pip”  tai ” pi…pi…pi…pi”. Valitse  mieleisesi itse. 

Kun pentu ensimmäisen kerran tulee pillin vihellyksen ja houkuttelun avulla luoksesi, annat sille pillillä  istumiskäskyn samalla painaen pennun istumaan hellävaroin, mutta päättäväisesti. Istumiskäskynä yksi  pitkä vihellys; ”piiiip”. Toinen tapa opettaa istuminen, on käyttää pennun omia viettejä ja tekemistä  hyödyksi. Kun pentu tulee eteesi, viet herkkupalan sen kuonon edestä suoraan pään yli. Yleensä herkku saa 

pennun seuraamaan kättäsi ja kun osaat käden liikkeen oikein viedä, istahtaa pentu automaattisesti. Juuri  sillä hetkellä annat sen ”istu” käskyn. Eli samalla hetkellä, kun pentu omasta tahdostaan istuu, yhdistät  siihen haluamasi käskyn pillillä. Heti kun pentu istuu, annat sille ”Vapaa”- käskyn ja annat sen syödä. 

Huom! Vaadi katsekontakti aina ennen kuin annat luvan syödä! 

Tämä toistuu aina samalla tavalla neljästi päivässä ainakin kolmen kuukauden ajan. Sinä aikana pentu oppii,  että kaksi lyhyttä vihellystä tietää hyvää (=ruoka), yksi pitkä vihellys vaatii sitä hieman malttamaan ja  ”vapaa” antaa sille luvan toteuttaa mielitekonsa. 

Muista: älä koskaan toimi ristiriitaisesti tai anna periksi näissä perusasioissa!! 

Kun paikalla oleminen alkaa sujua, pidennä vapaa-käskyn antoa niin, että kuukauden kuluttua pentu istuu  rauhassa ainakin 10 sekuntia, jos niin tahdot. Älä käytä pilliä luoksetulossa alkuun kuin silloin, kun ruokit  pennun ja olet varma, että se tulee luokse. Näin vältät pillin kärsimästä inflaation pennun korvissa ja se  oppii tulemaan aina heti kutsuttaessa. Samoin alussa, kun vihellät pennun istumaan, pidä pentu niin lähellä  itseäsi, että voit painaa sen istumaan, ellei se tottele pilliä heti. 

Vältä tilanteita, joissa pentu pääsee rikkomaan käskyäsi! 

Ensimmäiset pysäytykset pillillä voit tehdä jo ennen luokse tulon opetuksen aloittamista ulkona. Kun viet  pennun ulos ja tuot sen taas takaisin sisään, pistä se ensin pillillä viereesi istumaan. Sen jälkeen menet itse  ensin ovesta ja annat pennulle luvan tulla perässä. Näin opetat sille samalla arvojärjestyksen eli kyse on jo aiemmin puhutusta johtajuudesta. Voit vaatia kyseisen rituaalin heti, kun pentu ruokinnan yhteydessä on  oppinut istuen odottamaan lupaa syödä. Älä käytä pilliä vielä muuten ollessasi ulkona! Jos tarkkoja ollaan,  niin pennun istuttaminen ovesta kuljettaessa olisi hyvä tehdä satunnaisesti. Eli pentu joutuu tällöin  keskittymään sinuun ja odottamaan käskyä. Jos teet istuttamisen aina samoin, on siinä se vaara, että pentu  yhdistää istumisen oveen/ovesta kulkemiseen ja sehän ei ole tarkoitus. 

Oma mielipiteeni istumaan opettamisessa ja yleensä paikalla pysymisen opetuksessa on se, ettei pennun  anneta lähteä paikalta oma-aloitteisesti, luokse kutsumisesta puhumattakaan. Kun harjoitetaan pennun  pysäytystä pillillä ja pennun malttamista paikallaan, mennään pentu aina vapauttamaan paikaltaan. Samalla  pentu voidaan paremmin palkita oikeasta toiminnasta, kun se istuessaan saa kiitoksen. Koira ymmärtää  vain heti saamansa palautteen, ei ”tilipussi-periaatetta”. Toisin sanoen, kiitos tai torumiset on tultava silloin  kun tehdään oikein tai väärin. Ajoitus on ensiarvoisen tärkeää, muuten pentu saattaa käsittää aivan toisin  kuin tarkoitat. 

MALTTAMINEN 

Tuossa edellä jo puhuttiin malttamisesta. Sillä tarkoitetaan tässä yhteydessä pennun kykyä malttaa  rauhoittua hetkeksi, myös sille kiihkeässä tilanteessa. Malttamisen opetuksessa päätavoitteena on saada  koira jäämään rauhassa paikalleen metsästyksen yhteydessä ylösajon jälkeen. Eri käskyllä koira jatkaa siitä  sitten joko noutoon tai jatkaa hakua. Se ei koskaan saa rynnätä riistan perään. 

Ruokinnan yhteydessä alkava malttamisen opetus on hyvin jokapäiväiseen rutiiniin sopivaa. Aina  ruokittaessa pidetään huoli, että pentu ei aloita syömistä ilman lupaa. Alkuun sitä voi joutua pitämään fyysisesti kiinni, mutta aika nopeasti se oivaltaa tarkoituksen. Kun se malttaa käskylläsi istua ja katsoa 

sinuun, voit aluksi antaa ruokailuluvan välittömästi. Jatkossa luvan antoa pitkitetään pennun kehityksen  mukaan. Älä kuitenkaan tee tästäkään numeroa. Malttamisen oivaltaminen riittää. 

Jatkossa sama malttamisen opetus jatkuu koiran ulkoiluttamisen yhteydessä. Ja sitähän pennun kanssa  tapahtuu yhtenään. Vaadit pennulta pienen istahtamisen, kontaktin oton ja annat sitten luvan jatkaa. Kuten  tuossa aiemmin jo huomautin, vaihtele käskyä sen jälkeen, kun pentu on oivaltanut opetettavan asian. Eli  sen, että ovesta saa kulkea isännän jälkeen ja luvalla. Se, annatko luvan heti kun olet astunut ulos vai vasta  istutettuasi sitä 10 sek. ovella, on pennun tarkkaavaisuuden kannalta hyvä asia. Päätarkoitushan on opettaa  pentu istumaan pilli-käskyyn ja siitä irtoamiseen vain sinun luvallasi! Malttiharjoitus tulee siinä mukana. 

Nyt kuitenkin päästään itse malttamisen eli paikalla pysymisen harjoittelemiseen. Sen voit aloittaa vasta  siinä vaiheessa, kun pentu on oppinut pilli-käskyn istumiselle. Ensin harjoitukset tehdään sisällä muulta  häiriöltä eristettynä. Olet tehnyt ruokinnan ja ulos kulkemisen yhteydessä tapahtuvia harjoituksia jo usean  viikon ajan ja pentu on käskyn oppinut. Nyt vihellät pennun istumaan eteesi ja rauhoittelet silittämällä.  Rauhallinen puhe ei haittaa, mutta välttämättä sitäkään ei tarvita. Keskityt pentuun ja pidät huolen, että  pennulla on kontakti sinuun. Otat askeleen taaksepäin ja pidät huolen, ettei pentu yritä perääsi. Alkuun  askel riittää. Palaat pennun luo ja kiittelet silittäen ja voit palkita makupalalla jos haluat. Vasta sen jälkeen  annat pennulle luvan lähteä liikkeelle. Itse käytän tässä kehotusta ”vapaa”. Eli pentu jää vihellyksellä  paikalleen istumaan, etäännyt pennusta ja palaat päästämään sen vapaaksi. 

Jatkossa paikallaoloaika pitenee ja etäisyys sinuun kasvaa. Kuljet aina taaksepäin kasvot pentuun päin  kontaktin ylläpitämiseksi ja palaat aina vapauttamaan pennun paikallaolosta. Pentu ei koskaan saa itse  lähteä paikalta, kun se on pillillä komennettu istumaan. Eikä sitä koskaan paikallaoloharjoituksessa siitä saa  kutsua luokse! Pennun on opittava, että kun istu-käsky on kuulunut, se odottaa rauhallisena kunnes isäntä  tulee sen vapauttamaan. 

Jos pentu pyrkii perään, kuten se saattaa monesti yrittää, palautat sen rauhallisesti paikalleen ja toistat  käskyn. Et etene enää yhtä kauas kuin äsken vaan palaat opetuksessa taaksepäin. Lopeta onnistumiseen!  Kolmen kuukauden ikäisenä pennun tulisi istua käskystä paikallaan helposti ainakin sen kymmenen  sekuntia. Häiriötekijöitä ei kuitenkaan tämän ikäisen pennun kanssa saa vielä olla, vaan pennun ja sinun on  voitava keskittyä harjoitukseen. 

YHTEENVETONA 

Kun puhumme alle 12 viikon ikäisestä pennusta, on kaikkien harjoitteiden oltava kestoltaan lyhyitä ja  enemmän leikin varjolla tehtyjä. Kuitenkaan tietyissä asioissa ei saa virheitä katsoa läpi sormien, vaan niihin  on puututtava välittömästi. Pysähtyminen käskettäessä on tärkeimpiä ominaisuuksia metsästyskoiralle. Se  on sen paras ja tärkein henkivakuutus. Samoin paikalla pysyminen eli malttaminen on toinen tärkeä asia,  joka on jo pentuna opittava oikein. Myös luoksetulo ja kontaktin pitäminen on aloitettava ehdottomasti jo  alle kolmikuisella pennulla. Noutohalukkuuden ylläpito on hyvä aloittaa heti pennun tultua uuteen kotiin.  Noudon tekninen suorittaminen alle kolmekuiselle pennulle ei kuitenkaan ole tarpeellista. Tekniikan ehtii  opettaa myöhemmin. Intoa noutamiseen ja tavaroiden kantamiseen pitää kannustaa heti pennun tultua  taloon. 

Itse pidän tämän ikäisen pennun kanssa tärkeimpänä kontaktin ja luottamuksen luomista. Kontaktin ja  yhdessä elämisen opettelussa käytetään apuna niitä asioita, joita tulevaisuudessa tarvitaan koiralla  metsästettäessä. Edellä esitetyt perusharjoitteet tukevat kontaktin luontia. Kun se on saatu aikaan pennun 

ja ohjaajan välille, on jatko paljon helpompaa ja sinulla on mahdollisuudet kouluttaa pennusta aikanaan  itsellesi metsästyskoira. Mitkään temput eivät jatkossa auta, jos kontakti sinun ja koirasi väliltä puuttuu!  Kun olet tutustunut tulevaan metsästyskaveriisi ja saanut sen kiinnostumaan itsestäsi ja yhdessä  toimimisesta, jatkoharjoitukset ovat paljon helpompia. 

Pennun alkeiskoulutus (3kk…8kk) 

Pikkupentuiän jälkeen jatketaan pennun opettamista aina murrosikään (noin 6-8 kk) asti. Tämän jakson  aikana pennun pitää oppia metsästykseen liittyvät perusasiat, ainakin alkeet. Spanielin on metsästettäessä  haettava ohjaajan lähettyvillä, haulikon kantaman tehollisella alueella, etsien ja ylösajaen kaiken  löytämänsä riistan. Riistan lähtiessä spanielin on aina pysähdyttävä paikalleen, jolloin riistan ampuminen on  mahdollista. Onnistuneen laukauksen jälkeen sen on noudettava ammuttu riista ohjaajalleen. Perusasiat  ovat hallittavuus, haku, ylösajo ja nouto. 

Hallittavuus 

Koiran hallittavuus on tärkeimpiä asioita koulutuksen onnistumisen kannalta (kontakti ja malttaminen). Kun  kontakti on saatu luotua, voidaan asiassa edetä. Maltin opetus on ensimmäisiä hallittavuuteen liittyviä osa alueita, jotka pennun on osattava. Ellei pentu opi rauhoittumaan tarvittaessa, on sen koulutus  huomattavasti vaikeampaa ja johtaa usein ei-toivottuun lopputulokseen. Hallittavuudesta puhuttaessa  tarkoitetaan koiran koulutettavuutta, kykyä kuunnella ja toimia yhteistyössä ohjaajan kanssa.  Rauhoittuminen ja kyky olla tekemättä mitään kuuluvat olennaisena osana hallittavuuteen. Toisille koirille  se on luontaisempaa kuin toisille. Koiran hermorakenne vaikuttaa asiaan suuresti. Levottoman ja ylivilkkaan  pennun on huomattavasti vaikeampi oppia rauhoittumaan. 

Jo edellä kerrottu ”Istu”-käsky on hallittavuuden kannalta ylivoimaisesti tärkein käsky. Kun sen olet saanut  opetettua täydellisesti, on koira aina hallinnassasi joka tilanteessa. Panosta siis siihen heti alusta alkaen.  Kolmeen kuukauteen mennessä olet saanut pennun pysähtymään sisällä heti käskyllä ja pysymään  paikallaan, vaikka itse vähän liikutkin. Ensimmäiset pysäytykset ulkona pillillä teet tutussa pihapiirissä, jossa  ei ole kiinnostavia tapahtumia eikä yllätyksen mahdollisuutta. Aloita ulkonakin aivan samoin kuin sisällä.  Alkuun vain askel taakse ja paluu. Jatko on helpommin etenevää, koska pentu on jo käynyt saman läpi  sisätiloissa. Älä kuitenkaan hosu asiassa ja varmista aina alkuun häiriöttömyys paikalla pysymistä  harjoitellessasi. Jatkossa annat pennun edetä muutaman metrin, tai se voi olla vierelläsi, kuitenkin vapaana.  Kiinnität pennun huomion ja vihellät pennun istumaan. Ota tiukka katsekontakti, jolla ”painat” pennun  istumaan. Mene pennun luo, silitä kiitokseksi ja anna vapaa käsky. Muista: silittely rauhoittaa, taputtelu  riehaannuttaa. Etene varovasti pennun oppimisen mukaan lisäämällä etäisyyttä ja paikalla pysymisen  kestoa, kunnes voit viheltää pennun istumaan 10–15 metrin etäisyydelle itsestäsi ja pentu istuu heti  odottaen sinua vapauttamaan sen paikaltaan. 

Oleellisena osana koiran pysäyttämiseen metsästyksessä on koiran opettaminen istumaan laukauksesta.  Ennen kuin voit ottaa starttipistoolin käyttöön koulutuksessa, sinun on totutettava pentu laukaukseen.  Yleensä se ei tuota vaikeuksia. Kun pentu on iältään 4-5 kuukautta, voit hyvin olettaa sen kestävän 6- millisen starttipistoolin laukauksen säikähtämättä. Kiinnitä pennun huomio muuhun esimerkiksi leikkimällä  sen kanssa, kun avustaja ampuu laukauksen suhteellisen etäällä pennusta. Ole itse kuin mitään ei olisi  tapahtunutkaan. Jos pentu pysähtyy ihmettelemään laukausta olematta pelästyneen oloinen, voitte jatkaa  samaa rataa ampuen aina vähän lähempänä. Jos pentu osoittaa säikähtämisen merkkejä, koeta saada sen 

huomio itseesi hieman railakkaammalla leikillä (sellaisella, josta pentu pitää). Jos pentu jatkossakin osoittaa  pelästyvänsä laukausta, on totuttamista jatkettava pennun hieman aikuistuttua. 

Kun starttipistoolilla voidaan ampua laukaus 10 metrin päässä pennusta, eikä säikähtämisen merkkejä näy,  voidaan pysäyttämisen opetuksessa ottaa laukaus mukaan. Tällöin pentu osaa ulkona jo istua välittömästi,  kun se kuulee yhden pitkän vihellyksen. Pidä pentu suhteellisen lähellä, kun ensi kerran käytät  starttipistoolia. Kiinnitä pennun huomio itseesi, vihellä istumiskäsky ja samanaikaisesti ammu  starttipistoolilla laukaus poispäin pennusta. Pentu saa samalla oppimansa, selvän käskyn istua sekä uuden,  laukauksen, jonka se melko nopeasti oppii yhdistämään istumiseen. Jatkossa annat pillillä ja aseella  samanaikaisen ”Istu”-käskyn. Harvalla on mahdollisuus käyttää ympäristön vuoksi oikeaa ampuma-asetta,  eikä se ole tarpeellistakaan puolen vuoden ikäiselle pennulle. Tavoitteena on se, että pentu istuu  välittömästi kun se kuulee laukauksen. 

Joskus pentu alkaa hidastella istumisessa. Tämä voi johtua siitä, että pillillä annettu käsky on piiitkä (kuten  alussa sovittiin, ”Istu” on yksi pitkä vihellys). Tämä voidaan välttää, kun pentu opetetaan istumaan  laukauksesta. Käsky on tällöin erittäin lyhyt ja napakka. Toinen syy, miksi itse pidän laukauksen opettamista  ”Istu”-käskyksi erittäin tärkeänä, on estää sillä paukkunouto. Kun nuorella koiralla aloitetaan metsästys, on  sen istuminen varmistettava alkuun aina pillillä. Usein koira istuukin käskyllä linnun lähtiessä, mutta kun se  sitten näkee linnun putoavan, tulee monelle voittamaton tarve rynnätä linnun perään, noutoon. Olen  nähnyt useita koiria, jotka toimivat juuri näin. Räväkkä ylösajo, koira jää paikalleen, mutta kun pamahtaa ja  lintu putoaa, syöksyy koira heti noutoon! Kun laukaus on pennulle iskostettu Istu-käskyksi, saa se kyseisellä  kriittisellä hetkellä vielä sen viimeisen käskyn pysyä paikallaan ja näin paukkunouto jää tekemättä. 

Tosin ihanne tapa spanielille pysähtyä metsästyksen yhteydessä, on pysähtyminen ylösajoon. Siitä  tarkemmin noudon yhteydessä. Kuitenkin on muistettava, että ellei pentusi pysähdy aiemmin esitetyillä  tavoilla, ei se pysähdy ylösajoonkaan! 

Itse olen viimeiset koirani treenannut istumaan ylösajoon pihapiirin pikkulinnuilla. Siinä vaiheessa, kun  pentu osaa istua laukaukseen ja pillillä, otan pillin ja starttipistoolin aina mukaan lähtiessäni pennun kanssa  ulos. Kun pentu sitten havaitsee mielenkiintoisen linnun (västäräkki, peippo, räkättirastas yms.) ja lähtee  syöksyllä kohti ajaen linnun lentoon, pysäytän sen samanaikaisella vihellyksellä ja laukauksella. Kävelen  pennun luo ja kiittelen silitellen oikeasta toiminnasta, ohjaan huomion päinvastaiseen suuntaan ja annan luvan jatkaa matkaa. Pian lähistöllä pyörii taas räkätti, pentu syöksyy kohti, lintu lentoon, vihellys / laukaus  ja pennun luo kiittelemään ylösajosta. Tärkeää on, että ajoitus on kohdallaan. Pysäytys vasta, kun lintu on  lähtenyt, ei koskaan ennakkoon (vaikka pelkäätkin alkuun, että pentu karkaa käsistä!). Näin opettaen pentu  varsin nopeasti oppii istumaan oma-aloitteisesti aina kun lintu siivittää. Edellyttää edelleen, että olet  toimissasi ehdoton ja aina toimit samalla tavalla. 

Toinen hallittavuuden kannalta olennainen käsky on ”Tänne”. Pentu on oppinut sisällä tulemaan vauhdilla,  kun kutsut sitä pillillä. Se istuu heti kun vihellät sen istumaan ja pysyy paikallaan rauhassa katsoen sinua  silmiin. Nyt on aika ruveta vaatimaan samaa ulkona. Tähän asti et ole käyttänyt pilliä kuin ruokkiessasi  pennun. Ulkona olet hoitanut luoksetulon perinteisellä toko-tyylillä = kutsuessasi olet juossut karkuun ja  houkutellut pentua luoksesi. Nyt alat käyttää pilliä luoksetulokutsuna. Annat pennun edetä itsestäsi 10-15  metrin etäisyydelle, katsot ettei sillä ole mitään mielenkiintoista näköpiirissä, kutsut pentua pillillä lyhyin  sarjoin ja peruutat pennusta poispäin. Kun pentu kääntyy lähtien sinua kohti, menet polvillesi tai istut,  kääntyen osittain pois pennusta. Älä seiso kädet levällään tuijottaen pentua silmiin! Kun pentu tulee,  toivottavasti täyttä vauhtia kuten sisällä syömään, olet valmis ottamaan sen avosylin vastaan. Annat sen 

vaikka hypätä syliisi, jos se niin tahtoo. Kiitoksillasi ja kehuillasi ei saa olla mitään rajaa. Olet voinut varata  ensimmäisille kerroille makupalan taskuusi, jolla vahvistat kiitosta. Pennun pitää tajuta tehneensä jotakin  ennenkuulumatonta tajutessaan, että lyhyt vihellyssarja on kehotus tulla ohjaajan luokse! Valitse  vaatetuksesi ja ympäristö siten, että voit (=kehtaat) toimia edellä kuvatulla tavalla. 

Itse opetan luoksetulonkin normaalien ulkoilutusten yhteydessä vähän kuin sivutuotteena. Pentu on aina  vapaana. Se saa touhuta omiaan, kunnes välillä kutsun sen luokseni pillillä. Pikkupentuna palkitsen  luoksetulon makupalalla ja annan pennun sen jälkeen jatkaa omia tutkimuksiaan. Kun vähän aikaa on  mennyt, kutsun pentua taas, joko kontaktin yllä pitämiseksi nimeltä ja ohjaan kauttani uuteen suuntaan tai  pillillä syliini. Näin liikumme koko ajan yhdessä, kontaktia yllä pitäen ja aina välillä luokse kutsuen ja pentua  hyvitellen. 

Sitä mukaa kun pentu alkaa ulkona toimia kuten sisällä, kasvatat etäisyyttä niin luoksetulon kuin istumisen  opetuksessa. Tavoitteena on, että pentu tulee luokse tai pysähtyy istumaan heti viheltäessäsi etäisyyden  ollessa 10- 20 metriä. Pennun edistyessä luoksetuloissa et enää saa käyttää makupaloja kiitokseen.  Kiitoksen pitää tulla siitä, että pentu haluaa totella ja tulla luoksesi; kiitos olet sinä, ei makupala. Sekä  luoksetulossa että istumisessa tulee jatkossa palkita kiitoksin vain virheettömät suoritukset. Näin pentu  oppii tottelemaan aina ja heti. 

Luoksetuloissa sinun ei jatkossa tarvitse etkä saa tehdä asiasta enää mitään ”numeroa” pennun opittua  varauksettoman ja nopean tottelemisen. Kun tämä onnistuu sataprosenttisesti kotipiirissä, voit siirtyä  oudompiin paikkoihin. Varo kuitenkin koko ajan tilannetta, jossa pentu keskittyy ympäristöön eikä sinuun.  Silloin sinä et saa antaa pennulle käskyä pillillä. Kiinnitä aina ensin pennun huomio itseesi, ennen kuin annat  käskyn. Vasta kun koirasi on toisella vuodellaan ja käskyt ovat jo selkäytimeen iskostuneet, voit vaatia siltä  tottelemista häiriötekijöidenkin aikana. (Tämä ikä riippuu tietenkin suuresti koiran edistymisestä ja voi  vaihdella suurestikin). Sinun olisi saatava pentusi niin hallintaan, että voit antaa sen liikkua lenkeillänne  vapaasti sen ehtiessä vuoden ikään ja kuitenkin voit olla varma sen tottelemisesta. 

MUISTA! PILLILLÄ PYSÄYTTÄMINEN JA LUOKSETULO OVAT TÄRKEIMMÄT OPETETTAVAT ASIAT SPANIELIN  TIELLÄ METSÄSTYSKOIRAKSI!! 

Kun nämä kaksi asiaa ovat täysin hallinnassa, voit kaiken muun opettaa niiden avulla. Kun koirasi jatkossa  tekee jotain väärää, voit aina pysäyttää sen toiminnan ja kutsua sen luoksesi uutta opastusta varten. Älä siis  missään nimessä opeta näitä asioita huonosti tai kiirehdi asioiden edelle, sillä silloin kohtaat jatkossa  odottamattomia ja ehkä korjaamattomiakin ongelmia. 

HAKU 

Metsästys perustuu hyvälle haulle. Koiran kyky löytää ja painostaa hakukuviolla riista matkaan on  ensiarvoisen tärkeää hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. Haun opettaminen on aikaa vievä prosessi,  jonka onnistuminen ja työn määrä riippuu paljolti siitä, millaisen pennun aikanaan valitsit. Jos pentusi on  rohkea, oma-aloitteinen ja utelias, tulet selviämään vähimmällä. Vielä kun pennulla on halu miellyttää  sinua, voit odottaa saavasi huippuhakuisen metsästyskaverin. Varsinaiseen hakuun opettamisen voit  aloittaa aikaisintaan siinä vaiheessa, kun pentu täysin varmasti tottelee pillillä annettuja luoksetulo- ja istu – komentoja. 

Aloita jo aikaisemminkin kulkeminen pennun kanssa maastossa totuttelumielessä, mutta pyri valitsemaan  maastoksi riistasta täysin vapaa alue, kunnes tottelevaisuus on hallinnassa. Pennun ollessa kolme-

neljäkuinen on maastoretkien oltava lyhyitä. Valitse maastoksi aukea alue, pelto tai niitty, jossa näet  pennun koko ajan. Komenna pentu matkaan esim. ”Hakuun” käskyllä. Alkuun käsky ei tietenkään merkitse  pennulle mitään, mutta käytä sitä heti alusta alkaen. Komennat siis pennun etsimään ja lähdet itse  kulkemaan maastoa eteenpäin. Kun pentu menee ohitsesi esim. vasemmalle, muutat kulkuasi hieman  oikealle. Seuraat koko ajan pennun tekemisiä. Kun se ottaa sinuun kontaktia katseella, houkuttelet sen  puheella luoksesi ja ohjaat sen saman tien ohitsesi oikealle. Kun pentu nyt tutkii sinun oikealla puolellasi  maastoa, muutat kurssiasi hieman vasemmalle. Jossain vaiheessa pentu taas ottaa yhteyttä, jolloin kutsut ja  ohjaat sen suoraan ohitsesi vasemmalle jne. Pyrkimyksenä on se, että pentu ottaa kontaktin, et sinä. Siksi  seuraa koko ajan pennun tekemisiä ettet myöhästy katsekontaktista. Jos sinä kontrolloit jatkuvasti pennun  etäisyyttä ja kulkusuuntaa, oppii pentu siihen ja saat tehdä niin jatkossa aina. Tarkoitus on se, että koira  seuraa ohjaajaa ja pitää etäisyyden oikeana, eikä näin vaadi jatkuvaa ohjausta aikanaan metsästettäessä.  Tämän vuoksi aloitit heti pennun tultua taloon sen pennun ajatusmaailman muokkauksen. Kontaktin  isäntään on oltava jatkuvaa!  

Jos pentu kuitenkin näissä ensimmäisissä maasto-harjoituksissa innostuu uusista hajuista niin, että se  unohtaa ohjaajan ja kontaktin pitämisen, on sinun siinä vaiheessa puututtava asiaan ja vaadittava siltä  kontaktin pito. Eli jos pentu pyrkii liian etäälle sinusta, kiinnität pennun huomion opettamallasi tavalla,  nimellä, naksautuksella tai mitä olet käyttänytkin ja kutsut pennun luoksesi. Kiittelet ja tarvittaessa  rauhoittelet pennun ja ohjaat sitten pennun eri suuntaan kuin missä se äsken oli. Älä päästä palaamaan  hajukenttään, joka jo vei pennun ja sinun välisen kontaktin! Tässä vaiheessa pennun etäisyys sinusta ei saa  olla koskaan yli kymmentä metriä. Muista, haku laajenee iän karttuessa. Pentuna ja haun alkuopetuksessa  5-10 m per puoli on riittävä etäisyys. Käsitykseni mukaan viisaus ”koira ei hae matkaa vaan aikaa” pitää  täysin paikkansa. Eli samana aikana, joka pikku pentuna menee 10 metrin matkaan, aikuinen koira kulkee  20 metriä. Voitaisiinkin sanoa, että annat pennun haun ulottua 2-4 sekunnin päähän kummallekin  puolellesi. Tämän alkuopetuksen tarkoituksena on saada pentu kulkemaan lähelläsi hakukuviota ja  pitämään ehdottomasti koko ajan kontaktin sinuun. Pennun pitää kokea asia niin, että te olette yhdessä  tutkimassa maastoa erottamattomana parina. Kutsu pentu tässä vaiheessa usein luoksesi ja hyvittele  yhteistyöstä. Voit halutessasi jopa palkita pennun makupaloilla ihan alussa, jos koet sen vahvistavan  sidettänne. Kun otat pennun aina ajoittain luoksesi, pysyy kontakti parempana eikä pentu etene liian kauas  eli haku pysyy ”kasassa”.  

Itse otan nämä alkeet omassa pihapiirissä eli metsäpuskat, korkeahko heinikko, marjapensaat ja muut  mahdolliset pikku puskat hyödyntäen. Kesto on maksimissaan viisi minuuttia ja sen ajan pentu on koko ajan  vilkkaassa liikkeessä. Sen jälkeen on hyvä vaikka köllähtää yhdessä selälleen pihanurmikolle pentu vatsan  päällä ja vahvistaa sitenkin yhteistyötä. Älä painosta pentua tässä iässä vaan keskity kannustamiseen ja  kontaktiin. 

Noin puolivuotiaana sen pitäisi olla opetuksessa siinä vaiheessa, että voit aloittaa varsinaisen siksak-kuvion  opetuksen. Jos pentu on niin rohkea, että se etenee liian kauas eli tämän ikäisenä yli viiteentoista metriin,  vihellät sen pillillä istumaan, kävelet pennun viereen ja ohjaat taas hakuun ohitsesi toiselle puolellesi. Tässä  tulee esiin peruskoulutuksen taso. Jos pentu ei tottele ”Istu” ja ”Tänne” -komentoja, et voi jatkaa haun  opetusta. Jos jatkat, saat metsästysspanielin, joka riistatilanteissa ei varmasti pysy käsissäsi! Tässä  vaiheessa on erittäin tärkeää, että pentu pysyy hakuopetuksen aikana oikealla etäisyydellä ohjaajasta eikä  etene liian kauas. Spanielihan ei saa koskaan haussa edetä haulikon tehollisen ampumamatkan  ulkopuolelle, koska se ajaa riistan suoraan ylös. Jos haku ulottuu liian kauas, jää ylösajettu riista ampumatta  ja koko ylösajavalla metsästämiseltä katoaa pohja. Tämä oikean etäisyyden pitäminen on toinen 

tärkeimmistä asioista spanielin kouluttamisessa metsästyskoiraksi. (Toinen on pysähtyminen ylösajon  tapahduttua!) 

Pentu saa periaatteessa alkuun tehdä mitä vain, kunhan se tutkii innokkaasti maastoa ja pysyy tarpeeksi  lähellä. Jos näet selvästi, että pennulla on riistan hajukenttä edessään, pidä huoli ettei se kertaa jälkiä  moneen otteeseen. Jos aiot kokeisiin pentusi kanssa, tällaista jälkikentän tarkistamista sanotaan  puurtamiseksi, eikä se ole toivottava ominaisuus spanielille hidastaessaan haun etenevyyttä. Tässäkin on  terve maalaisjärki paikallaan. Pyri heti alkuun siihen, että pentu on haussa koko ajan liikkeessä. Tämän  varmistamiseksi pidä pennulla harjoitukset hyvin lyhyinä. Pentu ei saa väsyä näissä haun alkuopetuksissa  niin paljoa, että se alkaa hidastaa vauhtiaan! Jos käy niin, että heti alkuopetuksessa maastosta löytyy  riistaa, pidä huoli, että pentu istuu riistan lähtiessä. Sinun on käytettävä kaikki mahdolliset keinot pennun  pysäyttämiseksi, jos pentu aikoo riistan perään. Pentuhan oppii kokemastaan, joten riistan perään  karkaaminen puolivuotiaana on yksi suurimpia virheitä, mitä voi tapahtua. Siksi muista, että pennun on  oltava ehdottomasti niin hyvin käsissä, että tottelevaisuus voittaa riistavietin! 

Kun pentu alkaa olla ”hanskassa” avomaastossa, alat innostaa sitä tutkimaan pelto-ojien pientareita ja  ojanpohjia sekä ojia reunustavia pusikoita. Pidät huolen siitä, että olet koko ajan katseyhteydessä pentuun.  Näin pääset puuttumaan heti tilanteeseen, jos fasaani tai rusakko ponkaisee pakosalle. Ota huomioon  koirasi varmuus pillillä istumiseen siten, että olet riittävän lähellä koko haun ajan. Toisin sanoen et  hetkeksikään päästä pentua silmistäsi etkä ”tottelevaisuusrajan” yli. Pennun hakiessa pusikon sisässä pidä  kontakti yllä puhumalla sille. Näin toimien pentu malttaa pysyä tiheikössä pidempään tietäessään, ettei ole  yksin ja samalla se on tietoinen sinun liikkeistäsi. Pusikot ovat tässä vaiheessa hyvin pieniä ja mieluummin  niin harvakasvuisia, että näet pennun lähes koko ajan. Näin ylösajo tapahtuu riittävän lähellä, jos joudut  puuttumaan istumiseen fyysisesti. 

NOUTO 

On oikeastaan väärin sanoa, että opetetaan pentu noutamaan, sillä pentu osaa ottaa tavaroita suuhunsa ja  kuljettaa niitä haluamaansa paikkaan. Koiranpennun villit sukulaisetkin luonnossa kuljettavat emän tuomaa  ruokaa ja tähteeksi jääneitä luita. Tämä luonnon sanelema asia pitää vain saada noutavalla koiralla ohjaajan  

käyttöön. Noudon opettaminen on siis sitä, että saadaan pentu tuomaan esineet sinulle. Ei sitä, että  saadaan pentu ottamaan esine suuhunsa ja kantamaan se minne se itse tahtoo. Ensiarvoisen tärkeää on  pitää yllä pennun luontaista halua ottaa suuhunsa esineitä ja halua kuljettaa niitä. Tätä viettiä aletaan  kannustaa, kun pennun noutokoulutus aloitetaan. Toinen luonnollinen vietti on takaa-ajovietti, joka on yksi  voimakkaimpia viettejä koiranpennulla. Voit itse todeta sen esim. pistämällä pallon pyörimään poispäin  pennusta. Lähes välittömästi jokainen pentu syöksyy ”pakenevan saaliin” perään ja ottaa sen suuhunsa,  moni vieläpä ”tappaa” saaliinsa päätään voimakkaasti ravistelemalla. 

Älä tapa pennun halua kantaa esineitä, vaan innosta pentua aina kun se kuljettaa suussaan tavaroita. Yritä  houkutella pentu luoksesi, kun sillä on jotain suussaan. Kun se tulee, palkitse se aina. Ota pentu vastaan, älä  esinettä. Palauta esine alkuun aina pennulle, jos vain mahdollista. Näin saat sen ymmärtämään, että  esineen löytäminen ja sen vieminen ohjaajalle on hyvä asia, eikä se menetä saalistaan.  

Tärkeitä asioita opetuksessa:  

1. a) Ota noutoesineeksi esine joka kiinnittää pennun huomion ja joka mahtuu hyvin sen suuhun (ei tarvitse  aina olla välttämättä pallo)
2. b) Yritä aavistaa mihin pentu saaliinsa haluaa viedä, että olet siellä vastaanottamassa 
3. c) Anna noutokäsky aina kun lähetät pennun matkaan, kutsu pillillä luokse, ota pentu vastaan riemulla,  anna luovutuskäsky kun haluat tutkia saalista, palauta alkuun saalis pennulle  
4. d) Älä koskaan toista noutoa niin monesti, että pentu näyttää kyllästymisen merkkejä (lopeta kun pentu on  innokkaimmillaan) 

Alkuun on kyse siitä, että pentu toimii, kuten luonto on sen vuosisatojen saatossa muovannut toimimaan.  Kouluttaja vain kääntää valmiin toiminnan haluamaansa muotoon. Kun näin toimitaan riittävän usein ja  aina samalla tavalla, saadaan pentu yhdistämään halutut käskyt haluttuihin asioihin. Syntyy vaikutelma,  jossa ohjaaja on opettanut koiran noutamaan. Koira kokee asian lopulta samoin.  

Itse olen opettanut pennun noutamaan seuraavasti: 

Kun pentu on ollut minulla jonkin aikaa niin että se on tottunut ”talon tavoille” ja olen saanut sen sisällä  ymmärtämään istumisen ja luoksetulon, olen siirtynyt noudon alkeiden opettamiseen. Pentu on tällöin noin  kolmen kuukauden ikäinen, saattaa olla jopa nuorempi. Sillä on oma makuupaikka, jonne se voi halutessaan  vetäytyä lepäämään. Nyt otan sopivan kokoisen pallon mukaan yhteisiin leikkeihin. Sopivankokoinen on  sellainen, jonka se saa helposti mahtumaan suuhunsa, mutta jota se ei voi vahingossakaan niellä. Menen  istumaan pennun makuupaikalle ja kutsun sen luokse. Makuupaikalle siksi, että se on monesti pennulle  ”pesäluola” jonne kaikki saaliit viedään. Toinen hyvä vaihtoehto on käytävä tai vastaava, josta pentu ei  pääse karkaamaan saaliinsa kanssa, vaan sen on tultava ulottuvilleni. Varaan alkuun makupalan kiitoksen  vahvistukseksi ja kun pentu tulee, kehun ja leikin sen kanssa. Sitten kun pentu hiukan rauhoittuu, näytän  palloa sille. Alkuun pallo ei välttämättä aiheuta mitään reaktiota tai pentu saattaa yrittää heti kiihkeästi sitä  itselleen. Kummassakin tapauksessa pidän pallon itselläni. Rauhoittelen pentua jos tarpeen ja otan sen  jalkojeni väliin istumaan. Pidän toisella kädellä pennusta kiinni ja kiinnitän sen huomion palloon, jonka  pistän sen jälkeen vierimään poispäin pennusta. Annan pennulle noutokäskyn ja päästän pennun vapaasti  tekemään mitä se haluaa. Nouto käsky voi olla ”Tuo”, ”Hae”, ”Nouda” tai joku muu, kunhan se tästä  eteenpäin on aina sama. Itse käsken ”Hae”. Normaalisti pentu syöksyy poispäin vierivän pallon perään ja  koittaa saada sen hampaisiinsa. Jos näin ei tapahdu, sinun on saatava pentu kiinnostumaan pallosta  leikkimällä sillä pennun kanssa. Tällaisen ”härnäämisen” seurauksena harva pentu pystyy vastustamaan  kiinnostustaan. Noutoonlähetyksen jälkeen, kun se pallon saa, on sillä yleensä kiire takaisin. Kun pentu  kääntyy, kutsun sitä samalla pillillä tutuilla lyhyillä vihellyssarjoilla luokse. Otan pennun vastaan avosylin ja  kiittelen kun se ymmärsi tulla luokseni. Vasta pennun luoksetulon palkittuani kiinnitän huomion sillä  olevaan palloon. Ihmettelen ja kääntelen palloa ja annan sen pennulle takaisin niin että se voi leikkiä sillä.  Kaikki tämä pennun ollessa jalkojeni välissä makuupaikalla.  

Älä missään nimessä ota vastaan palloa vaan pentu. Jos olet käsi pitkällä ottamassa pennulta saalista, voit  olla varma, ettei se tuo sitä enää samalla innolla sinulle. Kun pentu sitten on taistellut saaliinsa kanssa ja  alkaa kiinnittää huomiotaan muuallekin kuin palloon, otan pallon pois. Hellästi mutta päättäväisesti.  Monesti pentu nousee istumaan ja yrittää saada sen takaisin. Silloin otan taas toisella kädellä hellästi  pennusta kiinni ja pistän pallon vierimään poispäin pennusta.  Nouto-käsky, pentu vapaaksi, pillillä luokse kutsu ja uusi pennun paijailu ja yllättyminen sillä olevasta saaliista. Onnellinen saalistaja saa esitellä  saalistaan taas hetken, mutta otan pallon pian taas itselleni. Alussa annan pennulle makupalan kiitokseksi ja  lopetan opetuksen siihen. Korkeintaan kaksi noutoa ensimmäisillä kerroilla. Pistän pallon talteen seuraavaa 

oppituntia varten, joka tulee muutaman tunnin kuluttua pennun ollessa taas virkeä. Usein mutta vähän  kerrallaan! 

Kun harjoitat pentua 3-4 kertaa päivässä pieniä jaksoja edellä kuvatulla tavalla muutaman viikon, voit siirtyä  käyttämään pentudamia. Alkuun pentudami on parempi, koska se sopii paremmin pennun suuhun.  Harjoitus jatkuu muuten samalla tavalla. Kun olet kuukauden tehnyt innolla työtä pennun noudon kanssa,  voit siirtyä ulos. Pentu on noin 4-5 kuukauden ikäinen ja sille on selvinnyt jo nouto-käskyn merkitys.  Samaan aikaan olet luoksetulo-harjoituksissa siirtynyt ulos. Nyt voit aina välillä ottaa noutoharjoituksen  luoksetulon osana. Näin tulee tehtyä kaksi harjoitusta samanaikaisesti eikä pentu pitkästy, kun harjoitteet  ovat vaihtelevia. Muista: Ei liian montaa toistoa peräkkäin! Nouto tapahtuu muuten samoin kuin sisällä.  Kun pentu edistyy, pitää vaikeutta lisätä, muuten mielenkiinto asiaan herpaantuu. Kun nouto alkaa olla melko varma ja pentu palauttaa damin sinulle nopeasti, voit siirtyä uuteen maastoon. Dami saa olla  puolivuotiaalla jo kunnollinen eli jätät pentudamin pois. Alat koulia pennun muistia, jolloin nouto  vaikeutuu. Toisin sanoen heität damin, pentu istuu, houkuttelet sen mukaasi eri suuntaan mihin nouto  heitettiin, ja leikit pennun kanssa hetken ennen kuin annat sille nouto-käskyn. Samoin noudot yli ojan,  tiheään pusikkoon, kaksois-markkeeraukset yms. lisäävät noudon vaikeutta. Tämä kuitenkin vasta sitten,  kun nouto on melko varma ja pentu on oppinut ehdottomasti istumaan, kun nouto heitetään. Kuten  pysäyttämisen opetuksen yhteydessä oli puhetta, olet ottanut starttipistoolin mukaan opettaessasi  pennulle istumista etäältä. Nyt noutoharjoituksessa on mukana kaikki tarvittavat elementit. Voit yhdistää  kolmen eri asian harjoittamisen samaan harjoitukseen: Kuljet pennun kanssa, kiinnität sen huomion, heität  damin ja samanaikaisesti ammut starttipistoolilla sen ”alas”. Pidät huolen että pentu näkee damin heiton ja  että se laukauksen kuullessaan istuu välittömästi. Riippuen koirasta joko rauhoitat tilanteen tai annat  noutokäskyn heti. (Innokkaan noutajan kanssa rauhoittaminen, muuten siitä tulee paukkunoutaja ja  innottoman kanssa annat vauhtinoutoja eli käsky heti heiton perään, jolloin saat lisää intoa). Tärkeää on se,  että pentu istuu aina heti, siitä et tingi. Noutoon lähetys on harkintasi varassa.  

Älä anna pennun noutaa kaikkia heittämiäsi dameja, vaan hae aina osa itse pois. Näin pentu ei koskaan  tiedä, saako se noutaa, vai pitääkö sen malttaa paikallaan. Tällä estät mahdollisen paukkunoudon  kehittymisen. Mielellään niin, että pentu saa noutaa vain yhden kolmesta/neljästä heitosta. Tällä harjoitat  samalla pennun paikallaan pysymistä, koska se tulee todennäköisesti olemaan se vaikein asia aikanaan  metsästystä aloitettaessa.  

Kun pennulta vaaditaan aina heti istuminen damin heiton yhteydessä, käsittää se jatkossa heittämisen  istumiskäskyksi. Tähän pitäisi juuri pyrkiä. Koiran olisi käsitettävä että kun jotain nousee ilmaan (=dami  lentää) tarkoittaa se ”ISTU”. Kun saat tämän iskostettua pennun päähän, on sinulla metsästäessäsi koira,  joka istuu riistan lähtiessä, eikä sinun tarvitse koko ajan vahtia koiraa vaan voit keskittyä riistaan. Samalla  riski koiran haavoittumisesta riistalaukaustilanteessa pienenee ratkaisevasti.  

Kun pentu on oppinut istumaan aina itse damin tai vastaavan lentäessä, olen itse siirtynyt opetuksessa  pihan pikkulinnuille. Pikkulinnuilla saadaan ylösajo/pysähtyminen laukauksineen niin lähelle aitoa  metsästystilannetta, kuin se tuon ikäisellä pennulla voi olla. 

Kun pentu noudossa tulee damille, kutsu välittömästi pillillä luokse. Tällöin pentu ei jää pyörittelemään  damia vaan nouto on nopea ja innokas. Kun pentu tulee eteesi, otat damin suoraan tai vihellät koiran  istumaan. Osa pennuista ei kestä istuttamista kovin nuorena, vaan dami putoaa suusta heti kun vihellät sen  istumaan. Tällöin et vaadi istumista luovutuksessa vaan siirrät sen opetuksen myöhempään. Testaamalla  aina silloin tällöin tiedät oikean ajankohdan. Luovutus on ihanteellinen, kun pentu istuu edessäsi ja saat 

panna käden kuonon alle ja sanoa ”Kiitos”, jolloin koira antaa saaliin käteesi. Luovutuskäsky sinun on  pitänyt päättää nouto-opetuksen aloittamisen yhteydessä, vaikka sen merkitys tuleekin esiin vasta sitten,  kun voit ruveta vaatimaan kunnon luovutusta. Muista että luovutuksen opetus on viimeinen vaihe noudon  opetuksessa ja tapahtuu yleensä pennun ollessa noin vuoden ikäinen. Jos vaadit täydellisen luovutuksen  heti pentuna, tulee se kostautumaan palautuksen hidastumisena. Jos yhtään joudut kovistelemaan  luovutuksessa, pentu tulee epävarmaksi ja siksi hidastelee. Itse käytän luovutuksessa käskyä ”Kiitos”,  yleensä se on ”Irti”. Voit käyttää mitä itse tahdot, kunhan se on aina sama.  

Luovutus saattaa joillekin pennuille tuottaa ongelmia. Joko ne alkavat omia damia tai dami putoaa suusta  ohjaajan jalkoihin. Yleensä nämä ongelmat johtuvat ohjaajasta ja niiden korjaaminen saattaa samalle  henkilölle olla haastavaa. Voit kuitenkin opettaa koiran pitämään damin suussaan eri käskyllä ja näin  käyttää sitä pudottelevan koiran kohdalla. Eli yksinkertaistettuna; Koira sisällä eteesi, dami noutokäskyllä  koiralle suuhun ja sitten ”Pidä”. Aina, kun pentu meinaa irrottaa, komennat ”Pidä” ja hiukan autat leuan  alta nostaen. Älä anna vastahakoisen pennun painaa päätään, silloin damin putoaminen on  todennäköisempää. Kehut aina kun pentu pitää rauhassa damin suussaan ja ”Pidä”, jos se yrittää irrottaa  otteensa. Kun pentu pitää damia hetken rauhassa suussaan, anna luovutus-käsky. Lyhyitä aikoja alkuun,  pikkuhiljaa pidentäen. Yleensä pentu aika pian käsittää, ettei pääse tilanteesta kuin tekemällä halutulla  tavalla. Muista kiitokset oikeaan aikaan. Samaa tapaa voit käyttää silloinkin, jos pentu on niin tohkeissaan,  ettei sen vuoksi suoriudu luovutuksesta kunnialla. Tällainen pentu on yleensä hyvin vilkas, jolloin se on  rauhoitettava luovutustilanteessa. Joskus jopa kiinni pitämällä. Jälleen määrätietoisesti, mutta hellävaroin.  

Omiva pentu on hiukan vaikeampi korjattava. Itsellä on tällainen kerran ilmennyt ulkona luun kanssa. Pentu  omi luuta ja vältteli tehokkaasti muutaman luoksekutsun eikä päästänyt lähelleen. Annoin olla, kunnes  pentu luopui hetkeksi saaliistaan. Otin luun itselleni ja vein pennun ulkotarhaan. Ovet säppiin ja luu  maahan. Pentu omi sen taas heti ja alkoi jälleen vältellä. En reagoinut, vaan odotin. Aikansa kun oli luunsa  kanssa murjottanut ja alkoi väsyä, kutsuin luokse. Pentu lähti kuin lähtikin tulemaan ja innostamalla tuli  syliin asti. Otin luun päättäväisesti mutta varoen sen suusta ja kehuin upeasta saaliista. Annoin aarteen  takaisin sitä hetken ihmeteltyäni. Ja taas pentu tarhan nurkkaan saaliineen. Nyt kesti huomattavasti  lyhyemmän aikaa, kun lähti tulemaan kutsuessani. Sama toistui useamman kerran. Kun tilanne oli se, että  pentu tuli joka kerta luokse kutsuessani ja luovutti luun pyynnöstä minulle, olin valmis avaamaan tarhan  ovet ja päästin pennun taas juoksemaan. Aikaa meni arviolta koko tapahtumaan n. 20 minuuttia. Sen  jälkeen kyseinen koira ei ole koskaan ominut mitään saalistaan minulta.  

Nouto-opetuksen idea on tullut sinulle selväksi. Tärkeää on pitää pennun luontainen noutohalu vireillä,  kunnes sitä voidaan ruveta muokkaamaan ohjaajan haluamaan käyttöön. Älä etene tässäkään liian  nopeasti, vaan opeta perusnouto ensin sataprosenttisesti kuntoon ennen kuin alat vaatia  monimutkaisempia asioita. Siinä vaiheessa on pillillä istumisen oltava täysin hallinnassa, jolloin voit estää  pennun rikkeet viheltämällä sen istumaan. Täysin valmiin, koulutetun spanielin on metsästyksessä oltava  ohjattavissa noutoon lähes sadan metrin päähän kaislikkoon. Siltä etäisyydeltä koiran on vielä toteltava  pillillä ja käsimerkeillä antamiasi käskyjä.  Älä siis hosu perusasioissa! 

YLÖSAJO 

Ylösajo on yksi tärkeimpiä spanielin luontaisia ominaisuuksia. Ylösajon räväkkyys liittyy usein koiran  temperamenttiin ja sitä kautta perimään. Yleistäen voisi sanoa, että mitä nopeampi, riistaviettisempi ja  röyhkeämpi koira on, sitä parempi se on ylösajajana. Ylösajohan liittyy lähes saumattomasti hakuun, koska  ylösajava koira ei pysähdy ennen ylösajoa. Ohjaajan on siksi osattava lukea koiraansa hyvin, jolloin hän 

näkee lähestyvän ylösajon koiran käyttäytymisestä ja ehtii tilanteeseen mukaan. Kun koira on saanut riistan  matkaan, joko lentoon tai juoksuun, on sen ehdottomasti pysähdyttävä paikalleen. Paikalle jääminen on  metsästyksen onnistumisen kannalta erittäin tärkeää, muuten riistalaukaus saattaa jäädä ampumatta.  Ylösajotilanne on koiralle erittäin kiihkeä ja vaativa. Onhan se saanut sillä hetkellä palkan siitä kovasta  työstä, mitä se on haun aikana tehnyt, joskus hyvinkin pitkään luonnonriistaa metsästettäessä. Ja sitten sen  on tällä palkitsevalla hetkellä unohdettava kaikki luontaiset vaistonsa ja pysähdyttävä rauhassa paikalleen.  Tässä tilanteessa kulminoituu kaikki koulutuksella aikaansaatu oppi! Jos koiran koulutus on onnistunut ja  tottelevaisuus on kunnossa, koira jää istumaan aivan rauhassa paikalleen ja katsoo sinua. Mutta ennen kuin  tämä onnistuu, vaatii se näiden kiihkeiden tilanteiden harjoittelua. 

Kun noudon opetuksessa ollaan ulkona ja noutodameja heitellään, täytyy koiran aina ehdottomasti  pysähtyä. Sen on opittava, että matkaan lähtevä pallo, ilmaan sinkoutuva dami tai edestä ylös nouseva  räkätti tarkoittaa ”ISTU”. Aloita dameilla. Älä koskaan anna pennun noutaa kuin jokin satunnainen dami  näistä heittämistäsi, vaan vaadit pentua istumaan täysin rauhassa paikallaan, kun keräät itse heittämäsi  damit pois. Välillä satunnaisesti yksi vaativampi nouto, jonka pentu saa noutaa mielenkiinnon  säilyttämiseksi. Huom! Tässä ei harjoitella noutoa vaan pysähtymistä ja paikalla pysymistä! Kun pentu on  oivaltanut, että sen on aina istuttava damin lähtiessä kädestäsi, se on jo oikealla tiellä. Innokkaan noutajan  kanssa tämä on erittäin palkitseva harjoitus. Vielä kun lisäät siihen sen, että heität osan dameista aivan  paikallaan istuvan pennun viereen, eikä se saa reagoida, olet valmis jatkamaan seuraavaan vaiheeseen. Sen  jälkeen voit siirtyä niille pihapiiristä ja maastosta löytyville pikkulinnuille. Muista, että edelleen kyse on  pennusta, eikä se koskaan tällaisen tilanteen jälkeen saa lähteä paikaltaan, ennen kuin olet käynyt sen  vapauttamassa. Ei koskaan! Lisäksi varmista aina vähintään vuoden vanhaksi istu-käsky pillivihellyksellä. 

Kun pentu pysähtyy pikkulinnuillekin, käytä jatkossa kaikki kiihkeät tilanteet pennun varmuuden  lisäämiseksi. Esim. pennulle mieluisten vieraiden saapuminen vierailulle voi olla tällainen tilaisuus. Olet  sopinut tulevien kanssa, että olet pennun kanssa ulkona heidän saapuessaan. Lähes kaikki pennuthan ovat  innokkaita ryntäämään tuttujen ihmisten luokse tilaisuuden salliessa. Kun väki sitten saapuu pihaasi ja  pentu lähtee tervehtimään innoissaan, vihellät sen pillillä istumaan. Kävelet sen viereen ja kiiteltyäsi annat  luvan jatkaa. Saman voit tehdä myös esim. tuttavan koiran kanssa tms. Tässä pennun on toteltava yhtä  ehdottomasti, kuin harjoitellessasi dameilla tai pikkulinnuilla. Mitä kiihkeämmin pentu haluaa jonnekin  rynnätä, sen parempi paikka se on pysäytyksen harjoittelemiseen. Tässä on se etu, että jos se ei näissä  tilanteissa tottele vaan menee perille saakka, niin vahinko ei ole niin suuri kuin vastaavan tapahtuessa  maastossa riistan perään. Edellä kuvatut tilanteet eivät liity metsästykseen, joten se ei vaikuta täten  suoraan tuleviin riistatilanteisiin. Jos pentusi ei näissä kotipihan harjoituksissa pysähdy, ei se varmasti  pysähdy myöskään aidossa riistatilanteessa metsästyksen yhteydessä! Tämä ”testaaminen” on kuitenkin  pienempi paha kuin se, että koirasi alle vuoden vanhana karkaa huonosti lentävän räkätin pojan perään ja  ottaa sen kiinni. Pennun on puolivuotiaana ehdottomasti pysähdyttävä käskystäsi paikalleen ja odotettava rauhassa sinun paikalle tuloa. Tämä asia on niin tärkeä, että sitä ei voi korostaa liikaa. Yleisin ongelma  spanielilla metsästettäessä on juuri se, ettei koira jää paikalleen. (Se toinen oli oikean etäisyyden  pitäminen!) 

YHTEENVETONA 

Nopean oppimisen kausi osuu alle 3kk ikään. Pennun kehitykselle tärkeitä kausia ovat myös  sosiaalistumisen kausi (8-16 vk) ja arvojärjestyksen muotoutumiskausi (13-17 vk) , jotka osuvat tähän  opetusjaksoon. Pentu on n. 5-6 kk iässä alistuvaisempi kuin aiemmin ja tämä aika on hyvä käyttää hyödyksi 

maastoharjoituksissa, koska pennulle on tässä iässä hyvin palkitsevaa toimia ihmisen kanssa. Hyödynnä siis  tämä aika yhteistyön lujittamiseen maastossa ja kaikenlaisessa pennun kanssa puuhastelussa. Muista: panosta positiivisen palautteen antamiseen pennulle, sillä pentuhan se vielä tässä vaiheessa on.  Kun pentu  tulee puberteettiin n. 6-8 kk iässä, on syytä pitää taukoa. Siksi on hyvin tärkeää, että hyödynnät tämän  jakson mahdollisimman hyvin pentusi opetuksessa. Omasta mielestäni pennusta tehdään tänä aikana se  metsästyskoira, joka siitä aikanaan tulee! Tämän jälkeen sen oppimia ja omaksumia tapoja on paljon  vaikeampi muuttaa. 

Itse pidän tämän jakson tärkeimpänä tavoitteena maltin eli paikalla pysymisen oppimisen ja oikean  etäisyyden oppimisen haussa. Panosta niihin. Koska pentu on vielä hyvin herkässä iässä, pyri opetuksessa  positiivisen palautteen kautta opastamaan pentua välttäen viimeiseen asti pakkoa ja rankaisua. Kuitenkaan  et saa antaa myöden jo todetuissa perusasioissa eli etäisyyden ja pysähtymisen vaatimuksissa. Tämä vaatii  sinulta tiettyä ”pelisilmää” pennun mielenliikkeiden aavistamiseksi. Yritä olla aina askel edellä pentua ja  estää näin rikkeiden tekeminen. Esim. haussa näet jo pennun liikkeistä, kun se alkaa käydä kierroksilla.  Silloin otat pennun luoksesi ja rauhoittelet ennen kuin jatkatte matkaa päinvastaiseen suuntaan kuin missä  tilanteen aiheuttaja on. Noudossa voit vielä katsoa joitakin pennun ”temppuja” läpi sormien, mutta pyri  niissäkin lähelle oikeaa suoritustapaa, sillä väärin opitun korjaaminen tuottaa myöhemmin sinulle turhaa  työtä. Älä kuitenkaan koskaan sorru noutojenkaan yhteydessä siihen, että pentu pääsee lähtemään  noutoon ilman lupaasi. Sen on ehdottomasti aina pysähdyttävä ennen noutoon lähetystä. Luovutuksen  tekninen suorittaminen voidaan opettaa myöhemminkin, panosta enemmän innokkaaseen palautukseen ja  pennun vastaanottamiseen. Kaikki harjoitukset olisi hyvä päättää tässä opetusvaiheessa riemukkaaseen  yhteiseen ”riehumiseen” eli palkkaat pennun suoritukset leikkimällä sen kanssa. Kun häntä heiluu ja pentu  on intoa täynnä, silloin on hyvä lopettaa. Pennulle jää motivaatio seuraavaakin harjoitusta varten. 

Pennun jatkokoulutus (8kk…15kk) 

Murrosikä tuo pienen katkon uuden opettamiseen, mutta sen jälkeen on jatkokoulutuksen aika.  

Muutama osa-alue on jäänyt vielä pikkupennun koulutuksessa käymättä läpi. Uimaan oppiminen on yksi  tällainen asia. Samoin ohjausten perusteita on hyvä aloitella jo ennen murrosikää.  

UIMINEN 

Tämä ajankohta, pennun ikä, määräytyy varsin voimakkaasti siitä, koska pentu on syntynyt. Kevätpentu on  tässä parhaassa asemassa ja syksypentu huonoimmassa. Ikä vaihtelee nelikuisesta kymmenkuiseen, jopa  vuoden vanhaan. Spanieli on yleensä erittäin innokas uimari, mutta joskus voi arempiakin yksilöitä  ilmaantua. Aloita uimaan opetus tutustuttamisella uuteen elementtiin. Valitse lämmin päivä ja  mahdollisimman lämpöiset vedet, jos voit. On hyvä, jos olet itsekin valmis menemään ainakin polviin saakka  veteen. Alkuun pentu saa kahlailla vapaasti mukanasi matalassa rantavedessä ja siitä voit pikku hiljaa sitä  innostaa syvemmälle. Pennun noutoinnokkuudesta on erittäin paljon apua, tässä iässä se jo tietää mitä  noutaminen on. Alkuun se kiinnostuksen kohde saa olla joku muukin kuin dami, kuitenkin sellainen, joka  kiinnittää pennun huomion. Heität sitä houkuttelevasti veteen ja annat pennun rynnätä sen perään. Tässä  vaiheessa en olisi kovin tarkka pysäytyksistä, ja siksi käytänkin juuri tällaisia ei-metsästykseen/-opetukseen  liittyviä houkuttimia. Tarkoitus on saada pentu menemään veteen ja olemaan siellä kuin kotonaan. Älä tee  vedestä isoa asiaa, vaan yritä saada pentu hyväksymään vesi elementtinä yhtä luonnollisena kuin kuiva  maa. Missään nimessä et saa pakottaa pentua uimasyvyyteen. Siitä saattaa seurata vaikeuksia, joista  selviäminen on joissain tapauksissa yllättävän vaikeaa. Kun se palauttaa kahluusyvyydestä kepin sinulle, 

heität sen pikkuhiljaa aina vaan syvempään veteen. Jossain vaiheessa pennun jalat eivät enää yllä pohjaan,  vaan se joutuu veden varaan, uimasilleen. Jos pentu aikoo tässä kohtaa kääntyä, kannustat ja houkuttelet  pentua ottamaan sen kepakon siitä puolen metrin päästä. Monesti pentu tekee sen ensi uintilenkkinsä itse  sitä edes tajuamatta. Kun se on ensi kerran onnistunut, on jatko helpompaa. Lopeta muutamaan jalat  pohjasta irrottavaan noutoon ja kehu pentua todella vuolaasti. Jatkat sitten myöhemmin samalla kaavalla  totutusta. Pikku hiljaa pentu uskaltautuu jo kunnolla uimasilleen ja silloin innostat sitä uimaan mukanasi  aina kun se on mahdollista. Itse uit mukana tai kahlaat niin syvässä vedessä, että pentu joutuu uimaan.  Tässä vaiheessa jätät ne mahdollisesti käyttämäsi ”luonnonantimet” pois ja käytät jatkossa noudattamiseen  vain damia. Nyt pentu osaa jo uida ja sen on tällöin toimittava noudossa kuten kuivalla maallakin; vasta  luvasta liikkeelle ja palautus käteen. Yleensä uimaan oppiminen ei vie montaa päivää, vaan pentu rohkenee  veteen alle viikon totuttamisella.  

Uinnin oikean asennon oppiminen saattaa tuottaa joillekin vaikeuksia. Yleisin vika on liian pystyssä  räpiköiminen. Pentu ikään kuin yrittää nousta etujaloillaan veden pinnalle takapään vajotessa liian alas.  Tästä seuraa etujalkojen tolkuton pärskytys ja liikkeen pysähtyminen. Pentu räpistelee vedessä paikallaan.  On kaksi helppoa tapaa korjata asia. Joko nostat pentua takapäästä itse, kun kuljet pennun mukana. Tai  toinen tapa, jota itse mieluummin käytän, on heittää sille tarpeeksi painava dami, joka pennun suussa  kääntää etupään alemmaksi ja ikään kuin automaattisesti suoristaa pennun asennon vedessä. Takapää  nousee ylös damin painaessa etupäätä syvemmälle ja pentu saa uimiseensa aivan toisenlaisen tehon  takapään noustessa lähelle pintaa. Yleensä pentu oppii aika nopeasti löytämään oikean uima-asennon. Itse  en ole koskaan joutunut käsin auttamaan asennon löytymisessä. 

Kun pentu on oppinut kunnolla uimaan, aletaan siltä vaatia myös vedessä samanlaista hakukuviota kuin  maalla. Alkuun on parempi, kun vesi on niin matalaa, että pennun jalat ylettyvät hyvin pohjaan. Tämä on  kuitenkin fyysisesti paljon raskaampaa kuin haku maalla, joten älä tee pitkiä hakuharjoituksia pennun  kanssa ensimmäisen vuoden aikana. Pääasia on, että pentu oppii kulkemaan ja hakemaan myös  vesiolosuhteissa. Myöhemmin, koiran ollessa jo täysikasvuinen, keskitytään sitten hakutyöskentelyyn  uimasillaan ja raskaissa kahluusyvyyksissä. Siinä vaiheessa koiran pitää olla jo täysin fyysisesti kehittynyt eli  puhutaan aikuisesta koirasta. 

Monelle koiralle uimaan meneminen ei tuota mitään ongelmia, ne kävelevät suoraan veteen heti jäiden  lähdettyä. Tällöin ei kaivata mitään manöövereitä, vaan annetaan luonnon hoitaa asia. Tällaisen koiran  kanssa vesilinnustus sujuukin aikanaan monesti tehokkaammin, kun pennulla on luontainen halu  työskentelyyn vedessä. 

OHJAUKSET JA IRTOAMINEN 

Ohjauksella tarkoitetaan sitä, että koira aikuisena voidaan ohjata erilaisilla komennoilla haluttuun paikkaa.  Esimerkiksi ylilennosta ammutun sorsan, jonka pudotusta koira ei kaislikossa työskennellessään ole nähnyt,  noutoon. Aivan ensimmäinen asia, mikä tulevaisuuden pitkienkin ohjausten mahdollistamiseksi on  opetettava pennulle, on irtaantuminen ohjaajasta. Tätä ei kannata aloittaa kovin aikaisin, mieluummin  vasta sitten, kun pentu on omaksunut hakualueen rajat eli on oppinut pitämään maastossa oikean  etäisyyden ohjaajaan. Tämä etäisyyden oppiminen vie aikaa lähes sen ensimmäisen elinvuoden, joten  irtoamisen opetuksessa ja haun opetuksessa on tietty ristiriita. Vielä kun muistamme, että nykyisillä  koesäännöillä koira ei pääse osallistumaan mihinkään metsästyskokeeseen ennen kuin on suorittanut  vesityön, on ristiriita melkoinen. Vesityössä koiran on haettava kaislikkoon piiloon heitetty vesilintu noin 40  metrin etäisyydeltä uiden. Monet koirat ovat tässä vaiheessa vielä hyvin nuoria, eikä niiden rohkeus 

irtoamiseen ole vielä riittävän hyvä. Haussahan niiden pitää pysyä tuossa iässä vielä alle 20 metrissä. Jos  koiraa ei pentuna ole opetettu yhtään irtoamaan ohjaajasta käskyllä, on tehtävä monelle koiralle varsin  vaativa. 

Kuinka voimme aloittaa pennun irtaantumisen opettamisen pilaamatta sen hakua? Ensiarvoisen tärkeää on  pitää kiinni siitä, että pentu ei irtoa ohjaajasta yli 20 metriä koskaan, ellei ohjaaja sitä käske. Eli haku pysyy  harjoiteltaessa 10…15 metrissä vielä alle murrosikäisellä pennulla, mutta luvan saatuaan se voi edetä  kauemmaksikin. Hyvä tapa aloittaa nämä irtoamisharjoitukset on noutojen yhteydessä. Tuolla aiemmassa  osassa puhuttiin jo muistiharjoituksista noutojen mielekkäänä pitämiseksi. Tehdään pennun kanssa jotain  muuta, ennen kuin annetaan noutolupa. Nyt irtaantumisen oppimiseksi toimitaan seuraavasti: Kuljet  pennun kanssa polkua, ojanviertä tai muuta suhteellisen selkeää linjaa. Pudotat damin kulkemallenne uralle  niin, että pentu sen näkee ja jatkatte sitten matkaa. Pentu ei saa ottaa tätä damia mukaansa. Etenette  alkuun sen normaalin hakurajan ulkopuolelle eli noin 25 metriä damista. Siinä pysähdyt ja rauhoitat pennun  istumaan eteesi. Kun pentu istuu rauhassa edessäsi, annat sille noutoluvan. Yleensä pentu muistaa  pudotetun damin ja syöksyy noutoon. Kyse on vielä markkeeraamisesta eli koiran muistista, mutta voit jo  tässä vaiheessa lisätä ”taakse”-komennon noutolupaan. Jos pentu ei muista damia, tee sama uudelleen,  mutta lyhentäen etäisyyttä niin, että pentu sen muistaa. Toinen tärkeä asia pennun irtoamiselle on damin  näkyvillä olo. Kun se luvan saatuaan kääntyy lähteäkseen noutoon, sen tulee nähdä dami heti. Älä siis  pudota damia niin, että se jää kasvillisuuden peittoon. Annat pennun noutaa damin ja palautuksen  päätteeksi tarvittavat kehut. Seuraavalla kerralla vähän lisäät matkaa ja jatkat muuten samoin. Tarkoitus  on, että pentu etenee sinulta saamansa luvan jälkeen ainakin sinne 40 metriin kulkemaanne uraa pitkin.  Näin saat noutoihin lisää monipuolisuutta ja pentu oppii etenemään sinusta riittävän kauas, eikä  hakukuvion harjoittelu kärsi. Alle kahdeksan kuukauden ikäisen pennun ei tarvitse edetä vielä kauemmaksi,  anna sen itsetunnon kasvaa ennen vaativampia suorituksia. Tarkkaile koko ajan pennun reaktioita haussa  tehdessäsi irtoamisharjoituksia. Jos pennun haku yrittää yhtään tästä johtuen laajentua, puutu asiaan heti.  Irtoamisharjoitukset eivät saa vaikuttaa haun laajuuteen. 

Tällä luot samalla pohjaa tulevalle ohjaamiselle. Täysikasvuinen koira on pystyttävä ohjaamaan riittävän  kauas, jopa noin 100 metriin, eikä se saa hukata saamaansa linjaa. Pidemmät ohjaukset tulevat  opetettavaksi kuitenkin vasta sitten, kun koira on jo lähes aikuinen ja sen haku ja nouto on täysin valmiiksi  opittuja. Kun teet näitä irtoamisharjoituksia jo pentuna, tulee tuo opetus kuitenkin olemaan helpompaa  sitten ajallaan. 

HAKU JA NOUTO 

Aikaisemmin käsiteltiin haun ja noudon perusopetusta. Murrosiän uhmakauden aikana ei näiden asioiden  kanssa kannata kiirehtiä. Välillä tuntuu jopa siltä, että murrosiän hormonimyrskyssä jo opitutkin asiat  unohtuvat. Kaikki pennut eivät välttämättä ole ongelmallisia tässäkään iässä, vaan murrosikä menee ohi  kuin huomaamatta. Jos pentu näyttää unohtaneen jo oppimiaan asioita, pidä pääsi kylmänä.  Hermostuminen on pahinta, mitä voit tehdä. Varsinkin uroksilla on tässä vaiheessa ominaista vastata koviin  otteisiin lisäämällä itse kovuuttaan. Tämä on luonnollista, sillä pentu on kasvamassa aikuiseksi eikä se ole  enää yhtä halukas alistumaan. Varsinkin uroksilla on halu nousta arvoasteikossa ja kokeilla rajojaan. Kovat  otteet tässä vaiheessa vain pahentavat tilannetta. Malttia muutaman kuukauden ajaksi. Pidä vaikeimman  ajan kuluessa vain huolta siitä, että pentusi ei opi uusia negatiivisia asioita. 

Kun pahin aika on ohi ja koiran käytös on rauhoittunut, jatkat aiemmin opetettujen asioiden parissa.  Palauta alkuun mieleen jo opittu ja jatka sitten vaikeampiin tehtäviin.

Noudoissa vain mielikuvitus on rajana. Mitä monipuolisempia harjoituksia pystyt pitämään, sen paremmin  koirasi motivaatio säilyy. Aiemmin olet ottanut vain markkeerauksia tai maksimissaan  kaksoismarkkeerauksia. Nyt lisäät siihen sen kolmannen damin eli teet kolmoismarkkeerauksia.  

Varmuuden vuoksi selitän vähän näitä asioita. Kun puhumme markkeerauksista, tarkoitamme koiran kykyä  muistaa noudettavan sijainti. Ykkösmarkkeerauksessa noudettavia on vain yksi ja sen muistaminen näin  ollen varsin helppoa. Kun lisäämme noudettavia kahteen tai kolmeen, alkaa vaikeusaste myös selvästi  nousta. Lisäksi noudettavien etäisyys, maaston peitteisyys ja noudettavien keskinäinen asema vaikuttavat  koiran kykyyn muistaa eli markkeerata noudettavat. Tämä kyky paranee harjoittelemalla.  

Eli nyt lisäämme kolmannen damin noutoharjoituksiin. Alkuun mahdollisimman selkeästi eri suuntiin ja  suhteellisen lyhyelle matkalle. Muista, sinä et saa mitenkään auttaa koiraa noudettavien muistamisessa.  Heität tai viet damit paikoilleen, tulet koiran viereen ja panet kädet taskuun. Sen jälkeen annat noutoluvan.  Koira hakee ensimmäisen, otat luovutuksen ja taas sama kuvio, annat uuden noutoluvan. Koiran on itse  muistettava, missä noudettavat ovat. Samoinhan teit jo kakkosmarkkeerauksia, joten asia ei ole aivan uusi  koiralle.  Tarkoituksena on parantaa koiran kykyä painaa mieleensä metsästyksessä pudotettujen lintujen  putoamispaikat, jolloin nouto on huomattavasti nopeampaa. Kun koira selviää helpoista tehtävistä, voit  vaikeuttaa muistamista. Esimerkiksi kolmoismarkkeeraus kahden damin linjalla on jo varsin vaativa.  Tarkoittaa sitä, että heität kaksi damia samaan linjaan, toisen 20 metriin ja toisen 30 metriin. Kolmannen  damin heität häiriöksi sivulle sopivalle etäisyydelle. Koira muistaa ensimmäisillä kerroilla helposti sen toisen  linjadamin ja sen häirinnän, mutta ei sitä toista linjassa olevaa. ”Sieltähän dami haettiin jo”.  Harjoittelemalla tämä kyky paranee. Kun koira tuon selvittää lähes aina, on se saavuttanut sen tason, mitä  spanielilta tulisi vaatia.  

Yksi tapa vaihdella noutoharjoituksia, on tehdä ns. hakuruutu. Eli viet maastoon dameja tai lintuja ja vasta  sen jälkeen haet koiran paikalle. Jos hakuruutu on pienellä alueella, esim. 30 m x 30 m, voit itse pysyä  paikallasi. Otat koiran viereesi ja annat sille noutoluvan. Koiran pitäisi tässä etsiä maastoon levittämäsi  noutokohteet ja tuoda ne aina sinulle. Muista tässä, ettet anna koiran koskaan vaihtaa noudettavaa. Jos  sinulla on siellä sekä lintuja että dameja, saattaa koiralle tulla tarve vaihtaa dami lintuun. Ennakoi tämä,  että pystyt sen estämään. Jos et muuten, niin viet alkuun hakuruutuun vain dameja. Koiran on aina tuotava  löytämänsä esine sinulle suorinta tietä. Monet koirat pitävät tästä harjoituksesta ja tällä pystyt nostamaan  koiran itseluottamusta. Edellytyksenä on, että noudettavia on tarpeeksi, etkä anna koiran hakea kaikkia  pois. Kytket koiran siinä vaiheessa kun se on tuonut esim. neljä noutoesinettä kymmenestä viemästäsi.  Koiran itsetunto nousee onnistumisilla, ei epäonnistumisilla. Älä koskaan noudata tässä harjoituksessa niin  kauaa, että koira joutuu pitkään etsimään, puhumattakaan, että se alkaa hakea sinusta tukea. Silloin  harjoitus kääntyy itseään vastaan.  

Jos viet noudettavat isommalle alueelle, voit ottaa ne pois maastosta hakuharjoituksella. Muuten sama  harjoitus, mutta viet noudettavat 40 m x 150 m kokoiselle alueelle. Haet koiran ja komennat sen hakuun.  Kuljet keskellä kaistaa ja haetat koiralla aivan samoin, kuin muussakin hakuharjoituksessa. Kun tarpeeksi  noudettavia on löytynyt, kytket koiran ja palkitset asiaan kuuluvalla tavalla. Saat tällä vaihtelua myös  hakuharjoitteluun. 

Tämän aasinsillan kautta pääsemme haun opettamisen jatkokoulutukseen. Tähän saakka olet haettanut  pennullasi lähinnä riistasta vapaita maastoja siten, että olet nähnyt pennun koko ajan. Tässä vaiheessa  tottelevaisuus on kehittynyt sille tasolle, että uskallat viedä koirasi maastoon, jossa saattaa olla myös  riistaa. Samaten peitteinen maasto ja vedessä suoritettava haku tuovat huomattavasti lisää haastetta 

harjoitteluun, mutta pitävät samalla koiran motivaation korkeampana. Peitteisessä maastossa pidät huolen  oikeasta etäisyydestä puhumalla koiralle ja kutsumalla sen alkuun hyvin usein luoksesi. Näin saat koiran  tottumaan siihen, että kontrolli on jatkuvaa, vaikka se ei ohjaajaa koko ajan näekään. Koiran on  huomattavasti helpompi pitää itse etäisyys oikeana, kun se tietää, missä ohjaaja menee. Siksi pidä huoli  siitä, että koira kuulee olinpaikkasi. Kontaktin pitäminen on alkuun molempien tehtävä. Jos maastosta  lähtee riistaa koiran ylösajamana, pidä huoli, että koira istuu paikalleen. Varmista tämä alkuun aina pillillä,  vaikka koira jo istuisi omatoimisesti. Ellei koira jää paikalleen, on sinun palattava harjoituksissa  perusasioihin ja varmistettava sitä kautta pysähtyminen. Näin saattaa käydä varsinkin jos ohjaajalla on liian  kiire saada koira mukaan metsästykseen.  

Vesiolosuhteissa ja uimasillaan koiran on haettava aivan samoin kuin kuivalla maalla. Toki on täysin selvää,  että vauhti on huomattavasti hitaampaa. Vesi on elementtinä huomattavasti raskaampi, älä tee liian pitkiä  harjoituksia uimasillaan olevan nuoren koiran kanssa. Tässä haun opettamisen yhteydessä vesiolosuhteissa  

on hyvä harjoitella myös noutoja vedestä. Näin saat taas uuden ulottuvuuden harjoitteluun ja voit  harjoitella näitä perusasioita samalla harjoituskerralla. Kun pidät starttipistoolin mukanasi maastossa,  pääset lähes täydellisiin lavastustilanteisiin metsästyksen kannalta. Koira saa nyt haullaan riistan matkaan,  sinä pysäytät koiran paikalleen laukauksella ja pillillä ja voit jopa heittää damin pudotuksen merkiksi. Kaikki  harjoiteltavat osa-alueet tulevat toteutettua, kun otat tästä tilanteesta koiran täysin rauhoituttua noudon  heittämälläsi damilla. 

OHJAUKSET 

Kun pentu on nyt hieman varttunut ja murrosiän pahimmat myrskyt ovat takana, voit edetä myös  ohjausten opetuksessa. Itse annan kuitenkin koiran itsetunnon kehittyä ja varmistua mahdollisimman  kauan perusnoutoharjoittelulla, jossa koira saa käyttää nenäänsä ja oppii näin sitkeyttä etsimiseen. Edellä  mainitut hakuruutu-harjoitukset auttavat tässä. Jos aloitat ohjausten opetuksen liian aikaisin, se saattaa  johtaa siihen, ettei pentu jaksa etsiä vaan alkaa heti vaikeampien etsittävien kohdalla hakea tukea ja ohjeita  sinulta. Pyri välttämään tätä. Sinun on tarkkailtava pennun kehitystä ja sen mukaan päätettävä, koska  ohjausten opettamisessa voit edetä alkeista eteenpäin. 

Jossain vaiheessa se on kuitenkin aloitettava. Perusopetuksessa olet saanut pennun omaksumaan linjan ja  etenemään sinusta etäämmälle luvan sinulta saatuaan. Ohjataksesi koiraa sinulla pitää olla joku kohde,  minne sitä ohjaat. Taas tulee nouto ja damit avuksi. Että koira kokisi ohjauksen mielekkääksi, on sillä oltava  joku noudettava kohde. Älä koskaan ohjaa pentua tyhjään eli sen on aina löydettävä jotakin ohjauksen  päätteeksi. Alkuun opetetaan suunnat; oikealle, vasemmalle ja taakse. Yksi suunta aina harjoituskerralla,  älä sekoita pennun päätä. Pistät pennun istumaan, peruutat siitä noin kymmenen metrin päähän ja heität  damit sen kummallekin puolelle. Kun pentu rauhoittuu istumaan aloilleen ja keskittyy sinuun, annat  kehollasi ja kädelläsi haluamasi suunnan ja luvan noutoon. Eli kun haluat koiran lähtevän itsestäsi katsoen  vasemmalle, ojennat kätesi vasemmalle, otat samalla askeleen kuin lähteäksesi siihen suuntaan ja annat  kannustavalla äänellä noutoluvan. Pentu seuraa liikkeitäsi ja lähtee melko todennäköisesti sille damille,  johon viittaat. Jos ei lähde, vaan päinvastaiselle puolelle, pysäytät sen pillillä ja annat uuden käskyn  haluamaasi suuntaan. Palautuksen jälkeen kiittelyt oivaltamisesta ja koira rauhassa paikallaan, kun haet  toisen damin pois. Muutama toisto ja lopetat siihen. Seuraavalla kerralla voit valita toisen puolen ja sama  toistuu. Kun koira alkaa tajuta haluamasi, teet ohjauksen aina sattumanvaraisesti, jolloin pennun on  keskityttävä ja tajuttava lähteä sinne minne ohjaat. Kun tämä on opittu, voit käyttää sitä jatkossa myös  haun aikana ohjaten pennun aina haluamaasi kohteeseen, joko oikealle tai vasemmalle. 

Nyt voidaan opetukseen ottaa myös taakse-komento. Toiset opettavat tämän komentona eteen, lopputulos  on kuitenkin sama. Jos käytät komentoa ”eteen”, on koiran oltava lähetettäessä vierelläsi. Siitä on  helpompi antaa koiralle suunta, mutta spanieli on harvoin metsästettäessä vierelläsi, vaan yleensä haussa  etumaastossa. Siksi itse olen opettanut koirilleni komennon ”taakse”. Kummassakin tapauksessa koiran on  edettävä osoittamaasi suuntaan eli sinusta poispäin, kunnes haluttu kohde löytyy tai sinä annat uuden  suunnan.   

Minä opetan taakse komennon seuraavasti. Alkeet on opittu irtoamisharjoituksissa. Nyt otan koiran  viereeni ja pudotan damin näkyvälle paikalle komentaen koiran mukaani. Dami jää siihen. Voit pudottaa  toisenkin damin vähän matkan päähän jos haluat. Etenen koiran kanssa noin viiteentoista metriin  viimeisestä damista ja vihellän koiran istumaan. Itse jatkan vielä noin viisi metriä ja käännyn koiraa päin.  Koira istuu edessäni minuun päin ja damit ovat polulla sen selän takana peräkkäin. Tässä nostan käteni  suoraan ylös, otan askeleen koiraa kohti ja näytän kädellä poispäin itsestäni, koiran pään yli, komentaen  samalla ”taakse”. Kun koira pyörähtää ympäri, on sen heti nähtävä noutokohde eli dami. Tämä on erittäin  tärkeää ensi kerroilla. Kun koira kääntyy ja näkee samassa damin, syöksyy se lähes aina noutoon taakseen.  Tämä oli tarkoituskin. Palautus taas normaaliin tapaan ja paikallaoloharjoitusta, kun haet toisen damin pois.  Voit välillä noudattaa sen toisenkin damin samalla tavalla eli taakse-käskyllä. Käytä tässä hyväksesi linjoja  kuten irtoamisharjoituksissa. Tällöin pentu pitää helpommin suuntansa, varsinkin siinä vaiheessa kun  etäisyyttä kasvatetaan. Pyri siihen, että saat koiran etenemään taakse-komennolla ainakin sinne 40 metriin,  mielellään vähän kauemmaksikin. Kun pentu on oppinut lähtemään taakse-komennolla aina oikeaan  suuntaan, testaa käskyn oppiminen. Eli pudotat ne kaksi damia linjaan, komennat koiran taakse-käskyllä  noutoon ja otat luovutuksen. Siitä koira edestäsi taakse-komennolla uudelleen noutamaan kauempana  olevaa damia. Kun koira kääntyy ja on menossa damille, heität sen ensin palautetun damin eri suuntaan,  sivulle tai taaksesi. Koira palauttaa toisenkin damin ja otat luovutuksen. Nyt koira on noutanut molemmat  yhdessä linjalle viemänne damit. Nouto on onnistunut ainakin osittain markkeerauksen avulla. Maastossa  on vielä yksi dami, se jonka juuri heitit, eikä koira tiedä sen olemassa olosta mitään eli sitä se ei ole  markkeerannut. Nyt sinä siirryt niin, että voit ohjata koiran taakse-komennolla tälle koiran kannalta  ”sokkodamille”. Jos koira on oppinut taakse-komennon oikein, pyörähtää se ympäri ja etenee sinusta  poispäin, kuten pitääkin. Dami löytyy ja voit onnitella koiraa ja vähän itseäsikin. Käsky alkaa olla koiralla  hallinnassa. Kun kaikki nämä kolme suuntaa on opittu, voit tehdä ohjausharjoituksia kolmella damilla. Koira  istumaan, peruutat noin parikymmentä metriä koirasta ja heität damit koiran oikealle puolelle, vasemmalle  puolelle ja taakse. Sitten sattumanvaraisesti joku haluttu dami talteen ohjauksella. Koira palkitsemisen  jälkeen pilli-merkillä istumaan ja keräät muut damit pois eli teet taas niitä paikallaolo harjoituksia. 

Toinen tärkeä tapa on saada koira kääntymään taakse silloinkin, kun se on etäällä sinusta. Tätä voit  harjoitella niin, että pudotat damin, etenet koiran kanssa vain vajaa kymmenen metriä, vihellät sen  istumaan ja kuljet itse vielä noin kolmekymmentä metriä. Nyt tilanne on se, että koira istuu sinuun päin  kolmenkymmenen metrin päässä ja dami on vajaassa kymmenessä metrissä sen takana. Siitä annat samalla  tavalla käskyn ”taakse” ja koira saa noutaa takanaan olevan damin sinulle. Eli harjoittele myös tilannetta,  jossa koira on kaukana sinusta ja pystyt kuitenkin kääntämään sen siitä taaksepäin. Tämä saattaa olla  ratkaiseva taito, kun menet sen nuoren koirasi kanssa vesityökokeeseen.  

Olen nähnyt monesti seuraavanlaisen tyypillisen tilanteen vesityökokeessa: ”Olet lähettänyt koiran noutoon  vastarannalle, johon on heitetty vesilintu. Koira lähtee hyvin ja ui avoimen vesialueen yli vastarannan  kaislikon reunaan, jonne lintu on heitetty näkymättömiin. Etäisyyttä sinuun on se kolmekymmentä metriä,  eikä noudettavaa näy missään. Koira tuntee olevansa jo liiankin kaukana sinusta ja näin se kääntyy 

takaisin.” Jos tässä tilanteessa sinulla ei ole mitään keinoa koiran kääntämiseen takaisin kaislikkoon, tulee  koira pois ilman noutolintua. Jokainen uusi yritys hämärtää ajan kulumisen vuoksi koiran markkeerausta ja  epäonnistumisen riski kasvaa. Kun saat sen sillä ensi yrityksellä kääntymään taakse ja jatkamaan sisään  kaislikkoon, löytyy lintu ja sinun ja koirasi yhteistoiminta vahvistuu onnistumisen kautta. Ohjaaja ei nytkään  pettänyt koiransa luottamusta lähettämällä sitä turhaan noutoon! 

Alkuun tämä riittää. Reilun vuoden ikäisen koiran tulisi osata ohjautua haluamaasi suuntaan: oikealle,  vasemmalle ja taakse. Käytännössähän tätä tarvitaan silloin, kun koira on saatava ohjattua haluttuun  pisteeseen noudossa. Haulla oleva koira ohjataan halutulle linjalle, siitä taakse -komennolla poispäin  

sinusta, tarvittaessa uusi korjaus linjalle ja taas taakse, kunnes koira on siellä, mihin sen halusit. Nuoren  koiran kanssa älä tee tätä liikaa, ettei sen oma-aloitteisuus kärsi. Aloita maalta ja kun se toimii, jatka  vesiolosuhteisiin. Muista, että näissä perusharjoituksissa koiran on aina löydettävä se noudettava esine  ohjauksen perusteella. Koiralle on jäätävä sellainen kuva, että aina kun isäntä ohjaa jonnekin, sieltä löytyy  myös jotakin. Vesiohjauksissa varaa siksi muutama varatagi matkaa, joilla voit paikata tilanteen, ellet saa  koiraasi ohjattua perille saakka. Eli jos se kääntyy tyhjin toimin takaisin, heität sille uuden damin tuotavaksi  ja näin ohjaus päättyy onnistumiseen. Muista: perusteet kuntoon ja jätät asian muhimaan myöhempää  käyttöä varten. 

YHTEENVETONA 

Nuoren koiran kanssa kannattaa tällä ajanjaksolla keskittyä yhteiseen tekemiseen, vaikka se saattaa välillä  tuntua hankalalta. Tässä iässä laumasuhteet vahvistuvat ja siksi yhteinen tekeminen on tärkeää. Vaikka  aiemmin puhuin kovien otteiden välttämisestä, en suinkaan tarkoita murrosikäiselle koiralle periksi  antamista. Päinvastoin. Nuoren koiran pitää oppia asemansa entistä selvemmin eikä sen ylenemisyrityksiä  arvojärjestyksessä pidä hyväksyä. Älä kuitenkaan provosoi tai provosoidu. Jos leikit tässä iässä koirasi  kanssa taisteluleikkejä, pidä huoli, että voitat ne järjestelmällisesti. Koiran silmissä heikko johtaja on huono  johtaja. Ole jämpti käskyissäsi ja niiden valvonnassa. Pidä koirasi puolia aina ulkoisen uhan tai pelottavan  tilanteen sattuessa. Moni koira elää tässä elämänsä vaiheessa ”mörkökautta” eli näkee mitä oudoimmissa  paikoissa pelottavia muotoja. Sinä johtajana kohtaat nämä uhat aina ensimmäisenä ja rauhallisesti  tilanteessa toimien saat koirasikin tutkimaan asiaa ja toteamaan sen vaarattomaksi. Tällä vahvistat samalla  asemaasi laumanjohtajana. 

Uusien asioiden opettaminen murrosiän pahimpana aikana on turhaa. Pidä kiinni jo opituista, äläkä teetä  pitkää keskittymistä vaativia asioita. Sellaiset asiat, jotka koira jo varmasti osaa, tulee kuitenkin vaatia  tässäkin iässä. Kun oppimishalu ja keskittymiskyky jälleen palaavat, jatka jo opittujen asioiden harjoittelua  ja lisää vaatimustasoa vähitellen. Murrosiän ohittaneen koiran kouluttaminen saa olla jo hiukan  vaativampaa, eikä joka asiaa tehdä enää leikkien. Palkitsemiset enää vain lähes täydellisistä suorituksista.  Kun pennusta on tullut nuori koira, on sen liikunnan tarve useasti kasvanut. Harjoittelu ohjaajan kanssa  onkin monesti koiralle mieluisaa ja samalla vahvistatte keskinäistä suhdettanne. Voit lisätä harjoitusten  kestoa ja fyysistä rasitusta, kunhan muistat seurata koiran reagointia. Vältä edelleen liian pitkäkestoisia  harjoituksia innon ylläpitämiseksi ja motivaation säilyttämiseksi. Et saa vetää nuorta koiraa koskaan  ”piippuun”. Kaiken kaikkiaan tämä jakso on ehkä eniten tasapainoilua vaativaa aikaa koirasi elämässä.  Yleensä nuo vaikeudet on ohitettu viimeistään vuoden ikäisenä ja pääsette aloittamaan varsinaisen  metsästyskoulutuksen. 

Nuoren koiran metsästyskoulutus. (15kk. —-> )

Olemme aikaisemmin käyneet läpi spanielinpennun koulutuksen perusasioita aivan pikku pennusta  murrosiän ohittaneeseen nuoreen koiraan. Nyt koira on lähempänä puoltatoista vuotta ja sillä on  perusasiat kunnossa. Se tottelee pilliohjauksia moitteetta, osaa pitää oikean etäisyyden haussa ja  pystyy noutamaan tarvittaessa niin maalta kuin vedestä. Nämä perusasiat on oltava niin  hallinnassa, ettei koiralle tarvitse koskaan toistaa käskyä. Koiralla on into työskennellä ohjaajan  kanssa ja sen kontakti isäntään on kunnossa. Mitä innokkaampi se on lähtemään yhteisiin  harjoituksiin, sen paremmin yhteistoiminta on edistynyt ja sen paremmat edellytykset uusien  asioiden opettamiselle ovat. Vastahakoisen ja innottoman koiran harjoittaminen ei innosta  ohjaajaakaan ja samalla se kertoo joko yhteistyön puutteista tai puutteista koiran  metsästysominaisuuksissa. Metsästysinnoltaan oikeanlainen koira puhkuu intoa nähdessään  ohjaajan pukevan maastovaatteet ylleen. 

Koira osaa nyt hakea maastossa ohjaajan kummaltakin puolelta ja edestä oikealta etäisyydeltä,  eikä pyri liian etäälle. Se osaa itse tai pillillä käskettäessä pysähtyä ylösajoon riistan lähtiessä ja  luvan saatuaan sen nouto on nopea ja suoraviivainen. Nyt aloitamme varsinaisen  metsästyskoulutuksen. 

Parasta harjoitusta metsästykseen on metsästys. Siellä koirasta ja ohjaajasta muodostuu se  yhtenäinen pari, joka löytää ja saa riistaa reppuun. Metsästyksessä korostuu koiran ja ohjaajan  yhteistoiminta. Pidät koiran aina sillä etäisyydellä ja sellaisessa maastossa, että pääset aina  ampumaan sen ylösajaman riistan. Tässä ei metriluvuilla ole itseisarvoa. Etäisyyden on oltava  sellainen, että sinä pystyt riistan pudottamaan. Silloin etäisyyden ratkaisee ampumataito, myös  aseella/patruunalla voi olla merkitystä ja usein maastolla on ratkaiseva merkitys etäisyydelle  haussa. Et saa koskaan päästää koiraa sellaiseen paikkaan tai niin kauas, että riistalaukaus jää  sen vuoksi ampumatta. Peitteisyys ja mahdollisesti maaston muoto vaikuttavat tähän asiaan.  Aukea, esteetön maasto antaa mahdollisuuden haun etenemiseen äärirajoille, kun taas peitteinen,  kumpuileva tiheikkö vaatii koiraa pysymään alle kymmenessä metrissä ohjaajasta. Myös  riistatiheydellä voi joskus olla oma osansa koiran haun laajuudelle, tosin Suomesta ei sellaisia  riistatiheyksiä luonnonvaraisella riistalla missään tavata.  

Koiran tunteminen ja sen toiminnan lukeminen ovat ensiarvoisen tärkeitä tietoja ohjaajalle  tehokkaan metsästämisen kannalta. Sinun on nähtävä koirastasi, koska sillä on riistan hajut  edessään, ettet ratkaisevalla hetkellä kutsu sitä pois. Tällaista näkee varsin usein koetilanteissa,  joissa monesti ohjaajat ovat metsästyskokeiden harrastajia, eivät metsästäjiä. Kun koira on  sisäistänyt yhteistoiminnan ja ohjaajan merkityksen riistan pudottajana, se ei pyrikään niin kauas  ohjaajasta, että riistan pudottaminen ei onnistu. Kokenut koira ”odottaa” ohjaajaa mukaan  tilanteeseen. Varsinkin peltolinnuilla, jossa haku kulkee äärirajoilla, olen tällaisen tilanteen useasti  huomannut omien koirieni kohdalla. Koirasta näkee, että nyt edessä on riistaa, se pysähtyy,  vilkaisee taakseen, näkee isännän olevan mukana tilanteessa ja sitten vasta syöksyy ylösajoon.  Pysähdys ei ole pitkäkestoinen, mutta koirasta näkee selvästi, että se varmistaa isännän olevan  tilanteen tasalla. Samoin kokeneen koiran haku ei ole välttämättä symmetristä sik-sak kuviota,  vaan tuulen suunta ja maaston muut erityispiirteet voivat muuttaa hakua paljonkin. Sivutuulessa  koira hakee usein tuulen alapuolelta kauempaa ja vastatuuleen luovit ovat lyhyempiä. Tuuli ikään  kuin siirtää haun mukanaan ohjaajan kulkusuunnasta sivuun. Samoin myötätuuleen edettäessä  koira monesti kulkee varsin suoraan eteen ja palaa sieltä tuulta vasten kuviolla takaisin. Tässä  ohjaajan on osattava jälleen lukea koiraa ja sovitettava kulkunsa sen nopeudelle sopivaksi.  Yleensä jos hakukuvio jää harvaksi, on syy ohjaajassa. Liikkuminen on ollut liian nopeaa maastoon  nähden ja koira joutuu hosumaan haussa isännän painostaessa, yleensä tietämättään. Kaikki  edellä kuvattu on sellaista, jonka koira voi oppia vain kokemuksen karttuessa eli metsästyksen

kautta. Yritän valottaa näitä asioita tässä osassa. Muista: kaikkien jatkossa esiin tulevien  harjoitusten tekeminen edellyttää koiralta ehdotonta tottelevaisuutta!  

HAKU 

Kun koira on oppinut haussa pitämään oikean etäisyyden, voidaan sen kanssa lähteä hakuun  myös tiheisiin, peitteisiin maastoihin. Siellä haun kasassa pysymiseksi sinun on tehtävä koiralle  selväksi olinpaikkasi ja kulkusuuntasi. Koiran on tiedettävä missä sinä liikut, että se voi sovittaa  hakunsa oikealle etäisyydelle. Puhu, ohjaa ja kutsu aina lyhyin väliajoin koira luoksesi. Yritä  mahdollisuuksien mukaan alkuun nähdä koira koko ajan. Rantalepikoissa kurppajahdissa maasto  on usein niin haastavaa, että joudut haettamaan koirallasi ns. aluehakua. Etenet koiran kulkemalle  alueelle, pysähdyt ja annat koiran hakea tarkasti ympäriltä näköetäisyydeltä ja taas siirryt vain sen  matkan, minkä koira ehti jo hakea. Näin et itse potki lymyävää lintua ylös. Koira joutuu tässä  pysymään erittäin lähellä ja haku on monesti vaikeakulkuisessa maastossa sittenkin välillä  näkymättömissä. Tämä on erittäin hyvää harjoitusta koiralle haun etäisyyden pitämiseen. Voit  käyttää tätä aina välillä tietynlaisena ”sulkeisena” koiran haun pyrkiessä liian etäälle. Muista olla  tarkkana ja ehdoton etäisyyden suhteen. 

Peltolinnuilla ja tyypillisessä peltomaastossa hakemisen vaikeudeksi muodostuu usein haun  toispuoleisuus. Joudut monesti kulkemaan esim. ojan vartta, jolloin toisella puolellasi on ojapenkka  peitteisine heinikoineen ja pajupuskineen ja toisella puolellasi kynnetty pelto. Koira pyrkii tässä  luonnostaan ojan puolelle ja sen haku jää kapeaksi. Itse pyrin näissä tilanteissa viemään koiran  mahdollisimman isolle ojalle, jolloin koiran on haettava valtaojan molemmat puolet yhtä tehokkaasti  ja tarkkaan. Ensin haetaan kulkemani puoli, sitten ojasta yli, usein uiden ja jälleen toinen puoli  ojapenkkaa samalla tarkkuudella kuin ensimmäinenkin. Näin jatkaen haettava alue on kohtuullisen  leveä ja riittävän vaativa eikä koiran haku ole epätasapainoista, vaikka sinä itse olet ikään kuin  vieressä seuraaja. Hakualue on sen parikymmentä metriä leveydeltään, mutta itse kuljet sen  alueen ulkopuolella. Samoin joudut välillä haettamaan koirallasi metsän puolta kynnöspellon  reunaa kulkiessasi, jolloin itse kuljet pellolla ja koira vieressäsi sopivan leveää hakualuetta, mutta  metsän puolella. Tässäkin sinä olet hakukuvion ulkopuolella, mutta hakukuvio on kuitenkin  tasapainoinen ja riittävän leveä. Jos tällaisessa maastossa pellon puolellakin on mielenkiintoisia  kohteita tai se on kesantopeltoa, muuttuu hakukuvio taas normaaliksi eli koira hakee pellon aivan  samoin kuin metsän. Luonnostaan kaikki koirat eivät tätä tee, mutta vaadi se heti alkuunsa. Koiran  on haettava pelto ja metsä samalla vauhdilla ja tarkkuudella koko ajan. 

Yksi tärkeä kohde peltomaastoissa on haettaa koiralla kaikki ojanpohjat. Varsinkin fasaani lymyää  usein juuri ojissa ja sen vuoksi opeta heti alkuun koira hakemaan ojat tarkasti. Kun se muutaman  kerran saa fasaanin janpohjasta lentoon, alkaa luontainen mielenkiinto ojiin kasvaa. Jos kyseessä  

on vanhanajan avo-ojin ojitettu pelto, pyri haettamaan koirallasi vähintään yksi sarka ja sitä  reunustavat ojat samalla kertaa. Peltosarka ei ole leveydeltään kuin sen kolmisenkymmentä  metriä, joten kokenut peltohakija hakee ohjaajan sopivasti myötäillessä kolme ojaa ja kaksi sarkaa  hakukuvionsa alueena. Tällöin pääset vielä hyvin ampumaan lentoon nousevan fasaanin, vaikka  se lähtisi reunimmaisista ojista. Tämäkin vaatii oman harjoittelunsa, luonnostaan harva koira osaa  sen näin hoitaa. 

Vesilinnustus on sitten taas oma maailmansa. Vesiolosuhteissa metsästys tapahtuu yleensä  kahlaten, niin ohjaajalla kuin koirallakin. Koira tosin joutuu melko nopeasti myös uimasilleen.  Koiralle maasto on monin kerroin raskaampaa kuin kuivalla maalla tapahtuva haku. Pidä siis  alkuun hakuosuudet suhteellisen lyhyinä, että saat koiran motivaation pysymään korkeana. Vaadi 

alusta alkaen samanlaista hakua kuin kuivalla maalla. Eteneminen tosin on huomattavasti  hitaampaa ja sinun on tämä huomioitava omassa liikkumisessasi. Monesti vesilintujahti on  haavakon metsästämistä. Kun huomaat koirasi jäljittävän haavakkoa, anna sen työskennellä  kaikessa rauhassa. Tässä ei hakukuviolla ole merkitystä. Koira menee sinne, minne nenä tai  oikeammin haavakko vie. Pysy mukana, että pääset ratkaisevalla hetkellä ampumaan sen tärkeän  laukauksen. Monesti haavakko pyrähtää rantalepikosta tai kaislikosta avoveteen muutaman metrin  pyrähdyksen ja jos et tähän ehdi tai voi ampua lintu sukeltaa lähes aina. Aivan sama, onko  kyseessä heinäsorsa tai telkkä. Tässä jälleen punnitaan koirasi peruskoulutuksen taso. Jos se jää  linnun pyrähtäessä heti itse paikalleen, on sinulla paljon paremmat mahdollisuudet ampua  haavakko ennen sen sukeltamista. Sen jälkeen haavakon reppuun saaminen on monesti todella  kovan työn takana. Rantakaislikossa tai harvahkossa ruovikossa lintu pääsee sukeltamaan aina  uudelleen, eikä koiran tehtävä linnun seuraamisessa ole helppo, se on toisinaan jopa mahdotonta.  Koiran tapa liikkua vedessä on yksi varsin oleellinen osa hyvää vesilintukoiraa. Mitä enemmän  koira aiheuttaa hakiessaan ääntä, sen huonommin yleensä päästään lintutilanteisiin. Opeta koira  uimaan hyvin ja mahdollisimman äänettömästi. Samoin, vie koira tarpeeksi syvään veteen heti kun  se on mahdollista niin, että se joutuu uimaan. Kahluusyvyinen vesi on se alue, missä aiheutetaan  eniten turhaa meteliä, joten vältä sitä jos mahdollista. Itse kuljen sellaisessa paikassa mieluummin  kuivalla rannalla ja vain koira vedessä, jolloin meteli puolittuu ja itse kuulen etumaaston äänet  paremmin. Aina näin ei kuitenkaan pääse tekemään, joten rauhallinen liikkuminen kahlatessa on  tuloksellisin etenemismuoto. 

Veneestä käsin metsästettäessä ohjaajan kulkeminen on yleensä äänettömämpää ja helpompaa.  Samoin koiran voi ottaa aina välillä veneeseen lepäämään ja pistää se mielenkiintoisiin kaislikoihin  taas uudelleen hakuun. Veneestä metsästäessäsi opeta koira nousemaan veneeseen ja  poistumaan sieltä asiallisesti. Mielellään veneen perästä niin veteen meno kuin veneeseen  paluukin. Kun opetat koiran ottamaan niskan taakse asetetusta kädestä tuen, koira nousee omin  avuin ylös veneeseen, eikä sinun tarvitse sitä sinne niskanahasta kiskoa. Luovutuksen voit ottaa  joko heti koiran tultua veneen viereen tai vasta veneeseen nousun jälkeen. Vesilinnustuksessa  monet harrastavat passimetsästystä ja siihenkin koira on totutettava. Se ei ole ehkä spanielin  luontaisin tapa metsästää, mutta koiran on sekin opittava. Rauhallinen paikallaan olo ääntelemättä  on ehdoton edellytys mielekkään passimetsästyksen onnistumiselle. Toisille koirille tämäkin on  luontaista, toiset joutuvat sen opettelemaan. Hyvää passikoiraa voi käyttää passissa myös  avukseen jo lintujen lähestymistä seurattaessa. Itselläni oli tähän erittäin hyvä metsästyskumppani;  se istui aina edessäni ja tähysi taakseni herkeämättä. Itse seurasin ilmatilaa edessä ja koirasta  näin aina heti, jos takaa lähestyi lintuja lentäen. En tätä sille koskaan opettanut, se vain oivalsi sen  jostakin. 

Metsäkanalintuja metsästettäessä haku ja koiran toiminta on hyvin samanlaista kuin peltolinnuilla.  Metsässä vain maasto ja sen peitteisyys tuo omat haasteensa haun etäisyydelle. Monesti koiran  joutuu pitämään varsin lähellä itseään maaston näkö- ja ampumaesteiden vuoksi. Tosin metson  kanssa joutuu välillä päästämään koiran riskirajoille saakka ja itsekin joutuu tällöin liikkumaan  varsin ripeästi pitääkseen etäisyyden koiraan oikeana. Joskus kuitenkin näinkin on toimittava  parhaan tuloksen saamiseksi. Yleensä metsäkanalinnuilla tilanteet tulevat eteen yllättävämmin ja  vaativat näin metsästäjältä ehkä parempaa ampumataitoa kuin esteettömässä maastossa  metsästettäessä. 

Haku on se elementti, jolle metsästys pohjautuu. Riippumatta siitä, mitä ja missä metsästetään.  Siksi haun opettamiseen kannattaa panostaa. Kun haku on automaattisesti oikean etäisyyden  pitävää ja metsästäjän liikkeitä myötäilevää, jää metsästäjälle paremmin aikaa keskittyä omaan 

tehtäväänsä, hyvään riistalaukaukseen. Kulkeminen maastossa on paljon huolettomampaa ja  miellyttävämpää, kun koiran haku on kunnossa. Spanieli on yleensä varsin maavainuinen, mutta  kyllä senkin hakuun tuuli vaikuttaa omalta osaltaan. Nuoren koiran kanssa pyri kulkemaan  mahdollisuuksien mukaan vastatuuleen tai ainakin sivuvastaiseen. Huomioi koiran vainun käyttö ja  sovita kulku maastossa sen mukaan. Itse annan koiran aina selvittää löytämänsä hajun loppuun  saakka, ennen kuin palautan sen taas haluamalleni kulkusuunnalle. Näin saan hyödynnettyä  koiran vainun mahdollisimman hyvin. Jos pidät jääräpäisesti kiinni omasta kulkusuunnastasi, jää  osa hajuista tarkistamatta ja saatat menettää sen päivän ainoan linnun. Siksi myötäile koiran  hakua järkevästi aina koiran osoittamat paikat tarkistaen. Kuten sanoin, kokemus tuo varmuutta. 

YLÖSAJO 

Ylösajo liittyy yleensä saumattomasti hakuun. Ohjaaja oppii näkemään koirastaan aika nopeasti,  koska ylösajo on tapahtumassa. Ole aloittelevan metsästyskoiran kanssa tässä kohtaa erityisen  tarkkana. Ylösajo on ehkä ristiriitaisin tilanne, mihin koira metsästyksen yhteydessä joutuu. Luonto  ohjaisi koiran ponnistamaan joka solullaan karkaavan saaliin perään sen kiinni saamiseksi, mutta  ohjaaja on opettanut sen pysähtymään tässä kiihkeässä tilanteessa. Voit kuvitella kuinka  ristiriitainen tilanne on koiralle. Siksi alkuun, metsästäessäsi koirallasi ensimmäisiä todellisia  metsästystilanteita, pidä tarkasti huolta että koira aina pysähtyy ylösajoon. Tässä vaiheessa ei saa  olla tärkeintä se riistan saaminen, vaan nuorelle koiralle oikean mallin opettaminen pitää mennä  kaiken edelle. Tarkkaile koiran ”kierroksia” ja ota aina tarpeen vaatiessa koira luoksesi ja rauhoita  tilanne täysin. Kun nuori koira alkaa runsaan riistakannan ja useiden ylösajotilanteiden jälkeen  käydä ylikierroksilla, on sinun oltava se, joka pitää päänsä kylmänä. Ota koira viereesi ja rauhoita  tilanne. Näet koirasta, koska se rentoutuu eli se ei enää pälyile karkonneen riistan perään vaan  istuu vieressäsi rauhassa, mielellään sinua silmiin katsoen. Tämän jälkeen lähdet liikkeelle  päinvastaiseen suuntaan kuin kiihkeän tilanteen aikaan saanut riista. Malta mielesi, äläkä jatka  riistan perään, vaikka se johtaisi saaliin menettämiseen. Sinun on tarkkailtava koiran reagointia ja  toimittava sen mukaan näissä ensimmäisissä riistakosketuksissa, jos aiot saada hyvin käsissä  pysyvän koiran.  

Yleensä vesiolosuhteissa koiran hallinnassa pitäminen on helpointa. Siellä terve lintu harvoin  päästää koiraa aivan lähelleen vaan ylösajo tapahtuu usein kymmenestä metristä, ellei  kauempaakin. Samoin vedessä perään pyrkiminen on huomattavasti hitaampaa kuin maalla ja  tämäkin auttaa koiran hallinnassa. Huom! Haavakon sattuessa eteen, kääntyy tilanne  päinvastaiseksi! Mieti siis tarkkaan, missä aloitat metsästämisen, maalla vai vedessä.  Kummassakin maastossa on omat hyvät ja huonot puolensa. Hankalin tilanne ylösajon yhteydessä  pysähtymiseen tulee koiralle maalla, kun sen jaloista ponkaisee rusakko matkaan. Riista on tässä  monesti aivan koiran edessä, muutamassa metrissä. Se lähtee juosten maata myöden ja on  avoimen maaston vuoksi koko ajan koiran näkösällä. Tässä testataan peruskoulutuksen taso  todellisuudessa. Kun koirasi pysähtyy tässäkin hyvin ja jää rauhassa seuraamaan pakenevaa  jänistä, on sinulla käsissäsi oiva metsästyskoira. Itse aloitan nämä todelliset metsästystilanteiden  hakemiset peltomaastoissa. Siellä näkyvyys on hyvä ja monesti pystyt ennakoimaan tilanteet ja  ohjailemaan kulkua helpoiten. Kun riistatilanteeseen päästään, on jatko siellä helpointa. Kun koira  toimii täysin halutulla tavalla, on riistan pudottaminen yleensä vielä mahdollista pienen  harkinnankin jälkeen. Metsässä tilanteet ovat nopeampia, ne tulevat yllättävämpinä ja ampuma aikaa ei ole kuin silmänräpäys. Vesiolosuhteissa taas koiran väärään tekemiseen puuttuminen on  hankalampaa, joskus jopa mahdotonta. Siksi aloitan pelloilla. Kukin tekee tässä oman valintansa  mukaan, oikeaa tai väärää tapaa tuskin on.

Alkuun olisi hyvä, jos saisit näihin ensimmäisiin retkiin mukaasi ampujan. Silloin pystyt  keskittymään täysin koiraasi ja linnun pudottaminen jää muiden vastuulle. Kun olet ohjeistanut  ampujan oikein, on sinulla parhaat edellytykset onnistuneiden ylösajotilanteiden saamiseen ja  niistä tulokselliseen pudottamiseen. Ampuja ampuu vasta sinun luvallasi ja sinä pääset  puuttumaan tilanteeseen heti, jos koira aikoo linnun pudotessa karata paukkunoutoon. Älä koskaan  anna nuoren, aloittelevan koiran noutaa ensimmäisiä pudotettuja lintuja. Haet ne itse pois koiran  odottaessa rauhassa ylösajopaikalla. Kun koira alkaa pysyä rauhassa paikallaan pudotuksen  jälkeen, voit päästää sen noutamaan. Lähetä ensimmäisiin noutoihin sellaiselle linnulle, joka ei ole  koiran näkyvissä, koska sellainen todennäköisesti kiihottaa koiran mieltä vähemmän ja koira joutuu  käyttämään myös nenäänsä noudon onnistumiseen. Samoin voit kutsua koiran paikaltaan luoksesi  pudotuksen jälkeen ja antaa noutoluvan vasta sitten, kun koira istuu rauhassa vieressäsi. Tällä  pyrit iskostamaan sen koiran päähän tosiasian, ettei noutoon pääse koskaan kuin isännän luvalla.  Samoin se, että koiran ei anneta noutaa kaikkea pudotettua riistaa, kehittää koiran  tarkkaavaisuutta ja opettaa sen kuuntelemaan ohjaajaa.  

Muista: alkuun ylösajotilanteisiin tarkasti harkiten ja pudotukset vasta sitten, kun koira toimii  tilanteessa täysin oikein. Ei noutoja alkuun eikä montaa pudotusta peräkkäin. Sinä voit aina valita  ne tilanteet, joista riista otetaan talteen. Kaikkea ei pidä ampua. 

NOUTO 

Noutoon sisältyy käytännössä hyvinkin monenlaisia asioita. Koira saa lähteä noutoon vasta sinulta  luvan saatuaan, sen on löydettävä noudettava riista ja sen jälkeen sen on tuotava riista turhia  pudottelematta sinulle käteen. Kun tässä puhun noudosta, tarkoitan kaikkea sitä, mitä tapahtuu  siitä hetkestä alkaen, kun annat ylösajon jälkeen pysähtyneen koiran lähteä riistan noutoon, siihen  hetkeen saakka, kun riista on sinulla kädessä. Usein nouto hoituu helposti ja sinun tarvitsee vain  antaa noutolupa ja kiittää riistan luovuttamisesta. Mutta aina kaikki ei mene niin helposti,  variaatioita on rajattomasti. Yleensä ongelmia alkaa esiintyä, jos ammuttu riista jää haavakoksi.  Tällöin se ei löydykään siitä, mihin se putosi. Samoin maasto ja pudotuksen tausta voi hankaloittaa  koiran markkeerausta. Vedessä uiva koira harvoin on parhaassa mahdollisessa asemassa  markkeeratakseen pudotusta. Suunta on yleensä helppo, mutta etäisyys vaikea. Kokeile itse  joskus katsoa vedenpinnasta kaislikkoa, jonka taustalla siintää rantalepikko. Kuinka helpolta  tuntuisi sanoa, mille etäisyydelle kaislikkoon lintu putosi? Näistä ongelmista johtuen sinun pitää  pystyä auttamaan koiraa riistan löytämisessä. Sen teet ohjaamalla. Aikaisemmin on puhuttu  pääasiassa koiran noutamaan opettamisesta ja markkeeraamisesta, nyt keskitytään enemmän  ohjausten opettamiseen. 

Perusasioiden on oltava hallussa, ennen kuin ohjauksia aletaan todenteolla harjoitella. Itse  noutaminen on jo rutiinia, samoin markkeeraukset sujuvat pääsääntöisesti hyvin aina  kolmoismarkkeeraukseen saakka. Irtoamisen ja ohjaamisen perusteita on jo käyty läpi ja koira on  nämä perusteet omaksunut. Nyt nämä asiat pitää saada käytännössä toimimaan metsästyksen  yhteydessä. Riista elävänä olentona tuo jo sinällään ison muutoksen dameilla tehtyihin  harjoituksiin. Samoin maastot ovat usein metsästyksen yhteydessä epäedullisia ohjausten  toteuttamiselle. Enää ei aina löydy apua tuovaa linjaa koiralle. Koiran on osattava ohjauskäskyt,  että sitä yleensä voidaan maastossa ohjata. Sen on osattava lähteä aina oikeaan suuntaan ja sen  on kaukaakin kuunneltava annettuja pilli-merkkejä.  

Itse aloitan ohjaukset tarvittaessa helpoista tehtävistä. En tässä vaiheessa koskaan ohjaa koiraa,  ellen ole varma, että maastossa tosiaan on jotain noudettavaa. Kokemattoman koiran kanssa 

ohjaat alkuun vain helppoihin, varmasti onnistuviin paikkoihin. Haavakot jäävät tällöin heti pois  laskuista. Haavakon kohdalla on muutenkin isommat riskit nuoren koiran noudoissa eikä sille pitäisi  koskaan tarjota haavoittunutta lintua ensimmäiseksi noutokohteeksi. Kuten tuossa ylösajosta  puhuttaessa jo totesin, ensimmäiset noudot tehdään aina varmasti kuolleilla linnuilla ja mielellään  peitteisestä maastosta. Ensimmäisiä ohjattuja noutoja voit tehdä helpossa maastossa, johon on  pudotettu jo mahdollisesti useampi lintu koiran näkemättä. Tätä on ollut hyvä opetella jo  treenimaastoissa viemällä hakuruutuun useampia lintuja ja ohjaamalla siellä koira tietylle linnulle.  Kun maastossa on useampia noutokohteita, on onnistuminen varmempaa, vaikka ohjaus ei aivan  nappiin menisikään. Tärkeää näissä ensimmäisissä ohjauksissa on se, että koira aina löytää  ohjauksen perusteella riistaa. Näin sen itseluottamus ja luottamus ohjaajan taitoihin kasvaa, mikä  on jatkossa ohjausten onnistumiselle ensiarvoisen tärkeää. Harjoitellessasi ohjauksia pidät aina  huolen, että noudettavia on ohjattavalla alueella niin paljon, että koiralla on jotain tuotavaa sinulle. 

Kun metsästyksessä tulee sitten se ensimmäinen paikka, että koira ei ole pudotusta  markkeerannut, toimin seuraavasti. Otan koiran viereeni ja siirryn tuulen suhteen mahdollisimman  hyvään paikkaan pudotukseen nähden, jos se vain suinkin onnistuu. Lähetän koiran noutoon  osoittamalla suunnan. Koira lähtee yleensä osoitettuun suuntaan, mutta kun se ei tiedä mitä sieltä  pitäisi etsiä, sen kulku muuttuu aika nopeasti hauksi. Tässä vaiheessa vihellän koiran istumaan.  Jos se ei ole enää linjalla, ohjaan sen linjalle sivusuuntaisella ohjauksella, joko oikealle tai  vasemmalle. Linjalle palautuksen jälkeen vihellän koiran taas paikalleen ja siitä taakse. Kun käskyt  on opittu oikein, koira pyörähtää ympäri ja jatkaa etenemistä minusta poispäin. Se saattaa vielä  muuttaa kulkunsa hauksi, mutta tällöin edellinen toistuu. Kun koira pitää annetun linjan, tulee se  pudotuksen kohdalle. Pyrin ennakoimaan pudotuspaikan niin, että koira tulee linnulle tuulen alta.  Jos koira meinaa mennä väärältä puolelta ohi, ohjaan sivusuunnassa tuulen alapuolelle. Näin  koiralle annetaan mahdollisuus löytää se pudotettu riista vainullaan, eikä ohjauksen tarvitse osua  aivan kohdalle. Kun koira löytää pudotuksen, muista kehua ensimmäisillä kerroilla vuolaasti. Siitä  normaali palautus ja koiran palkitseminen. Alkuun otan ohjauksilla riistan talteen vain helpoista  paikoista. Jos metsästyksessä tulee sellainen tilanne, että tehtävä on mielestäni kokemattomalle  koiralle liian vaikea, en lähetä sitä koskaan ohjauksella noutoon. Sitä varten minulla on  kokeneempia koiria. Ellei sellaista koiraa ole, on keksittävä jokin muu keino, esim. linnun etsiminen  haulla. Älä tee sitä virhettä, että lähetät nuoren koiran liian vaikeaan paikkaan ja se epäonnistuu  tehtävässä. Useampi tällainen suoritus ja sinulla on koira, joka ei usko sinun ohjuksiisi. Voin kertoa  tästä omakohtaisen kokemuksen. Ohjasin uimasillaan olevaa koiraa ja koira tottelikin yllättävän  hyvin. En kuitenkaan heittänyt koiralle mitään noudettavaa, vaan halusin vain opettaa sille  ohjausta. Aikani kun olin tätä tehnyt, alkoi koira luistaa käskyistä. Lisäsin siinä vaiheessa mukaan  kiven, jolla olin markkeeraavinani paikkaa, minne koiran piti ohjautua. Edelleenkään koiralle ei ollut  vedessä mitään noudettavaa eli se ei koskaan saanut palkkaa tekemästään työstä. Arvaatte  varmaan, kuinka siinä loppujen lopuksi kävi. Koira ei aikuisena korvaansa lotkauttanut minun  ohjauksilleni. Nyt jälkeenpäin ajateltuna ei voi kuin ihmetellä mitä kaikkea sitä on tullut tehtyäkin! 

Periaate ohjaamisessa on kaikissa olosuhteissa sama. Koira linjalle, poikkeamat korjataan  sivusuuntaisilla ohjauksilla ja koiran annetaan edetä linjaa myöden noudolle saakka.  Yksinkertaista, kun koira on omaksunut muutaman tärkeän käskyn. Kuten aikaisemmissa osissa oli  puhetta, minä opetan käskyt ”Taakse” ja sivusuunnassa vain kädellä suunta ja ”Jatka”. Näin  käskysanoja on mahdollisimman vähän ja ohjaaminen yksinkertaista. Yleensä ohjaukseen  lähetyskin tapahtuu vielä koiran työskennellessä etumaastossa, jolloin muita käskyjä ei tarvita. Eli  normaalissa noutotilanteessa koira saa luvan noutaa, lähtee matkaan ja hyvin markkeeranneena  löytää linnun melko nopeasti. Tässä ei kannata puuttua koiran tekemiseen eli mennä ohjaamaan, 

vaikka se vähän joutuisikin etsimään pudotuspaikalla. Ohjaamaan joudut silloin, kun koira ei  markkeeraa. Eli se on joko ylösajanut linnun niin peitteisessä maastossa, ettei se näe pudotusta tai  lintu on pudotettu ylilennosta koiran työskennellessä kaislikossa. Tällöin ohjaat koiran  pudotuslinjalle ja lähetät sen siitä taakse. Tarvittaessa korjaukset linjan sivuun eksymisestä ja taas  taakse, kunnes koira on pudotuspaikalla. Siitä eteenpäin koiran on suoriuduttava itse. Jos lintu on  päässyt siirtymään pudotuspaikalta, on koiran kyettävä se jäljittämään näin tuoreella hajujäljellä.  Ohjaaminen koiran saavuttua pudotuspaikalle on turhaa, jos et näe missä lintu on. Jos koira ei  riistaa pysty löytämään, niin ei se onnistu sinun ohjeillasikaan. Sekoitat vain koiran työskentelyn  omilla käskyilläsi. 

Nouto on sellainen asia, joka yleensä on sisäänrakennettuna jokaiselle koiralle jo syntymässä.  Harva koiranpentu ei kantele tavaroita tai leiki pentuesiskojen kanssa esineitä retuuttaen. Jos  myöhemmin esiintyy ongelmia noudon kanssa, on se yleensä ohjaajan vaikutusta. Itse en  noutamaan opetetun koiran kanssa harjoittele noutoja juuri ollenkaan metsästyksen lisäksi. Saatan  tehdä metsästyskauden ulkopuolella muutaman kerran noutoharjoituksen, joka on mahdollisimman  vaikea koiralle. Eli ns. perusnoutoja en tee enää koskaan metsästyskoulutuksen saaneelle koiralle.  Kun pistän koiran noutamaan harjoitusmielessä, vien noudettavat todella kauas tai teen vaikean  kolmoismarkkeerauksen. Tällöin koiran on istuttava paikallaan noudettavia vietäessä, sillä  heittoetäisyys ei tässä vaiheessa enää riitä. Noudettavien on oltava vähintään neljänkymmenen  metrin päässä, mieluummin kauempana. Yksi markkeerattavista voi olla suhteellisen helpossa  paikassa, mutta kaksi muuta viedään tarpeeksi hankalaan paikkaan; tiheikköön, ojan toiselle  puolelle, tuulen alle tai muuten normaalia hankalampaan paikkaan. Muista näissä kuitenkin, että  teet sellaisen harjoituksen, josta koiralla on mahdollisuudet selviytyä. Ei mahdotonta tehtävää  tässäkään. Jos tällaisessa tehtävässä koiralta alkaa kuitenkin keinot loppua eikä se enää oikein  tiedä mihin suuntaan lähteä, autan omalla liikkumisella löytämisessä tai viimeisenä keinona heitän  vaivihkaa uuden noudettavan helpompaan paikkaan. Harjoituksen on aina päätyttävä  onnistumiseen!  

Sama asia pätee ohjauksissa. Kun koira tottelee ohjauksia hyvin, pidennän etäisyyttä pikku hiljaa  niin, että koira ohjautuu vielä sataan metriin haluttuun paikkaan. Tässäkin paikan vaihtelut ja  erilaisten noudettavien vienti maastoon tuo vaihtelua ja pitää koiran motivaation parempana. Älä  tee näitä pitkiä ohjauksia kuin yksi onnistunut kerrallaan. Muutenkin panosta enemmän koiran  nenän käyttöön, kuin ohjaajalta neuvojen kyselemiseen. Tarkoitan tällä sitä, että mieluummin  vaikeita markkeerauksia kuin vaikeita ohjauksia. Yleensä pudotettu riista on noudettavissa ilman  ohjauksia, kunhan koira käyttää nenäänsä. Yksi keino vaikeuttaa ohjattua noutoa on pistää koira  hakemaan pentudamia sadan metrin päästä. Pienen koon takia pentudami on vaikea löytää,  eivätkä kaikki koirat osaa isoon damiin tottuneina sitä edes etsiä. Ohjaukset aina ensin maalla  kuntoon, ennen kuin viet ohjaustehtävän vesiolosuhteisiin. Vesi hidastaa koiran liikkumista ja se  tuntuu pitävän tästä syystä etäisyyksiä huomattavasti vastaavia maaetäisyyksiä pidempinä.  Varsinkin vilkkaalla koiralla tämä korostuu. Se ei malta keskittyä hidaskulkuisessa maastossa  riittävästi, vaan unohtaa kohteen. Kun pitkät ohjaukset toimivat maalla, niin sitten sama vedessä ja  kestoltaan samanmittaisina. Matka on tällöin vedessä selvästi lyhyempi. Edistymisen myötä  matkaa voi pidentää. Kun koira alkaa selvittää helpot ohjaukset, pitää vaatimustasoa nostaa  metsästyksessäkin niin, että jatkossa kaikkiin ohjausta vaativiin paikkoihin voit koiran lähettää. 

Muista: Noutoharjoituksissa käytä mahdollisimman monenkokoisia ja monenpainoisia noudettavia.  Samoin vaihtele maastoja mahdollisimman usein, jolloin koira tottuu etsimään vaihtelevissa  olosuhteissa ja maastoissa. Päätä harjoitus aina onnistumiseen eli varaa noutoesineitä niin paljon,  että lähetettyäsi koiran noutoon se aina löytää jotain. Damit voivat painaa 500g…2kg ja mukana 

pitää noutokoulutuksen edistyessä olla myös yhä enemmän riistaa, niin lintuja kuin kanejakin.  Noutojen ja ohjausten harjoittelussa vain mielikuvitus on rajana. Variaatioita löytyy satoja ja taas  satoja, siksi en tässä yritäkään selittää asiaa tyhjentävästi. 

LOPUKSI 

Tässä jutussa on käsitelty spanielin kouluttamista metsästyskoiraksi luovutusikäisestä aina tuonne  kahteen, kahteen ja puoleen vuoteen saakka. Tämänkään jälkeen kaikki asiat eivät vielä ole  halutulla tasolla ja niiden kanssa on jatkossakin tehtävä töitä. Koira oppii lähes koko elämänsä  ajan, mutta näiden käsiteltyjen asioiden oppimisen jälkeen koiralla pystytään jo hyvin  metsästämään. Monesti se ensimmäinen varsinainen metsästyssyksy ei ole nuoren koiran kanssa  se vaikein. Koira on tässä vaiheessa vielä varsin nuori, puolentoista, kahden vuoden ikäinen. Sen  itseluottamus ei ole vielä huipussaan, vaan se monesti vielä tukeutuu isäntään uusissa ja oudoissa  tilanteissa. Yleensä toinen metsästyskausi on monelle koiralle haasteellisin. Se on kasvanut myös  henkisesti aikuiseksi ja sille on jo pudotettu riistaa, joten se tietää miksi siellä maastossa haulikon  kanssa kuljetaan. Tämän vuoksi se on selvästi itsevarmempi ja sen kautta pyrkimys omiin  ratkaisuihin korostuu toisena metsästyssyksynä. Pidä koirasi tässä vaiheessa tarkasti  hallinnassasi, niin jatko tulee olemaan sitten jo helpompaa.  

Oma tapani kouluttaa koiraa perustuu sen oppimiskausien hyväksikäytölle. Mitä nuorempana saat  sen omaksumaan halutut toimintamallit, sen varmemmin ne koiran mieleen jäävät. En oikeastaan  opeta koiralle mitään, mikä ei liity metsästykseen. Siksi itse pyrin viemään pennun mahdollisimman  nuorena maastoon ja tilanteisiin. Heti, kun sen tottelevaisuus antaa myöden. Olen omille koirilleni  pudottanut riistaa jo seitsemän kuukauden ikäiselle pennulle ja ottanut ylösajoja rusakolla ja  fasaanilla nelikuisen pennun kanssa. En sano, että tähän pitäisi pyrkiä, mutta varsin nuorina ne jo  pystyvät moneen asiaan kunhan niille tarjotaan siihen tilaisuus. Etene aina kuitenkin koiran  kehityksen mukaan. Omasta mielestäni metsästyskoira tehdään sen ensimmäisten elinkuukausien  aikana, seitsemän viikon ja puolen vuoden välissä. Tänä ajanjaksona koiralle luodaan se perusta,  jolle kaikki muu koulutus perustuu. Siksi panosta pennun ensi kuukausiin tosissasi.  

En ole pyrkinyt selvittämään eri osa-alueita tyhjentävästi, koska sellainen on täysin mahdotonta.  Kuitenkin toivon, että aloittelevalle spanielimetsästäjälle olisi tästä juttusarjasta jotakin hyötyä.  Koulutustapoja on lähes yhtä monta kuin on kouluttajiakin. Päämäärä on kuitenkin kaikilla sama.  Haulikon tehollisen metsästysetäisyyden sisällä tapahtuva vilkas haku, joka johtaa riistan  löytämiseen ja sen ylösajamiseen. Ylösajon jälkeen koira jää paikalleen ja vasta luvan saatuaan  koira noutaa saaliin, niin maalta kuin vedestäkin, ohjaajalleen käteen. Uskoakseni kaikki  spanielimetsästäjät pyrkivät tähän päämäärään. Jos olet löytänyt tästä jutusta sen punaisen  langan, millä tähän pyritään, niin silloin tämä kannatti kirjoittaa.  

Hyvää jatkoa koirasi kanssa ja kuumia piippuja. 

-Mauri Koivuporras-