Springerspanielit ry

HISTORIAA

Rodun ”isä” Mr. A. T. Williams on kuvaillut rotua 1900-luvun alkuvuosina seuraavasti: ”Ihanteellisen walesinspringerspanielin tulee olla äärimmäisen aktiivinen ja vahva.Walesissa maastot, joissa koirat työskentelevät, ovat luonteeltaan mitä tiheimpiä ja karuimpia. Ne vaativat koiralta erittäin rohkeata, aktiivista ja periksi antamatonta luonnetta.” … ”Nämä spanielit ovat nopeita ja innokkaita. Ne kohtaavat ja tunkeutuvat läpi tiheimmänkin kasvuston. Niillä on erityisen herkkä hajuaisti ja työskennellessään ne osoittavat mitä suurinta kestävyyttä ja sitkeyttä.” ”Nämä koirat ovat älykkäitä, tämä piirre yhdistettynä merkkiin (esim. haulikko) alkavasta toiminnasta, saa sen innostumaan entisestään. Sen suurin intohimo on työskennellä ohjaajalleen, etsiä riistaa ja ajaa se liikkeelle.” ”Sen tulee osoittaa täyttä omistautumista isännälleen, ja olla rohkea. Se ei pelkää puolustaa itseään tarpeen tulleen, mutta riidanhaastaja se ei ole. Se ei mene lukkoon pienestä kurituksesta, vaan on valmis jatkamaan työskentelyä saman tien.”

Walesinspringerspanielin historia ja käyttöhistoria kulkee pitkälle Englantilaisen serkkunsa rinnalla aina vuoteen 1902, jolloin nämä kaksi springerspanielia kirjattiin eri roduiksi. Rodun virallisen hyväksymisen jälkeen näyttelykäynnit olivat vähäisiä. Olihan suurelle osalle rodun kasvattajista koiranäyttelymaailma täysin vierasta. Rotu kuitenkin herätti mielenkiintoa uusien harrastajien keskuudessa ja pikku hiljaa levisi Walesista myös muualle Brittein saarille. Ensimmäinen maailmansota vaikutti voimakkaasti rotuun ja paljon informaatiota sen historiasta katosikin sodan aikana.

Vaikka walesinspringerspanieli selviytyi rotuna molemmista maailmansodista, jalostustyö jouduttiin käynnistämään uudestaan melko suppealta pohjalta. Tuliaseet muuttivat metsästyksen luonnetta siinä määrin, että koirilta tarvittiin enemmän paitsi tottelevaisuutta, niin samalla syntyi tarve myös noudolle, joka on tänäkin päivänä olennainen ja tärkeä osa springerspanielin metsästyskäyttöä.

Näyttelyiden yleistymiseen 1950 -luvulle asti walesinspringerspanieleita kasvatettiin pääsääntöisesti käyttöä varten. Walesinspringerspanieli saavutti nopeasti suosiota myös näyttelypuolella, joka aiheutti huolta rodun käyttöominaisuuksista. 1980-luvulla rodun kasvattajissa heräsi kuitenkin kiinnostus uudelleen rodun käyttöpuoleen ja vuonna 1983 järjestettiin 23 vuoden tauon jälkeen the Welsh Springer Spaniel Clubin omat metsästyskokeet (Field Trial). Vaikka osallistujamäärät käyttöpuolen kokeisiin kasvoivat, muutti näyttelyjalostaminen ja koiraharrastusten monipuolistuminen myös walesinspringerspanielin roolia puhtaasta metsästyskoirasta, monikäyttöiseksi harrastus- ja perhekoiraksi. Iso-Britanniassa kasvattajat ovat panostaneet aina siihen, että rotu ei jakautuisi käyttö- ja näyttelylinjoihin.

Ensimmäiset walesinspringerspanielit tulivat suomeen vasta 1967. Marraskuuhun 2013 mennessä rodun yksilöitä oli rekisteröity Suomen Kennelliittoon n. 6150 yksilöä, siinä missä englanninspringerspanieleita n. 12750. Walesinspringerspanielien vuosittainen rekisteröintimäärä ylitti 200 yksilöä vasta vuonna 2004, jonka jälkeen määrät ovat pysytelleet 200–250 yksilössä.

Lisää rodun historiasta voit lukea rodun JTO:sta. 

TÄMÄN HETKEN TILANNE

Walesinspringerspanieli kuuluu ylösajaviin spanieleihin, jonka kestävä rakenne ja nopeat liikkeet tukevat rankkaa työskentelyä. Kooltaan walesinspringerspanieli on keskikokoinen, urokset hieman suurempia (n. 48 cm) kuin nartut (46 cm), ja kuten muutkin spanielit, on metsästyskäyttöön oikeinkoulutettuna ylösajava ja noutava lintukoira. Walesinspringerspanieli on ketterä, nopea liikkeissään ja harvoin turhan raskasrakenteinen metsästyskäyttöä ajatellen. Niiden korvat eivätkä karvapeite ole liioiteltuja, vaikka karva tuleekin trimmata.

Peruswalesinspringerspanieli on luonteeltaan vilkas ja aktiivinen, se on myös älykäs,ongelmanratkaisukykyinen ja sitkeä. Kouluttajan tuleekin olla luova ja vakuuttaa koira koulutettavien tehtävien kannattavuudesta, jottei koira käytä edellä mainittuja ominaisuuksiaan vain omaksi edukseen. Walesinspringerspanielia ei voi kouluttaa pakottamalla, vaan koulutus tulee suunnitella niin, että koira saadaan tekemään ja toistamaan halutut asiat oma-aloitteisesti itse. Kouluttajan kannattaakin käyttää aikaa yhteistyön, kontaktin ja maltin harjoitteluun.

Metsästys- ja taipumuskoetuloksissa tulee esille mm. rodulle tyypillinen pistohakuisuus, joka vie varsinkin kouluttamattoman koiran nopeasti liian pitkälle ja se helposti karkottaa riistan liian kaukaa, samalla myös maastoa jää tutkimatta, kun jälkeä tai ilmassa olevaa hajua seurataan pitkiäkin matkoja suoraviivaisesti. Toisaalta walesilla on usein pistämätön nenä ja harvoin riista jää löytymättä. Rotu menestyy joskus hyvin myös metsästyskoirien jäljestämiskokeissa pettämättömän hajuaistinsa ansiosta. Maltti ja itsehillintä ovat kin ohjattavuuden ja hallinnan tukena äärettömän tärkeitä asioita koiran hallitsemiseksi myös tilanteissa, joissa nenä veisi sitä mieluummin suoraan kohti riistaa, toivotun sik-sak mallisen hakukuvion sijasta. Siksi sen kanssa tulee hakua harjoitellessa kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota ohjaajan rintamasuuntaan ja koiran ohjattavuuteen ja ohjaukseen, jotta sivuilta hakeminen tulee luontevammaksi.

Noudon opettamiseen tulee kiinnittää erityisesti huomiota. Noudon kanssa rodun omistaja kohtaa usein haasteita, erityisesti palautuksen osalta. Luontevaan noutoon ja erilaisten esineiden kantamiseen tuleekin kiinnittää erityistä huomiota. Mitä spontaanimpi nouto ja tarttuminen yksilöllä on luontaisesti, sitä todennäköisimmin myös noudossa on vähemmän ongelmia. Myös kiinnostus ihmistä kohtaan ja kontaktihalukkuus tukevat tämän tehtävän koulutusta. Walesinspringerspanielilla on harvoin vaikeuksia löytää riistaa ja ajaa sitä liikkeelle, tämä ominaisuus yhdistettynä sen sitkeyteen ja tarkkaan nenään tulevat hyvin esille, mm. vesilinnustuksessa ja haavakkojahdissa.

Riistatilanteissa tottelevaisuus on ensiarvoisen tärkeää. Walesinspringerspanielin riistavietti ja tarkka nenä onkin usein ajanut sen tottelevaisuuden yli ja koira on alkanut työskennellä itselleen karaten ohjaajan hallinnasta. Tosin kokeisiin sekä riistatilanteisiin viedään hyvin usein selvästi keskeneräisiä, jopa lähes kouluttamattomia koiria, eikä perusteellisen kouluttamisen tärkeyttä osata vielä tässä vaiheessa huomioida tarpeeksi.

Taipumuskokeissa metsästykseen kouluttamattomilla, usein pelkästään näyttelykäyttöön tai vain kotikoiriksi hankituilla koirilla saattaa ilmetä liiallista epävarmuutta, jolloin koira pyörii ohjaajan jaloissa. Metsästyskäytössä olevilla yksilöillä into riistalle ja hakutyöskentelyyn syntyy yleensä nopeasti ja enemmän tulisikin kiinnittää huomiota haun sopivaan laajuuteen ja pitää nuori koira tarpeeksi lähellä ohjaajaa. Kokemuksesta voisi myös sanoa, että mitä myöhemmin walesinspringerspanielin riista-/metsästysvietin herättää, sitä paremmat mahdollisuudet on onnistua luotettavassa peruskoulutuksessa.

Lisätietoa walesinspringerspanieleiden koetuloksista ja käyttöominaisuuksista löydät rodun JTO:sta.

Koulutuksellisesti on erityisen tärkeätä estää koiraa tekemästä ei-toivottuja asioita ja saavuttamasta niistä mielihyvää. Koiralle pyritään osoittamaan millä tavalla toimimalla sen on mahdollista saavuttaa tavoittelemiaan asioita. Mitä suurempi osa mielekkäästä toiminnasta on omistajan hallinnassa, sitä todennäköisempää on myös onnistuminen koiran kanssa. Walesinspringerspanieli tarvitsee siis hyvin määrätietoisen, hallitun ja johdonmukaisen koulutuksen. Näin sen ominaisuudet saa ohjattua ihmisen hyödyksi, etenkin jos siitä haluaa luotettavasti ja nykyvaatimusten mukaisesti toimivan lintukoiran.

Ei voida siis kieltää, ettei walesinspringerspanieleiden käyttöominaisuuksiin olisi vaikuttanut niiden kulkeutuminen näyttelykehiin ja jalostuksessa koiran näyttelymenestyksen nouseminen käytettävyyden rinnalle, jopa sen ohi. Toimiva ja terve rakenne on tärkeä osa työkoiraa, eikä sen arvoa tule vähätellä. Kuitenkaan pelkkään ulkonäköön painottuva jalostus ei tue käyttöominaisuuksien pysymistä ja kehittymistä. Valinnan tapahtuessa ulkonäköön, helppoon luonteeseen ja terveyteen perustuen (senkään tärkeyttä väheksymättä), väkisinkin syntyy yksilöitä, joilla ei käyttöominaisuuksien puolesta ole paljoakaan annettavaa. Siitä huolimatta ne saattavat olla haluttuja koiria jalostuksessa.

Tämän vuoksi pennun vanhempien koulutettavuuteen, käyttöominaisuuksiin ja käyttöhistoriaan kannattaa kiinnittää paljon huomiota. Pentua etsittäessä metsästystarkoitukseen tulisi tutustua sekä pennun vanhempien ja muiden sukulaisten ominaisuuksiin, tuloksiin ja pentutestaustuloksiin. Näin voidaan jo ennalta varautua asioihin, joihin todennäköisimmin joudutaan kiinnittämään huomiota myös tulevaisuudessa.

Mitä enemmän koirasta tai sen vanhemmista löytyy seuraavia ominaisuuksia: halua työskennellä kontaktissa ohjaajan kanssa (ylipäätään kiinnostus ihmistä kohtaan), uteliaisuutta, taipumusta kantaa ja tarttua spontaanisti esineisiin ja riistaan, yleistä avoimuutta ja luonteen tasapainoisuutta ja palautumiskykyä, sitä paremmin todennäköisesti onnistutaan tavoitteellisessa koulutuksessa.

Käytännön kokemuksen perusteella voidaan sanoa, että walesinspringerspanielin sitkeys ja jääräpäisyys ovat samaan aikaan sen hyvä ja huono puoli metsästyskäytössä. Haussa näkyy sen hyvä hajuaisti ja ilmavainuisuus, joka johtaa helposti pistohakuisuuteen. Tästä syystä tottelevaisuuteen ja haun kouluttamiseen tulee kiinnittää erityisen paljon huomiota. Hyvän yksilön kohdalle sattuessa ja koulutuksen onnistuessa walesinspringerspanielista saa hyvän metsästyskoiran. Joillain yksilöillä saattaa olla ongelmia riistavietin, arkuuden ja/tai ailahtelevuuden suhteen. Walesinspringerspanieleita löytyy laidasta laitaan ja vaihtelut yksilöiden välillä voivat olla suuriakin. Sen vuoksi on tärkeää kiinnittää sukulaisten koetuloksiin ja käytännön metsästyskäyttöön huomiota, jos pentu halutaan metsästyskoiraksi.

Walesinspringerspanieleita käytetään luultavasti suhteessa rekisteröintimääriin kohtuullisen paljon ns. käytännön metsästyksessä, mutta vain pieni osa rodusta on tullut esille varsinaisissa käyttökokeissa. Noin 3 % rekisteröidyistä osallistuu metsästyskokeisiin. Lisääntyvä kiinnostus lajiin ja rodun käyttötarkoitukseen on kuitenkin ollut huomattavissa ja muutamat kokeissa käyneistä rodun edustajista ovat saavuttaneet niissä hyviä tuloksia aina käyttövalion arvoihin asti. Vuosina 2003 – 2007 walesinspringerspanieleille kertyi 175 koekäyntiä, joista 121 avoimessa ja 39 voittajaluokassa.

Tuloksia varsinaisista käyttökokeista rodun edustajilla on kuitenkin verrattain vähän. Käyttövalion arvon saavuttaneita koiria rodussa oli vuoden 2013 mennessä 6. Tullakseen Suomen muotovalioksi walesinspringerspanielin tulee läpäistä spanielien taipumuskoe (SPA) tai sen tulee olla palkittu spanielien metsästyskokeessa (SPME/SPME-V). Osallistumisoikeuden metsästyskokeeseen saa suorittamalla vesityökokeen.